Pitkään jatkunut kiista rautatielinjauksesta nousi yllättäen pinnalle valtuustossa

Hopeatie-saagalle vihdoin päätös?

Jo vuonna 2012 alkanut taistelu Hopeatien alueen asukkaiden elinympäristöstä sai tällä viikolla vihdoin pisteen. Ylöjärven kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantaina esityksen Ylöjärvenharjun pohjoispuolella sijaitsevan Elovainion yritysalueen uudesta asemakaavasta.
Vielä joulukuussa sama kaava aiheutti hopeatieläisissä pelkoa. Pro Harju Ylöjärvi -kansanliikkeen aktiivit ehtivät kuitenkin jo tuudittautua uskomaan, että kaikki olisi heidän kannaltaan hyvin.
Teoreettinen uhka alueen halkaisevasta rautatiestä nousi kuitenkin esiin – vielä kerran.
Neuvonpito oli tarpeen, kun Ylöjärven valtuutetut päättivät kaupunkilaisia koskevista asioista maanantain kokouksessaan.

Neuvonpito oli tarpeen, kun Ylöjärven valtuutetut päättivät kaupunkilaisia koskevista asioista maanantain kokouksessaan.

– En voi ymmärtää, miten Ylöjärvi voisi hyväksyä laittoman kaavan, täräytti vihreiden Minna Sorsa pitkän ja kriittisen puheenvuoronsa päätteeksi.
Sorsa sekä keskustan edustajat Pekka Hietaniemi, Minna Sarvijärvi, Esko Arola ja Olli Turunen vaativat Elovainion asemakaavan palauttamista ympäristölautakunnan käsittelyyn. Pääperusteeksi muodostui se,että kaupunginhallituksen aiemmin päättämä esitys oli muodollisesti erilainen kuin mitä valtuutetuille lopulta tarjottiin.
Pois oli jäänyt maininta siitä, että hyväksyttävä asemakaava mahdollistaa Tampereen läntisen oikoradan rakentamisen Uusi-Kuruntien vartta pitkin. Hopeatieläisten toive juuri tästä maininnasta sai Pro Harju Ylöjärvi-kansanliikkeen aktivoitumaan uudelleen viime joulukuussa.
– Perimmäinen kysymys on, mahtuuko kaava-alueelle tulevaisuudessa 4–6-kaistainen moottoritie ja oikorata, esitystä jo aiemmin vastustanut Hietaniemi virkisti valtuutettujen muistia.
Asiasta päädyttiin äänestämään. Hietaniemen esitys kaavan jatkokäsittelystä hävisi pitkän ja polveilevan keskustelun jälkeen äänin 28–22. Yksi paikalla olleista valtuutetuista äänesti tyhjää.
Kenties ratkaisevaan asemaan päätöksen synnyssä muodostui keskustan leiristä kajahtanut ehdotus, jonka mukaan puuttuva merkintä voitaisiin lisätä tekstiin ilman, että asiaa palautettaisiin enää käsiteltäväksi. Minna Sorsa uskoo, että ilman sitä Hopeatie-saaga ei olisi päättynyt vieläkään.
– Mutta en itse usko, että tämä on välttämättä nytkään ohi. Saamieni tietojen mukaan sama merkintä pitäisi löytyä myös virallisista kaava-asiakirjoista, joista se jäi yhä puuttumaan. Toivottavasti kukaan ei tee asiasta valitusta, hän pyörittelee.

”Aika sekavalta kuulostaa”

Tästä alkaa alue, jonka kaavoituksesta valtuustossa kiisteltiin. Elovainion pohjoisosaan tehty asemakaava mahdollistaa uusien tonttien tarjoamisen elinkeinoelämän tarpeisiin.

Tästä alkaa alue, jonka kaavoituksesta valtuustossa kiisteltiin. Elovainion pohjoisosaan tehty asemakaava mahdollistaa uusien tonttien tarjoamisen elinkeinoelämän tarpeisiin.

Pro Harju Ylöjärvi -kansanliikkeen aktiivi Päivi Halonen kuuli valtuuston tuoreesta pykäläpyörittelystä ensi kertaa Ylöjärven Uutisilta. Hänen ensireaktionsa oli hämmästys.
– Aika sekavaltahan tuo kuulostaa. Mutta on hyvä, että lisäys vaadittiin. Meille on pääasia, että papereista löytyy merkintä kaupunginvaltuuston aiemman päätöksen kunnioittamisesta, Halonen kommentoi.
Tavarajunaliikenteen tarpeisiin räätälöity rautatiehanke ei aiheuta Hopeatien alueella enää yltiöpäistä stressiä. Näin vakuuttaa ainakin Päivi Halonen.
– Ylöjärven kaupungin päättäjät ovat meidän näkökulmastamme kaikin puolin kartalla tästä asiasta. Jatkamme aiheen seuraamista maakunnallisesti, mutta emme usko enää isoihin uusiin yllätyksiin, kansalaisadressin poikineen liikkeen jäsen juttelee.

Ratahanke vaikeassa tilanteessa

Kokonaan oma lukunsa on se, kuinka todennäköistä Tampereen läntinen ratayhteys -nimellä tunnetun hankkeen toteutuminen on. Kaupunginjohtaja Pentti Sivunen muistutti kaupunginvaltuutettuja projektin vaikeudesta viimeksi maanantaina.
– Pirkanmaan liiton palkkaama konsultti totesi viime viikolla, että ratayhteys varmasti rakennetaan joskus mutta että tällä hetkellä siihen liittyy hyvin paljon haasteita, Sivunen kertoi.
Suurimmaksi ongelmaksi näyttäisivät olevan muodostumassa Tampereen länsipuolen korkeuserot. Mikäli rata aiottaisiin rakentaa, jouduttaisiin sen vuoksi rakentamaan joko korkeita siltoja tai pitkiä tunneleita.
– Jos esimerkiksi päädyttäisiin maanalaiseen vaihtoehtoon, pitäisi Kolmenkulman alueelle rakentaa 12,7 kilometriä tunnelia. Se voisi maksaa jopa 200 miljoonaa euroa, Sivunen sanaili.

+++++

Hopeatieläisten taistelu vaihe vaiheelta

Marras–joulukuu 2011: Ylöjärven Hopeatien alueen asukkaat kuulivat, että Pirkanmaan liitto suunnittelee rautatietä heidän asuinympäristönsä tienoille. Virallisissa asiakirjoissa on vielä monta vaihtoehtoa, ja yksi niistä kulki Hopeatien läpi.
Syksy 2011: Hopeatieläiset aktivoituivat. Syntyi Pro Harju Ylöjärvi -kansanliike, jonka tavoitteena oli suojella Hopeatien ja Metsäkyläln rauhaa sekä Ylöjärvenharjun luontoa.
Vuodenvaihde 2012–2013: Pro Harju Ylöjärvi keräsi suunniteltua ratalinjausta vastustavaan kuntalaisaddressiin 1 061 nimeä. Adressi luovutettiin Ylöjärven kaupunginvaltuustolle.
13. kesäkuuta 2013: Valtuusto käsitteli adressia ja hyväksyi sen ehdotukset kahden äänestyksen jälkeen. Tavoitteensa täyttänyt Pro Harju Ylöjärvi lopetti toimintansa.
Lokakuu 2013: Hopeatiellä huomataan, että Elovainion yritysalueen pohjoisosan asemakaavaehdotus on oletettavasti ristiriidassa valtuuston kesäisen päätöksen kanssa. Liike alkoi hiljalleen aktivoitua uudelleen.
Tammikuu 2014: Pro Harju Ylöjärvi kokee saaneensa tarpeelliset selvitykset Elovainion kaavasta. Liike tyytyy kaupungilta saamiinsa vastauksiin ja luottaa siihen, että ristiriitaa ei ole.
3. helmikuuta 2014: Ylöjärven kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä Elovainion pohjoisosan asemakaavaehdotuksen. Päätökseen lisätään vasta äänestyksen jälkeen vakuutus siitä, ettei uusi kaava ole ristiriidassa kesäkuun 2013 adressikäsittelyn kanssa.

Kaupunginvaltuuston päätökset 3.2.2014

• Hallintosääntöä tarkastettiin uusiksi Riskienhallinta-pykälän osalta.
• Kaupungin uudet sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet hyväksyttiin.
• HTM Juha Liinavuori valittiin uudeksi talousjohtajaksi.
• Elovainion yritysalueen laajennus Yhdystien pohjoispuolella sinetöitiin.
• Laidunmaa-tilan (15,8 ha) osto Siivikkalasta vahvistettiin.

Koko pöytäkirja luettavissa Ylöjärven kaupungin nettisivuilta lähipäivinä.

Järviselle kunniamitali

Ylöjärven kaupunginvaltuuston kokous sai maanantaina juhlavan startin, kun vuorentaustalaiselle Olavi Järviselle luovutettiin merkittävä huomionosoitus. Tasavallan presidentti oli myöntänyt monessa liemessä keitetylle Järviselle Suomen Valkoisen Ruusun mitalin.
Lukuisissa kunnallisissa luottamustehtävissä toiminut Järvinen on nykyään vasemmistoliiton varavaltuutettu. Lisäksi hän on johtanut Vuorentaustan omakotiyhdistystä jo 25 vuoden ajan.
Järvinen oli ainoa ylöjärveläinen, jolle tämä ansiomerkki viime itsenäisyyspäivänä myönnettiin. Muita Tasavallan Presidentin merkittäviä huomionosoituksia sen sijaan tuli puutarhakaupunkiin vino pino.
Suomen Valkoisen Ruusun ritarimerkki annettiin lehtori Raija Anneli Leppälälle. Suomen Leijonan ritarimerkin rintapieleensä sai puolestaan toimitusjohtaja Erkki Tapio Salonen.
Suomen Leijonan ansioristi myönnettiin pääsuunnittelija Pasi Kari Kalevi Kojolle, kuluttajaoikeusneuvoja Leena Marika Liskolle, yksikköjohtaja Marja-Leena Majanmaalle ja tarkastaja Päivi Maritta Tyrkölle. Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitalin kultaristein saivat kannettavakseen piiripäällikkö Keijo Juhani Aleksi Mäntyniemi ja tekninen assistentti Marjo Toivola.
Suomen Valkoisen Ruusun ensimmäisen luokan mitalin ansioistaan sai hotellinjohtaja Päivi Sisko Matilda Ilvesaho.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?