Tästä lukupaketista pääset lukemaan kootusti viikolla ilmestyneitä uutisia.
30 vuotta Ylöjärven kirkkoherrana toiminut Antero Honkkila nukkui pois viime viikonloppuna. Tästä voit lukea pidetyn kirkkoherran kauniin muistokirjoituksen.
Muistokirjoitus: Elämän koulima kirkonmies luotti rukiiseen Jumalan sanaan ja jakamattomaan armoon
Juttusarjamme sai jatkoa viikon tauon jälkeen. Kirkonseudulla on viime vuosina purettu vanhaa ja rakennettu uutta. Katso, miltä se näyttää ilmasta käsin.
Muuttuva Ylöjärvi taivaalta – Näin kirkonseutu on muuttunut neljässä vuodessa
Iloisen Pojan Street Food Bar luottaa omaleimaisuuteen, erilaisuuteen ja laatuun. Lue tästä, millä muilla eväillä ylöjärveläisravintola ylsi äänestyksessä Suomen parhaiden burgeriravintoloiden joukkoon.
Kaupunginhallituksen tilanne on ollut tällä viikolla vahvasti esillä. Tilapäinen valiokunta teki keskiviikkona kokouksessaan yksimielisen päätöksen pyytää Kuntaliitolta asiantuntijalausuntoa siitä, onko sillä perusteita esittää Ylöjärven kaupunginhallituksen erottamista.
Aitavarkaat häiriköivät Viljakkalantien kevyen liikenteen väylän työmaata. Varkaudet aiheuttavat keskeneräisellä tiellä sekä vastuu- että turvallisuusongelmia.
Painonnostaja Jutta Selinin tavoitteet ovat korkealla. Tästä pääset lukemaan MM-kilpailuihin valmistautuvan Selinin mietteitä olympiaunelmasta.
Huomenna sunnuntaina Räikänpuistossa pääsee jälleen viihtymään Mökkirokin parissa. Kolmatta kertaa järjestettävä tapahtuma on ilmainen ja kaikille avoin. Ylöjärveläisten toivotaankin saapuvan paikalle koko perheen voimin.
Kurun markkinat järjestettiin viime viikonloppuna. Tämän kuvagallerian parissa voit palata viikon takaisiin tunnelmiin.
Markkinaväki täytti Kurun keskustan kadut – Katso kuvagalleria