Hiljainen kuin vesi ja matala kuin ruoho on kirja huutolaistytön koettelevasta lapsuudesta. Ylöjärvellä aikuisikänsä asuneen naisen tarina julkaistiin viime viikolla Ylöjärven kirjastossa.
Se oli kova lapsuus.
Elli Natunen, alkujaan Helli Laamanen, syntyi vuonna 1925 aviottomana lapsena Kerimäen kunnalliskotiin, ja parivuotiaana hän joutui huutolaiseksi.
Huutolaisuus eli elatusta vailla olevien kauppaaminen vähiten korvausta vaativalle oli tosin virallisesti jo lopetettu, mutta edelleen heitä sijoitettiin vieraisiin koteihin. ”Huutolainen mikä huutolainen”, toteaa Hellistä kertova kirja.
Sijoituskoteja kertyi monta. Olot olivat vaihtelevan köyhät ja vaihtelevan ankarat. Jossain tyttöä kohdeltiin ihan hyvin, jossain Helli paimensi jalat verillä lehmiä ja nukkui penkillä vain sarkatakit tyynynään ja peittonaan.
Tarina tuntuu kirjailija Kirsti Vesterbackasta karulta. Itsekin köyhissä oloissa kasvanut nainen tietää, että oma koti on oma koti, vaikka se olisi köyhäkin. Huutolaiselta uupui sekin.
– Tuntuu pahalta, että pieni tyttö on porukan ulkopuolella. Helli ei esimerkiksi saanut joululahjaa, vaikka muut talossa saivat. Sitä kohtaa kun luin Hellin muistelmista, oli pakko itkeä.
Hurja historia tietoon
Riipaiseva tarina päätyi kirjaksi Natusen tyttären, Vesterbackan ystävän, ehdotuksesta. Aluksi kirjailija tuumi, ettei hän enää mitään kirjoja kirjoittaisi, mutta kun kynänainen tutustui aiheeseen, huusi se häntä tarttumaan työhön.
– Ajattelin, että ei voi olla totta, että ei ole tämän paremmin ollut, että ei ole lapsista välitetty. Koin huutolaislasten saavan oikeutta edes tällä lailla, että ihmiset puhuisivat aiheesta ja siitä tulisi julkisempi.
Kirjailijan mielestä aihetta on tärkeää tuoda tietoon, varsinkin Suomen satavuotisjuhlavuonna.
– Ihmisten, jotka elävät yltäkylläisyydessä, ja varsinkin nuorison täytyisi tietää historiansa, tietää, etteivät täällä Suomessakaan kaikki asiat ole olleet niin hyvin.
Tehtävä oli myös luontevaa jatkoa aiemmin kaksi historia-aiheista tietokirjaa julkaisseelle Vesterbackalle.
– Nuuhkin mielelläni pölyisiä nurkkia, kaikkea vanhaa tietoa.
Kirjatyö meni tunteisiin
Kirjan tärkein lähde olivat Natusen muistelmat, jotka alkavat tytön varhaisesta lapsuudesta ja yltävät aikaan, jolloin 13-vuotias Helli irtautui huutolaisuudesta ja lähti elättämään itseään.
Lisätietoa ja tarkennuksia Vesterbacka sai Elliltä ja eritoten jo iäkkään Ellin tyttäreltä. Lisäksi Vesterbacka jututti Hellin lapsuuden kotiseudun ihmisiä. Taustatiedoksi kirjailija kahlasi myös laki- ja historiatekstejä.
Selvittely oli palapeliä, josta nousi uusia kysymyksiä, johon jäi aukkoja ja josta löytyi ristiriitaisiakin tietoja, mutta matkan varrella tärkeimmät seikat valottuivat, vaikkei kirjallisia lähteitä valtaisasti löytynytkään.
– Ainahan kirjoitustyö on palapeliä. Ja Köyhäinhoidon käsikirja selvitti minulle paljon.
Kirjaprojekti oli kynänaiselle paitsi kiinnostava myös koskettava.
– Kyllä se meni tunteisiin ja vei yöuniakin, kun näitä asioita mietin.
Katkeruuden sijaan selviytyminen
Vaikka lapsuus koetteli, kirja on selviytymistarina. Helli oli sinnikäs.
Jo lapsena tyttö suunnitteli menevänsä parantolaan töihin 16-vuotiaana, ja se loi häneen toivoa. Hänellä oli myös ahkera asenne lapsuutensa työvelvoitteisiin.
– Mielestäni hän otti työn oppina, vaikka se oli raskasta. Ja Helli pärjäsi, koska hän oli päättänyt pärjätä kaikessa, kirjailija kuvaa myös itseään puolustamaan oppinutta tyttöä.
Lopulta elämä kantoi neidon Turun kautta Ylöjärvelle, jossa Elli miehensä kanssa osti tontin, rakensi talon ja sai kuusi lasta. Selviytymistä kysyttiin silti yhä, sillä Elli jäi leskeksi lapsista ja taloudesta vastaamaan.
Lähipiirin mukaan Hellin oli kovetettava itseään sisimpänsä suojelemiseksi. Napakka kasvattajakin hän oli, ja lasten oli mietittävä asioita äitinsä näkökulmasta ymmärtääkseen häntä. Kovaksi ja katkeraksi ihmiseksi Helli ei kuitenkaan tullut vaan ihmisläheiseksi.
–Ja hienosti äiti on poiminut onnen hetket mansikkamaidosta ja rantakivistä, Kaija Vaajala, yksi perheen lapsista, hymyilee.
