Musiikin voima vie perhettä

17.12.2014 15:53

Ylöjärven lukion musiikinopettaja Tuija Tiitta-Ylipää ja hänen musikaalinen perheensä pitävät konsertin Pirkkalan kirkossa.
– Musiikki on ihmiselle fantastinen väline kasvaa ja kehittyä persoonana, Tuija Tiitta-Ylipää sanoo.
– Musiikki on ihmiselle fantastinen väline kasvaa ja kehittyä persoonana, Tuija Tiitta-Ylipää sanoo.

Kun Tuija Tiitta-Ylipää pohti konsertin ideaa, pohdinta ei kestänyt kauan.
− Haluan erottaa juhlan arjesta! Tiitta-Ylipää toteaa.
Nyt oli todellakin juhlan aika. Tiitta-Ylipää täyttää keväällä 60 vuotta. Ylöjärven lukion ja Moision koulun musiikinopettaja saavuttaa eläkeiän. Ja onhan nyt muutenkin juhlakausi: kristikunnan suurimman juhlan aika.
Siispä tänä lauantaina Pirkkalan kirkossa vietetään Ylipään perheen jouluista musiikkihetkeä. Konsertissa esiintyy Tuija Tiitta-Ylipään, kanttori Markku Ylipään ja heidän lastensa lisäksi 4M-yhtye sekä joukko Ylöjärven lukion ja Moision koulun oppilaita.
Konsertti ilmentää Tiitta-Ylipään olemusta. Teemakappale on Abban I Let the Music Speak.
Yksi konsertin tausta-ajatus oli ”lahja lahjasta”. Tiitta-Ylipää kuvailee perheensä saaneen musiikin lahjan, ja nyt on aika kiittää lahjasta. Uutta lahjaa edustaa se, että konsertin tuotolla tuetaan vähävaraisten perheiden lasten musiikkiopintoja. Hyvä lähtee kiertämään.
− Omalle perheelleni musiikki on antanut valtavasti. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä haltioituneempi olen huomatessani, millaisen maailman musiikki luo, nainen iloitsee.
Samoilla linjoilla on tytär Maria Ylipää.
− Musiikki on iso osa elämääni ja ensimmäinen kieleni: opin laulamaan ennen kuin puhuin pitkiä lauseita. Musiikki tuo minulle paljon lohtua ja iloa, Ylipää sanoo.

Musiikki buustaa aivoja

Tiitta-Ylipää on laulaja ja musiikkipedagogi. Hän jos kuka pystyy kuvailemaan, miten musiikki ihmiseen vaikuttaa.
− Vaikutus koko persoonallisuuteen on valtava. Musiikki kehittää kognitiivisia taitoja, kuten tarkkaavaisuutta, pitkäjänteisyyttä ja keskittymiskykyä. Musiikki myös avaa yhteyden tunteisiin. Yhdessä musisoiminen kehittää sosiaalisuutta: ei voi sooloilla, vaan pitää sopeuttaa itsensä toimimaan osana kokonaisuutta.
Tiitta-Ylipää on opettanut musiikkia Ylöjärvellä 36 vuotta. Hän voisi kertoa vaikka kuinka monta esimerkkiä musiikin valtavasta voimasta. Mitä sanotte vaikkapa tästä?
Tyttö oli Tiitta-Ylipään oppilaana yläkoulusta lukioon. Lukion toisella luokalla, musiikin rytmiikkakurssin aikoihin, tyttö tuli kertomaan yllättävästä edistysaskeleesta. Ruotsin kielen sanat olivat alkaneet jäädä päähän. Tyttö oli saanut nostettua ruotsin arvosanansa kuutosesta yhdeksään.
Tiitta-Ylipään mielestä moinen ei tietenkään ollut yllättävää.
− Musiikin ja etenkin rytmiikan harrastaminen voi aiheuttaa neuronien eli hermosolujen lisääntymistä aivoissa.

Auktoriteettiongelma vaivasi

Fiksu opettaja antaa nuorille sitä, mitä he tarvitsevat – ei sitä, mitä he haluavat. Tunnin alussa Tiitta-Ylipää usein soittaa yläkoululaisille matalasykkeistä taidemusiikkia. Se virittää aivot sopivalle taajuudelle.
− En ole lähtenyt helpolle linjalle, opettaja hymyilee.
Aikoinaan hän toimi vuoden verran oman tyttärensäkin laulunopettajana. Maria Ylipää oli silloin lukiovuosien loppusuoralla.
− Ei se aina oikein onnistunut, Maria Ylipää muistelee äidin oppilaana olemistaan hymyillen.
− Jonkinlainen auktoriteettiongelma siinä aina on. Koen nyt samaa tyttäreni kanssa. Hän on aloittanut viulunsoiton, ja luulen, että saan jousesta päähän nopeasti, jos alan opastaa häntä.
Maria Ylipää on näyttelijä ja laulaja. Työt ovat vieneet hänet Göteborgiin, jossa hän esiintyy kaupungin oopperan Kristina från Duvemåla -musikaalissa. Ylipää esittää pääroolin.
Samasta roolista hän sai valtavasti suitsutusta toissa vuonna näytellessään Helsingin Svenska Teaternissa.
− Merkittävin ero Helsingin-esitykseen on suurempi lava: minun on täytynyt isontaa omaa ilmaisuani, Ylipää kertoo.
Göteborgissa hän viihtyy hyvin, mutta kovin laajalle kaupungin ympäristöön hän ei ole ehtinyt retkeilemään. Työ ja pienten lasten kanssa touhuaminen täyttävät päivät.

Vasta adventtina, jookos?

Ylipäät asuivat Ylöjärvellä 1970- ja 1980-luvulla. Markku Ylipää toimi silloin kanttorina Ylöjärven seurakunnassa.
Kun lapset olivat pieniä, perhe kävi joulun aikaan laulamassa vanhuksille palvelukodeissa. Etenkin Marialle joululaulut olivat rakkaita.
− Isän kanssa olimme hanakasti kuuntelemassa joululauluja jo hyvissä ajoin. Jonain vuonna sovimme, että joululaulut saavat alkaa soida vasta ensimmäisenä adventtina.

Ylipään perheen joulukonsertti Pirkkalan kirkossa lauantaina 20. joulukuuta kello 14.