Pelimannien tahtiin

21.04.2013 15:05

Aurejärven seurantalo Auramo täyttyy ensi keskiviikkona pelimannimusiikista ja vähän myös yhteislaulusta.
Aurejärven Pelimannit tahtoo kerätä talteen paikallisia sävellyksiä.(Kuva: Juhani Latoniemi)
Aurejärven Pelimannit tahtoo kerätä talteen paikallisia sävellyksiä.(Kuva: Juhani Latoniemi)

Aurejärven Pelimannit järjestää ensi keskiviikkona kevätjuhlaillan Aurejärven Auramolla. Juhla toteutuu yhteistyössä Pohjois-Kuru uuteen nousuun -hankkeen kanssa.
Aurejärven Pelimannit on harmonikkapiiri, joka aloitti 20 vuotta sitten. Irene Juselius on vetänyt ryhmää alusta asti, ja hän saa juhlassa tunnustuksen työstään.
Kaija Kivimäki on soittanut Pelimanneissa alusta saakka.
− Musiikin voimasta on mukavia tutkimustuloksia. Musiikki kokoaa ihmiset yhteen ja saa toimimaan.
Kevätehtoon kohokohta lienee Aurejärven Balladi. Tuomas Hyytisen säveltämä ja Hilkka Koiviston sanoittama kappale kajahtaa ilmoille yhteislauluna.
Aurejärven Pelimannien perustajajäsen Kaija Kivimäki, miten yhteislaulu mahtaa onnistua, eli onko kappale kaikille tuttu?
− Käsittääkseni se ei ole kaikille tuttu, mutta sanat ja nuotit jaetaan. Aurejärven Balladissa on niin monta säkeistöä, että lopussa viimeisetkin pääsevät mukaan, Kivimäki uskoo.

Musiikki talteen

Illan aluksi esitetään dokumenttielokuva harmonikkataiteilija, dir.mus. Maire Tammenlaaksosta. Tammenlaakso on harmonikkamusiikin voimanainen, säveltäjä ja sanoittaja, joka tunnetaan etenkin kansanmusiikkiyhtye Turuttarien perustajana. Tammenlaakso piti konsertteja jo jatkosodan aikana.
Dokumentti sai ensiesityksensä Turussa pari kuukautta sitten.
Kevätjuhlan lopuksi on tanssin vuoro. Aurejärven Pelimannien tahdissa voi panna jalalla koreasti puolentoista tunnin ajan.
− Tämänkeväisen ohjelmaillan takana on pieni toive. Kunpa heräisi yhteishenki, joka vauhdittaisi oman kylän musiikin tallentamista ja julki tuomista. Aurejärven Pelimannit ja Pohjois-Kuru uuteen nousuun -hanke tallentavat alueeseen liittyviä ennenkuulumattomia sävellyksiä, Kaija Kivimäki kertoo.
− Kevätilta on oivallinen jatko viimekeväiselle tapahtumalle, jossa esitettiin sävellyksiä lähiympäristömme eri kylistä.
Kevätehtoo Aurejärvellä 24. huhtikuuta kello 18 Aurekosken Auramolla.

Kommentointi on suljettu.