Swerockilta saat nyt myös ECO-betonia!

ECO-betoni pienentää hiilijalanjälkeä. Sitä voidaan käyttää niin isoilla rakennustyömailla, omakotitaloissa kuin mökeilläkin.

Swerockin betonitehtaan rakennukset ovat aivan uusia.

Swerockin betonitehtaat ovat ottaneet ekologisen loikan.

– Lanseerasimme ECO-betonin vuodenvaihteen jälkeen. ECO-betoni on lähtöisin emoyhtiöstämme Ruotsista, ja nyt se otettiin käyttöön myös Suomessa, kertoo Swerockin Pirkanmaan ja Pohjanmaan tuotantopäällikkö Samuli Elo.

ECO-betonin käyttö pienentää betonin hiilijalanjälkeä.

– Tavoitteemme on päästä jopa 50 prosenttia pienempiin hiilidioksidipäästöihin. Haluamme markkinoida ECO-betonia entistä enemmän ja tuoda sitä asiakkaiden tietoisuuteen, sanoo Elo.

Entä millaista ECO-betoni on?

ECO-betoni korvaa ensisijaisesti rakennebetonin, ja siitä voidaan valmistaa esimerkiksi anturat ja sokkelit. ECO-betonia voidaan käyttää monenlaisilla työmailla, myös omakotitaloissa.

– Meillä on tehty ECO-betonista muutama erilainen variaatio tuotekehityksessä. Meillä on ECO-betoni 15, ECO-betoni 30, ECO-betoni 45 ja ECO-betoni 60. Perässä oleva numero kertoo, kuinka paljon pienempi ECO-betonin hiilijalanjälki on verrattuna tavalliseen betoniin.

ECO-betonin soveltuvuudesta eri kohteisiin voi kysyä Swerockin tuote- ja kehityspäällikkö Jesse Junnilalta. (jesse.junnila@swerock.fi, puh. 044 011 1024)

Swerock tuntee vastuuta ympäristöasioista myös muuten.

Kun autot palaavat betoniajoilta, ne pitää pestä. Pesuvesi hyödynnetään uuden betonin teossa.

Rakennuskohteista ylijääneestä rakennusmateriaalista voidaan puolestaan valmistaa muotin avulla niin kutsuttuja duplopalikoita. Niitä hyödynnetään esimerkiksi tehdasalueen rampeissa ja kiviainessiiloissa.

Swerockin betonitehtaat Ylöjärvellä ja Tampereen Lahdesjärvellä ovat olleet toiminnassa nyt noin kolmen vuoden ajan. Tänä aikana toiminta on kasvanut jatkuvasti.

Swerock osallistuu Pirkanmaalla niin kerrostalohankkeisiin kuin omakotityömaihinkin. Swerockin projekteihin kuuluu niin ikään Sulkavuoren jätevedenpuhdistamon valmisbetonitoimitukset.

Kuvassa vasemmalta ylhäältä: Samuli Elo, Petri Harjula, Teemu Mattila ja Joonas Mero. (kuva: Swerock)

Omakotiasukkaat ja mökkeilijät, tervetuloa asiakkaiksi

Oletko ajatellut rakentaa omakotitaloon, mökkiin tai kenties liiteriin betoniperustuksen näin keväällä tai kesällä?

Sen sijaan, että käyttäisit siihen kotimyllyä, kannattaa harkita Swerockin kutsumista hätiin.

Omalla myllyllä betonin tekeminen on nimittäin raskasta ja aikaa vievää puuhaa.

– Kotimyllyllä tekeminen ei ole enää niin nykypäivää. Paljon nopeampaa on tilata betoniauto ja säästää selkää, sanoo Pirkanmaan ja Pohjanmaan myyntipäällikkö Petri Kuutti.

Betoni on todella painavaa. Esimerkiksi neljä kuutiota betonia painaa noin 10 000 kiloa.

– Kun siirrät sitä muottiin, tiedät tehneesi töitä. Yksi ainoa 100 litraa betonia nielevä kottikärryllinen painaa jo aika paljon, 250 kiloa.

Betonia on eri laatuja, ja eri kohteisiin kannattaa käyttää erilaista betonia. Swerock taitaa nämä eri seokset.

– Meiltä saa varmasti laadukasta tavaraa, laadunvalvontamme on ammattitaitoista. Harva yksityinen osaa tehdä sementin, kiviaineksen ja muiden tarvittavien aineiden suhteutuksen oikein, sanoo Pirkanmaan tehdasvastaava Petri Harjula.

Yksi laatuvaihtoehdoista on ECO-betoni.

Swerockilta kannattaa kysyä ohjeita.

– Ostajalla ei ole monestikaan tietoa, mitä laatua kannattaa laittaa mihinkin, ja millaisia välineitä kannattaa käyttää – otetaanko betonia pumpulla vai rännillä, sanoo Kuutti ja jatkaa:

– Autamme näissä asioissa: Kerron, että jos teet näin, niin säästät muutaman euron, tai että tämä tapa on vähän nopeampi.

Swerock

Swerock myy valmisbetonia ja kiviaineksia.
Betonin myynnin yhteystiedot:
Myyntipäällikkö Petri Kuutti puh. 040 022 7424
Pirkanmaan tilauskeskus puh. 0290 091 094
Kysymyksiä ECO-betonista: jesse.junnila@swerock.fi tai puh. 044 011 1024
www.swerock.fi

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?