Elämme monin tavoin poikkeuksellisia aikoja. Hämmennys ja epävarmuus leimaavat tätä hetkeä ja tulevaisuutta. Koronavirus on muuttanut elämää monin tavoin. ”Huoleton” koronakesä on takana. Meille suomalaisillekin on käynyt selväksi, että olemme saaneet koronaviruksesta hyvin hankalan ja ikävän riesan. Pahinta on, ettemme tiedä, kuinka kauan yhteiselomme taudin kanssa jatkuu.
Syksyllä alkavasta koronan toisesta aallosta puhuttiin pitkin kesää, ja nyt kun se kolkuttaa ovelle ja astuu sisään, sen ei ainakaan pitäisi päästä yllättämään ketään. Eikä tarvitse olla suurikaan ennustaja ymmärtääkseen, että teveydenhuolto tulee ylikuormittumaan syksyn aikana. Koronapuhelimet ja terveydenhuollon päivystykset ruuhkautuvat ja henkilöstöresurssit hupenevat.
Työkaverini oli tyttärensä luona Etelä-Euroopassa kuukauden päivät. Siellä lähes kaikki käyttivät maskia. Työkaverini kertoi, että etelän kuumuudessa oli vaikea hengittää maskin läpi. Maski vaikeutti syömistä ja juomista, ja myös suojan tunne katosi, kun kaikki ottivat syödessään ja juodessaan maskin pois samanaikaisesti. Työkaverini kertoi vielä, että kun hän piti koko päivän maskia niin illalla hänellä oli päänsärkyä. Maski mustutti häntä turvaväleistä ja siitä, että pandemia oli edelleen olemassa. Ja suojasihan maski hyvin tiheässä väkijoukossa.
Keväällä jotkut vaativat Suomessakin maskipakkoa, sillä se nähtiin yhtenä tärkeimpänä keinona, jolla viruksen leviäminen pysähtyisi. Maskipakkoa ei keväällä tullut ja nyt syksylläkin on tullut vain suosituksia maskin käytöstä. Suomessa viruksen leviäminen pysähtyi keväällä käytännössä ilman maskejakin. Ihmiset pysyivät kotona eivätkä tavanneet lähikontakteissa toisiaan. Saa nyt nähdä, miten käy tänä syksynä.
Itse olen käyttänyt maskia, eivätkä ne kovin mukavia kapistuksia ole. Kasvot hikoavat ja hengittäminen on vaivalloisempaa. Jatkuvasti tekee mieli säätää ja korjata maskia kasvoilla, vaikka siihen ei saisi koskea. Olemme kuitenkin paremmassa tilanteessa kuin keväällä, sillä monia asioita osataan tehdä nyt toisin.
Lue Timo Jokisen aiempia kolumneja:
Syksy on kaunis sana – uusi aika alkaa
Vexi Salmi – tekijä on poissa, mutta laulut elävät
Yöretkellä syksyn väriloisteessa: Kolmen miehen kuorsaus häivytti karhua pienemmät eläimet
Seitseminen on yksi Ylöjärven ihmeistä – aina nuo maisemat jotenkin sävähdyttävät
Erikoinen aika voi tuoda esiin ihan uusia harrastuksia
Entä ellei koronaa olisi tullutkaan? Herää kysymys, onko kaikki matkustelumme oikeasti tarpeellista
Loma – palaan sitten, kun jalkani alla alkaa tuntua aamukastetta
Jo joutui armas aika – tällä kertaa hiljaa ja vähäeleisesti
Luvassa kaikkien aikojen kotimaan matkailukesä – jos korona suo
Kun tavallisuus ei ole mitään: nuori ei päätä haluavansa jäädä ulkopuolelle
Tankki täyteen – korona on tuonut jotain hyvääkin
Vakiovierastamme ei voi rajoittaa tai laittaa sulkuun
Jo on aikoihin eletty, mutta vielä se kesä tulee
Koronaa pakoon: Kotikaupungin luonto tarjoaa upeita elämyksiä tässä ajassa
Entäs sitten, Leevi – mitä pandemian jälkeen?
Timo Jokinen: Opettele luopumaan – muistoja ei kukaan voi ottaa pois
Paluu Ylöjärvelle 45 vuoden jälkeen – ”Hei pysähdy” Minkä sä viet minua?”
Lääkärin resepti: Annos Sibeliusta, Kärkeä ja Leskistä
Timo Jokinen: Omaishoitaja on arjen sankari
Timo Jokinen: Mitä lahjaksi rakkaimmalle? – vain sinä voit sen tietää
Timo Jokinen: Tämä kiinnostus kuvastaa kaipuuta menneeseen
Timo Jokinen: Ihmisellä on taipumus kaivata nykyhetkestä aina johonkin – syksyllä asia korostuu
Timo Jokinen: Itsekin sorrun silloin tällöin liian aikataulutettuun päivään
Timo Jokinen: Otetaanko lemmikkieläin vai ei?
Timo Jokinen: Dohan menestysrima taitaa olla liian korkealla
Timo Jokinen: Lastensuojelutilastot synnyttivät tämän tekstin