Dokumenttielokuva Mesenaatti näyttää, että Sara Hildén oli paljon muutakin kuin taiteen keräilijä.
Sara Hildénin taidemuseossa olen käynyt lukuisat kerrat, mutta pakko tunnustaa: nainen taidekokoelmien takana oli jäänyt aivan mystiseksi.
Onneksi Pia Andellin ohjaama ja käsikirjoittama dokumenttielokuva Mesenaatti esitteli minulle Saran. Intohimoisen, päättäväisen, räiskyvän, rakkaudessa pettyneen, kunnianhimoisen ja ainutlaatuisen leijonanaisen.
Torpparin tytär jäi nuorena orvoksi ja päätyi myöhemmin linja-auton rahastajaksi, yhtenä ammattikunnan ensimmäisistä naisista. Aikuis-
iällä Sara Hildén oli aktiivinen kulttuuripersoona, joka harrasti teatteria, elokuvaa, kirjallisuutta ja kuvataidetta. Suosittu muotiliike ja hyvät suhteet taiteilijoihin veivät seurapiireihin.
Rohkea ja röyhkeä
Sara Hildén (1905–1993) perusti ensimmäisen muotiliikkeensä vuonna 1952 ja laajensi toimintaansa niin, että lopulta hän omisti neljä menestyvää putiikkia Tampereella ja yhden Lahdessa.
Liikemaailmassa hänen toimintatapojansa joskus kauhisteltiin, ja ihmisenä jotkut häntä jopa pelkäsivät. Työntekijöitään hän opasti: ”Meille ei tulla ostamaan, meillä myydään.”
Ja myyjät myivät niin, että pian melkein koko Tampere kulki Muotiliike Hildénin vaatettamana. Elokuvassa Aira Samulin, silloinen kauppatehtaan johtaja, hämmästelee, kuinka Hildén vei toisten varaamat kangaspakat sellaisella röyhkeydellä, ettei siihen ollut vastaansanomista.
Kun taideteoksesta tehtiin alustavaa kauppaa puhelimessa ja taiteilijan ehdottama hinta tuntui Hildénistä liian kovalta, puhelinlinja oli keräilijän mielestä yhtäkkiä kovin huono: ”Nyt ei kuulu, nyt ei kuulu.”
Mesenaatin palkka
Elokuva naurattaa, mutta samalla surullinen pohjavire pysyy. Kaikkein tärkeimmässä, rakkaudessa, Hildén ajautui karille. Avioliitto taiteilija Erik Enrothin kanssa päättyi riitaisaan eroon mutta jätti Hildénille valtavan taidekokoelman. Sara oli elättänyt Erikiä mesenaatin tavoin, vaati siitä korvaukseksi Erikin maalaukset – ja tietysti sai ne.
Eläessään Sara Hildén ei halunnut olla näkyvillä tai antaa haastatteluja. Siksi dokumenttielokuvassa ei juuri ole materiaalia sen kohteesta. Sen sijaan suunvuoron saavat ihmiset, jotka tunsivat Hildénin, monen muun muassa taiteilijat Laila Pullinen ja Kauko Lehtinen. Heidän kertomuksensa on pätkitty palasiksi, jotka seuraavat ja täydentävät toisiaan soljuvasti.
Tarina imaisee mukaansa. Miten kiehtova tyyppi Hildén olikaan! Läheisille ja yhteistyökumppaneille varmasti vaativa ja kenkku, mutta toisaalta lojaali.
Tampereella Mesenaatin voi nähdä elokuvateatteri Niagarassa.