Onneksi taskun pohjalla lojui nenäliina. Sille oli käyttöä tämän elokuvan lopussa. Rufus Norrisin ohjaama Särkynyt kuvaa riipaisevasti sitä, millaisiin tekoihin hätä ja pahoinvointi voivat ihmisen ajaa.
Skunk (Eloise Laurence) on eläväinen esiteini, jonka tennarit viipottavat pitkinä kesälomapäivinä kohti hylättyjen rekkojen ja asuntovaunujen hautausmaata. Elämä on täynnä uutta ja ihmeellistä. Yhdessä asuntovaunussa vaihtuu haparoiva ensisuudelma.
Skunkin äiti on muuttanut vanhempien eron jälkeen toiselle paikkakunnalle. Archie-isällä (Tim Roth) on vaativa lakimiehen työnsä, mutta rakkautta riittää lapsille. Puolalainen kodinhoitaja ja hänen opettajapoikaystävänsä kuuluvat Skunkin laajennettuun perheeseen.
Skunkin viaton lapsuus loppuu, kun hän näkee naapurustossa pahoinpitelyn. Puolustuskyvytön ja syytön ihminen saa turpiin raivon vallassa puhkuvalta naapurilta.
Väkivalta ei jää yhteen kertaan, ja se saa kumppanikseen tuhoisat valheet. Paha olo väreilee naapurustossa ja yltää kouluun asti.
Pahuuden kehä
Särkyneessä on kauniitkin hetkensä. Elokuva suorastaan pursuaa elämää. Vaikka Skunk on itseoikeutettu keskushenkilö, jonka silmin tapahtumia seurataan, yksikään sivuhenkilöistä ei jää pinnalliseksi. Jokaisella on omat ilonsa, surunsa ja kriisinsä, joihin mennään sopivan syvälle.
Kuten elämässä usein, kukaan ei ole mustavalkoisesti hyvä tai paha. Kaikkein pahimmallekin on selitys, jonka voi ymmärtää, vaikkei tekoa hyväksykään.
Elokuva tuntuu kuvaavan nuoria aidosti. Lasten paha olo kanavoituu uhitteluksi, toisten kiusaamiseksi ja jopa itsetuhoiseksi toiminnaksi.
Ihmisten ja yhteiskunnan asenteet heikompia kohtaan eivät saa hurraamaan.
Särkynyt on teatteriohjaajana tunnustetun ja palkitun Rufus Norrisin debyytti pitkän elokuvan parissa. Se voitti viime vuonna British Independent Film Award -palkinnon vuoden parhaana brittiläisenä independent-elokuvana.
Comments are closed.