Tämän valokuvanäyttelyn nähdäkseen pitää olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Ylöjärveläisten päiväkotiryhmien valokuvanäyttely on esillä uimahallilla vain tiettyinä kellonlyöminä.
Ylöjärven päiväkotien pihamaat koristautuivat Ylöjärvi-päivänä 24. tammikuuta lasten tekemillä jää- ja lumiveistoksilla. Lumi- ja jäätaideprojekti innosti lapsia luomaan päiväkotien pihoille valtavan määrän erivärisiä ja -muotoisia teoksia, joista tuli lasten ulkoiluhetkien suosituimpia leikkipaikkoja.
Lapset tallensivat tekemänsä lumi- ja jääteokset valokuviin. Mukaan lisättiin kommentteja teosten synnystä. Kuvista on tuotettu valokuvanäyttely Lumipalloja ja jääpuikkoja – Ylöjärvi jäässä.
Näyttelyä voi ihailla uintireissun yhteydessä Ylöjärven uimahallilla. Näyttely pyörii uimahallin valkokankaalla arkisin kello 16 ja 18.
Dinosaurukset
ja jääkausi
Kalliorinteen päiväkodin teoksen nimi on Jääkausi Suomessa. Kalliorinteellä keksittiin jäädyttää dinosauruksia ja muita lelueläimiä maitopurkeissa. Päiväkotiryhmässä oli aiemmin keskusteltu maailman synnystä, ja yksi puheenaihe oli ollut jääkausi Suomessa.
Ylöjärvi-päivänä lapset innostuivat hauskasta tavasta jäädyttää leluja. Samalla mietittiin, miltä dinosauruksista mahtoi tuntua, kun jääkausi tuli.
Lumi- ja jäätaideprojektin toteutti Kulttuurikude eli Ylöjärven kaupungin kulttuuripalvelut ja varhaiskasvatus.
Lumipalloja ja jääpuikkoja -näyttely on nähtävillä 28. helmikuuta saakka maanantaista perjantaihin kello 16 ja 18 Ylöjärven uimahallin altaan valkokankaalla. Näyttely on suunnattu katsottavaksi altaassa uinnin yhteydessä. Altaille on uimahallimaksu.
Kommentointi on suljettu.