Miksi niitä tuodaan tänne? Eiköhän Suomessa ole niitä tarpeeksi. Tuovat varmasti mukanaan kaiken maailman tautejakin. Kolmeen lauseeseen voi kiteyttää yleisimmät ennakkoluulot, mitä rescue-koiriin liittyy.
Todellisuus on kuitenkin eri: moni pelastettu hännänheiluttaja on tarkemmin tutkittu ja tarkkailtu kuin suomalaiset rotukoirat. Rescue-yhdistykset tarjoavat apunsa myös suomalaisille lemmikeille.
Miksi ihmiset ajattelevat rescue-koirista paljon pahaa?
Rescueyhdistys Kulkurit ry:n puheenjohtaja Salla Honkapää uskoo, että usein ihmiset sekoittavat ulkomailta järjestöjen kautta tuodut koirat pentutehtailuun.
Myös laittomat koirien rajanylikuljetukset vaikeuttavat rescue-koirien asemaa.
Yhdistysten kautta Suomeen saapuvat koirat käyvät läpi pitkän syynin ennen kotimaastaan poistumista.
Moni espanjalainen, virolainen ja romanialainen koira saa vapaaehtoisten eläinrakkaiden avulla uuden, paremman elämän Suomesta. Tautien lisäksi niiden luonne joutuu tarkkailuun. Rescue-yhdistysten on varmistettava, että koira on adoptiokelpoinen.
– Yhdistysten toiminta ei pysyisi yllä, jos koirat toisivat Suomeen mukanaan tauteja. Eläinlääkärit tutkivat koirat mielettömän laajasti ja tarkasti. Ne rokotetaan, steriloidaan ja tarkastetaan viiden sairauden varalta, ja niille tehdään sisä- ja ulkoloishäädöt. Ennen Suomeen tuloa eläinlääkärin tarkastuksen läpäissyt koira saa EU-passin, Honkapää listaa.
Kulkurit on rekisteröitynyt monen muun yhdistyksen, kuten Rekku Rescue ry:n ja Espanjan Koirat ry:n, kanssa lemmikkieläinten maahantuojaksi elintarviketurvallisuusvirasto Eviraan.
Kaltoinkohtelua ja hylkäämistä
Mutta miksi sitten ulkomaalaisia koiria autetaan, kai Suomestakin löytyy kodittomia tapauksia?
Rekku Rescuen puheenjohtaja Mira Ekholm-Martikainen kertoo, että järjestöt toimivat myös suomalaisten eläinten hyväksi.
Hän itse on eläinsuojeluvalvojana Pirkanmaan ja Satakunnan alueella.
– Kesä on etenkin suomalaisille kissoille pahin aika vuodesta. Eläimiä otetaan hetken mielijohteesta ja ne unohdetaan lomanvieton ajaksi tai ei olla valmiita huolehtimaan niistä enää kesän jälkeen, Ekholm-Martikainen summaa.
Hän toteaa, että Virossa tilanne on kehittynyt viimeisimmän vuosikymmenen aikana huimasti. Sen sijaan eläinsuojeluvalvoja on huomannut, että viimeisimmän vuoden aikana Suomessa on otettu aimo harppaus taaksepäin.
– En tiedä, onko ihmisten pahoinvointi kasvanut vai mistä tämä kielii, mutta eläinten kaltoinkohteluja ja hylkäämisiä on nyt maassamme paljon enemmän kuin ennen.
Ulkomaalaisten koirien lisäksi myös suomalaisia kodittomia ja kaltoinkohdeltuja lemmikkejä autetaan. Ekholm-Martikainen kertoo, että Rekku Rescuen toiminnasta noin puolet tehdään Suomessa ja puolet Virossa.
– Suomen eläinsuojelutyö on iso osa-alue. Järjestämme esimerkiksi kissojen sterilointikampanjoita, kesäkissailmiöstä huolissaan oleva Ehkolm-Martikainen summaa.
Kulkurit järjestää valistustoimintaa myös Romaniassa.
Yksistään Bukarestissa on noin kaksi miljoonaa koditonta koiraa. Yhden suomalaisen pelastama yksi romanialainen koira ei muuta koko maassa vallitsevaa kulkukoirien lohdutonta tilannetta.
– Järjestämme mahdollisuuksien mukaan Romaniassa tempauksia paikallisten yhteistyökumppaneidemme kanssa. Niissä käydään puhumassa päiväkoti-ikäisille ja koululaisille koirien kohtelusta ja sterilointien tärkeydestä, Salla Honkapää kertoo.
Kulkurien yhteistyötarhat Romaniassa ovat yksityisiä, ja Honkapään mukaan asiat sujuvat tarhojen kanssa hyvin.
– Olemme käyneet pitkiä keskusteluja paikallisten yhteistyötahojemme kanssa toimintatavoistamme ja eettisistä kysymyksistä esimerkiksi halvaantuneiden tai parantumattomasti sairaiden koirien kohdalla. Yhteistyötahot tietävät hyvin kantamme ja sen, millaiset kriteerit meillä on adoptioon tuleville koirille, Honkapää selventää.
– Asenteet ovat alkaneet pikkuhiljaa muuttua. Edessä on silti vielä vuosien, ellei vuosikymmenten työ.
Opettavainen rescue-koira
Hyppy vasten jalkoja, toinen perään. Virtaa täynnä oleva koira juoksee takapihalla ja houkuttelee koirakaverinsa mukaan leikkiin.
Reilun vuoden ikäinen Sofie kirmaa selvästi nauttien ylöjärveläiskodin takapihalla. Sen elämä ei ole aina näyttänyt tältä.
– Sofie oli muutaman kuukauden ikäinen, kun se löydettiin Romaniasta pellolta suurten koirien lauman keskeltä. Se oli yltä päältä kirpuissa ja onnettoman näköinen. Sofie olisi varmasti kuollut, jos isot koirat eivät olisi pitäneet siitä huolta, Kulkureiden kautta pelastetulle Sofielle kodin antanut Annu Keränen kertoo.
Hänellä oli ennen koiraneidin adoptoimista kaksi parsonrussellinterrieriä, ja kolmas hännänheiluttaja harkinnassa.
Keränen ei kuitenkaan tiennyt, että pian hän pelastaisi koiran ulkomailta. Hän oli aina ollut koko ajatusta vastaan. Nainen oli miettinyt samaa kuin moni muu: miksi Suomeen tuodaan tautisia koiria ulkomailta?
Kun Keränen näki ystävänsä Facebook-sivuilla kuvia pienestä Sofiesta, alkoi mieli muuttua.
– Kahteen päivään en miettinyt mitään muuta kuin Sofieta. Sitten laitoin Salla Honkapäälle viestiä, että haluan pelastaa Sofien.
Vanhat uskomukset rescue-koirista karisivat pois.
– Sofie on tarkistettu ja tutkittu paremmin kuin puhdasrotuiset parsonrussellinterrierini. Sofien avulla opin, että ennakkoluulot ovat muutettavissa. Myös auttamisesta olen oppinut, sillä Sofien tulon jälkeen olen halunnut auttaa muita apua tarvitsevia koiria muun muassa lahjoitusten voimin, Keränen toteaa.
Kurjasta kohtalosta kunnon kotiin
Myös Metsäkylässä asuva Pirjo Palomäki haluaa tarjota apuaan eläimille, jotka sitä tarvitsevat.
– Minulla on kaksi pelastettua koiraa, ja aiemmin oli myös kissoja. Sen lisäksi kerään tuttavilta lahjoituksia ja vien ne Rekku Rescuelle, joka puolestaan toimittaa tarvikkeet koirille, Palomäki listaa.
Hänellä oli ennen rescue-koiria vuosien kokemus niin laumanvartijakoirista kuin kiinanharjakoiristakin.
Lyhyen ajan sisään nainen menetti lemmikkinsä sairauksille.
– Olin aivan rikki ja päätin, etten enää ikinä ota eläintä. Parin kuukauden kuluttua mieli alkoi kuitenkin muuttua ja totesin, että jos kuitenkin otan vielä lemmikin, niin sen on oltava sellainen, jolla on kurja kohtalo.
Ja niin löytyi Kapu, virolainen koditon koiraherra.
– Otin Kapun Pelastetaan Koirat ry:ltä. En ollut nähnyt edes sen kuvaa, kun menin Tallinnan satamaan uutta perheenjäsentä vastaan. Sain koiran käsiini ja sen tuoneet tytöt lähtivät, Palomäki muistelee.
Kokemukset Pelastetaan Koirat ry:stä eivät olleet yhtä hyviä kuin myöhemmin Rekku Rescuen kanssa, jonka kautta Kerttu-Helena sai uuden kodin Palomäen luota.
– Pelastetaan Koirista vastattiin minulle kyllä aina, mutta olisin toivonut enemmän yhteydenpitoa ja että sieltä olisi tultu käymään kotonani. Vaikka kiirehän heillä varmasti on, etteivät edes kerkeäisi. Silti on ollut mukavaa, kun Rekku Rescuesta olen saanut henkilökohtaisempaa palvelua, ja Mira (Ekholm-Martikainen) on käynyt luonani, Palomäki miettii.
Kapun tultua Metsäkylään kaikki sujui hyvin. Kunnes eräänä päivänä toinen koira kävi virolaisuroksen kimppuun.
– Sen jälkeen Kapusta tuli varautuneempi muita koiria kohtaan. Kerttu-Helenan kanssa se tulee juttuun, Palomäki kertoo.
Kummankaan koiran taustaa ei kukaan osaa kertoa, mutta Kerttu-Helenalla on ilmeisesti historiansa pahojen ihmisten parissa.
Aluksi koiraneitiä oli vaikea saada sopeutumaan uuteen ympäristöön.
– Kerttu-Helena ei vihannut vaan pelkäsi ihmisiä. Ensimmäinen viikko oli rankka. En kuitenkaan pakottanut sitä mihinkään, ja pikkuhiljaa tilanne alkoi helpottua. Koirille täytyy antaa aikaa, Palomäki toteaa.
– Jaksan kyllä hankalaa koiraa, mutta tyhmää ihmistä en hetkeäkään. Jos koiran käyttäytymisessä on jotain vikaa, on lähes sataprosenttisesti vika aina ihmisessä.
Hän toivoo, että koiranottamista ajattelevat harkitsisivat tarkkaan, miksi he haluavat lemmikin.
– Eläintä ei saa ottaa säälistä. Sitä kohtaan täytyy tuntea aitoa rakkautta ja pitää miettiä tarkkaan, riittääkö rakkautta seuraaviksi vuosiksi ja koiran elämän loppuun asti, Palomäki muistuttaa.
– Elämä lemmikin kanssa ei ole sitä, että kaikki on koko ajan hyvin. Tähän täytyy varautua ja tiedostaa, että ongelmia saattaa tulla.
Palomäki myös neuvoo, ettei koiraa kannata lähteä itse pelastamaan kadulta. Järjestö tarjoaa tuen, turvallisuuden ja tarkkuuden.
– Eikä missään tapauksessa saa ottaa koiraa pentutehtaasta. Ihmisten sääli saa tehtaat jatkamaan toimintaansa.
Ennakkoluulot satuttavat
Espanjalainen Milo on arvioiden mukaan noin vuoden vanha uroskoira.
Espanjan Koirat ry:n avulla pelastettu koira oli harhaillut Malagan kaduilla. Sen nähnyt nainen oli ensin ottanut koiran omaan kotiinsa ja ottanut yhteyttä tarhaan, johon Milo päätyi. Sieltä se sai uuden kodin Ylöjärvellä asuvan Satu Hakalan luota.
– Otin Milon kotihoitoon viime joulukuussa. Pian tajusin, että enhän minä pysty luopumaan siitä enää, ja niin se jäi minun luokseni, Hakala naurahtaa.
Hän on mukana Kissojen Katastrofiyhdistyksen toiminnassa, joten kotoa löytyy myös kodittomia kissoja. Sijaiskodin tarjoaminen on hänen mukaansa haastavaa, mutta palkitsevaa.
– Eräs minun luona hoidossa ollut kissavanhus sai juuri kodin. On upea tunne, kun voi pelastaa eläimen vielä sen vanhoilla päivillä, Hakala iloitsee.
Milo tulee kissojen kanssa hyvin toimeen, eikä espanjalaispojan kanssa ole muutenkaan ollut sen suurempia ongelmia. Aluksi koira kärsi eroahdistuksesta, mutta nyt on kaikki paremmin.
– Koiraa ottaessa pitää varautua, ettei se ole valmis paketti, Hakala muistuttaa.
Milo on viihtynyt Suomessa, mutta kaikki suomalaiset eivät ole tykänneet espanjalaiskoirasta.
– Olimme lenkillä talvella, kun Milo näki hiihtäjän ja alkoi haukkua. Joku mies huusi, että pidä se koirasi hiljaisena, johon minä vastasin, että koirani on juuri tullut Espanjasta ja sitä varmaan vain pelottaa, kun se ei ole koskaan ennen nähnyt hiihtäjää. Tämän jälkeen mies alkoi solvata Miloa kapiseksi rakiksi ja vaikka miksi, Hakala kertoo.
– Yleensä olen todella sanavalmis, mutta siinä tilanteessa pääsi kyllä itku. Mietin, miten ihmiset voivat olla niin julmia ja ennakkoluuloisia.
Muista Espanjasta koiran pelastaneista ihmisistä on Hakalan mukaan muodostunut tiivis yhteisö.
– Tapaamme ja tutustumme toisiimme. Rescue-koiran ottaneet ovat vähän kuin samaa perhettä. Monesti rotukoirayhdistyksissä ihmiset kyräilevät toisiaan, mutta rescue-piireissä tätä ei tapahdu. Harmittaa, että pelastetuista koirista on niin paljon vääriä käsityksiä, sillä toiminta on todella palkitsevaa, Hakala miettii.
Tausta ei kerro ongelmista
Ylöjärven Takamaalla ennen asuneella Milla Koivusella on ollut monta koditonta koiraa kotihoidossa. Yksi niistä, Thelma, jäi naisen luo kokonaan.
Koivunen kertoo, että on joutunut koirien kanssa usean haasteen eteen. Milloin on ollut eroahdistusta, milloin ongelmia puremisen kanssa.
Vaikeimpina vastoinkäymisinä Koivunen pitää ongelmia, joihin ei löydy vastausta.
– Kun omat tiedot loppuvat ja tulee aivan neuvoton olo. Koiran ongelma voi olla pienikin, mutta saattaa joskus kestää todella pitkään. Koiran kouluttaminen vaatii pitkää pinnaa.
Thelmalle nykyinen koti on kaiken kaikkiaan neljäs, ja koira on asunut Koivusen kanssa kaksi ja puoli vuotta. Romaniasta kotoisin oleva Thelma onkin osoittautunut kaikista Koivusen luona olleista koirista kaikista haastavimmaksi tapaukseksi.
– Monta kertaa olen ollut sydän syrjällään ja pahoittanut mieleni Thelman kanssa. Ajan myötä Thelmasta on kuoriutunut mukava koira, joka tulee tuttujen kanssa hyvin toimeen.
Thelma, Telluksikin kutsuttu rescue-koira, oli Koivusen mukaan aluksi todella arka ja pelokas tapaus.
Kuten monen muunkaan rescue-koiran, ei Thelmankaan historiasta ole osattu antaa juuri mitään osviittaa.
Hihnassa käveleminen tuotti hankaluuksia: lintujen, autojen, mopojen ja muiden ihmisten perään olisi ollut kova hinku päästä juoksemaan. Välillä Tellu meni niin lukkoon, ettei omistajan käskyistä ollut mitään hyötyä – ei, vaikka mukana oli miten mehukas lihanpala.
– Remmiräyhäämisestä taistelemme edelleen eroon. Tellu on kehittynyt alkuajoista todella paljon, ja hihnakäyttäytyminen on helpottanut.
Vieraille ihmisille Koivusen on annettava ohjeita siitä, miten Thelman kanssa ollaan.
– Tellu on herkkä koira ja sen stressikäyrä nousee todella herkästi. Mutta vaikka kaikkia ongelmia olemmekin kokeneet, on Tellu silti ihana koira. Se on sopivan rauhallinen, eikä mikään sählääjä.
Koivunen ei kuitenkaan rinnasta ongelmia rescue-koiriin.
Remmiräyhäämistä ja arkuutta esiintyy suomalaisilla rotukoirillakin.
– Kaikkien pelastettujen koirien kanssa ei tule eteen ongelmia, ja jos tuleekin, eivät ne välttämättä ole sen suurempia kuin tavallisellakaan koiralla. Alkukankeutta saattaa olla lähes jokaisella, mutta sopeutumisen myötä ne usein katoavat, nainen selventää.
– Mitä laajempi tukiverkosto koiran adoptoijalla on ympärillään, sitä parempi.
Kierto ei ole toivottua
Kodittomia koiria pelastavat yhdistykset eivät anna eläimiä kenelle tahansa vastaantulijalle.
Kotiehdokkaat haastatellaan useaan otteeseen, jotta koiralle löydetään varmasti hyvä, turvallinen ja pysyvä koti.
– Toivomme, että koirat eivät joutuisi kiertämään paikasta toiseen, vaan päätyisivät heti loppuelämän kotiin, Rekku Rescue ry:n puheenjohtaja Mira Ekholm-Martikainen selvittää.
Koira luovutetaan kotiin, jossa se voi elää hyvää elämää.
Moni haluaisi tarjota apua, mutta oman koiran ottaminen ei ole mahdollista. Heitä niin Ekholm-Martikainen kuin Rescueyhdistys Kulkurit ry:n puheenjohtaja Salla Honkapää neuvoo tutustumaan toimintaan ja harkitsemaan, voisiko kotihoidon tai lahjoitusten antaminen olla se itselle parhaiten sopiva juttu.
– Auttaa voi monella tavalla. Halutessaan voi lähteä myös rekkulaisten mukana tutustumaan Viron tarhoille ja nähdä, miten koirat elävät elämäänsä koiratarhalla, Ekholm-Martikainen lisää.
Yhdistykset järjestävät erilaisia kampanjoita, tapahtumia ja tempauksia. Niihin voi tutustua järjestöjen kotisivuilla.
Comments are closed.