”Elämä rakastaa meitä”

07.11.2015 09:00

Syyskuussa ilmestyi Ilona Tomin kirjoittama lastenkirja Punaisen kaulaliinan tapaus. Sen kuvat ovat Anna-Liisa Tarvaisen käsialaa, ja osa niistä on nyt nähtävillä Ylöjärvellä.
Tyttö sillalla oli Tarvaiselle kinkkinen työ. Miten kuvata se valtava rohkeus, jota tyttö osoittaa ja joka tiivistyy ratkaisun hetkeen?
Tyttö sillalla oli Tarvaiselle kinkkinen työ. Miten kuvata se valtava rohkeus, jota tyttö osoittaa ja joka tiivistyy ratkaisun hetkeen?

Anna-Liisa Tarvainen toimii muun muassa taideterapeuttina, ohjaa maalausryhmiä ja tekee nukke- ja varjoteatteria. Kuvittamisessa häntä kiehtovat tarinat.
− Haluaisin kuvillani kertoa ihmisille, että elämä on kaunista, kiehtovaa, runsasta. Ja että elämä rakastaa meitä. Tämän saman näen Ilonan teksteissä. On aina jännittävää nähdä, mitä tarinasta haluaa tulla näkyväksi minun kauttani, Tarvainen sanoo.
Kirja kuvaa riitoja ja niiden ratkaisemista sadun keinoin. Riitaolennot tuovat kirjan päähenkilöille aina uusia tilanteita ja ongelmia ratkaistaviksi.
Tarvainen kertoo, että kirjan teemat ja niitä käsittelevät tarinat kulminoituvat yksilöiden välisiin tilanteisiin. Tarinat ovat jokaiselle tuttuja hetkiä, joissa on mahdollista nähdä itsensä toisen silmin.
− Ne ovat itsemme tiedostamisen kohtia ja antavat meille mahdollisuuden kasvaa ihmisinä. Olin tarinoista aivan innoissani: juuri tällaista apuvälinettä ajattelin kaikkien lasten ja nuorten kanssa työskentelevien tarvitsevan. Kirjan teksti on hyvin visuaalista ja nostaa tilanteet henkilöineen eläviksi mielikuviksi, joten kuvien tekeminen niihin tuntui kiehtovalta.
Tarvainen keskittyi löytämään olennaisen tunnelman kustakin kertomuksesta ja kuvittamaan sen.
− Riitaolennot ovat villejä ja hauskoja tyyppejä ja tuovat keventävää huumoria. Ne oli tekstissä kuvattu niin elävästi, että oli ilo maalata niitä, kuvittaja kertoo.

Anna-Liisa Tarvaisen kuvituksia 13. marraskuuta saakka pääkirjasto Leijan näyttelytilassa.

Kommentointi on suljettu.