Ihminen kaipaa rakkautta ehdoitta. Se jää päällimmäiseksi mieleen elokuvasta Grace of Monaco. Se ja Nicole Kidmanin kauniit mekot.
Viime vuonna saatiin nähtäväksi elokuva prinsessa Dianan sydänsuruista. Nyt seurataan Monacon Gracen rimpuilua kultaisessa häkissä. Elokuva ei väitäkään olevansa uskollinen elämäkerta vaan ”tositapahtumien inspiroima”.
Olivier Dahanin ohjaama Grace of Monaco onnistuu hitusen paremmin kuin Oliver Hirschbiegelin Diana. Valitettavasti lopputulos on silti ulkokultainen ja vähän mekaaninen.
Elokuva kertoo tunnetun rakkaustarinan, jossa Hollywood-tähdestä tulee piskuisen ruhtinaskunnan valtiatar. Grace (Nicole Kidman) on kahden pikkuisen äiti, melko tuore ruhtinatar, joka vielä hakee identiteettiään – paikkaansa hovissa ja elämässä. Palvelusväki tuntuu juonittelevan, ja mies on pökkelö ja poissaoleva.
Onneksi yhteisössä on lempeä ja elämänviisas pappi (Frank Langella), jolle sekä Grace että Rainier (Tim Roth) uskoutuvat.
Palo kameroiden eteen kytee yhä, mutta uusi rooli ruhtinattarena ei anna myöten pikapiipahdusta Hollywoodiin. Ei vaikka vanha kunnon Hitchcock käy maanittelemassa lempinäyttelijäänsä takaisin.
Paremman puutteessa Grace päättää sisäistää ruhtinattaren roolin. Hän opettelee kielen ja lähtee mukaan hyväntekeväisyystapahtumiin. Hänestä tulee todellinen sydänten prinsessa, joka taitaa pelastaa yhden poliittisen kriisinkin.
Tapahtumat keskittyvät vuoteen 1962. Ranskan Charles De Gaulle uhkaa Monacoa saarrolla. Elokuvan alussa seurataan Gracen ponnisteluja roolinsa oppimiseksi. Lopussa huomion vie ulkopoliittinen kriisi.
