Yöretkellä syksyn väriloisteessa: Kolmen miehen kuorsaus häivytti karhua pienemmät eläimet - Kolumnit

Syksy on ulkoilun sekä luonnon ihastelun kulta-aikaa. Puut valmistautuvat pitkään talveen maalaamalla metsät rikkailla punaisen ja keltaisen sävyillä sekä pudottamalla lehtensä. Muuttolinnut suuntaavat ryhmissä kohti etelän lämpöä ja luonto tarjoaa antimiaan marjojen sekä sienten muodossa.

Tähtitaivas on yksi luonnon hienoista taideteoksista. Luonnon upea taidenäyttely on jokaisen nähtävillä näin syksyllä. Monet näkevät kuitenkin syksyn tylsänä, harmaana ja masentavana vuodenaikana. Tässä twitterien, pelien, läppärien, televisioiden, kännyköiden ja koronauutisten täyttämässä maailmassa luonto jää monelle yhä vieraammaksi ja kauemmaksi.

Kyselin parilta työkaverilta, koska olette viimeksi nukkuneet yön tähtitaivaan alla tai kulkeneet rinkka selässä päivän metsässä. Vastaus tuli molemmilta, että varmaan joskus varusmiespalvelun aikoina. Hiukan siinä tökin työkavereita ja sanoin, että eipä teistä enää olisikaan yötä metsässä nukkumaan, se aika on teiltä jo ohi. Jäätyisitte sinne.

Työkaverit ottivatkin yllätyksekseni haasteen vastaan ja siinä tulikin mieleen, että mitenkähän itse selviäisin vastaavasta reissusta. No, aurinkoisena syyspäivänä otimme kolmeen mieheen rinkat selkään ja suuntasimme metsään. Puut hehkuivat sadoissa väreissä ja metsä oli täynnä ihmeteltävää.

Vaelsimme rinkkojemme kanssa syksyisillä poluilla. Kävellessämme tunnistimme muutaman linnun ja niiden viserryksen. Ainakin yhä uskomme, että tunnistimme. Keräsimme matkalla mustikoita ja tasasimme ne kolmeen osaan. Jaoimme tehtävät kuin armeijassa aikoinaan: kaksi teki laavun, yksi haki polttopuut ja laittoi nuotion. Eväät otimme rinkoista, sillä näillä metsästystaidoilla iltapala olisi jäänyt muuten hankkimatta.

Kävimme joessa iltauinnilla, emmekä pahemmin jäätyneet, vaikka ei ollutkaan saunan löylyjä tarjolla. Pärjäsimme ja nuotiomakkara maistui. Pitkä päivä rinkkakävelyä raikkaassa ulkoilmassa oli tehnyt tehtävänsä. Silmät alkoivat painua väkisin kiinni. Kolmen miehen rankka kuorsaus häivytti varmasti karhua pienemmät eläimet laavun luota.

Yöllä toki huomasin, että olin ottanut liian vähän lämmintä vaatetta mukaan. Aamulla joimme nuotiokahvit ja lähdimme vielä päiväksi rinkkavaellukselle. Työkaverini pärjäsivät reissussa hyvin, paljon paremmin kuin minä. Ja he sanoivatkin yhteen ääneen: ”tästä tehdään perinne ja ensi vuonna uudestaan”

Ajattelin mielessäni, että juu, menkää vain.

Lue Timo Jokisen aiempia kolumneja:

Seitseminen on yksi Ylöjärven ihmeistä – aina nuo maisemat jotenkin sävähdyttävät

Erikoinen aika voi tuoda esiin ihan uusia harrastuksia

Loppukesän tunnelmia

Entä ellei koronaa olisi tullutkaan? Herää kysymys, onko kaikki matkustelumme oikeasti tarpeellista

Pyörällä Kuruun: Kuuselan kautta Kaiharille ja Voionmaalle, juomatauko Kaiharilla – Lopussa siintää Kuru ja lämmitetty sauna, mutta sitä ennen piipahdetaan Vänrikki Stoolin tuvalla

Loma – palaan sitten, kun jalkani alla alkaa tuntua aamukastetta

Jo joutui armas aika – tällä kertaa hiljaa ja vähäeleisesti

Luvassa kaikkien aikojen kotimaan matkailukesä – jos korona suo

Kun tavallisuus ei ole mitään: nuori ei päätä haluavansa jäädä ulkopuolelle

Tankki täyteen – korona on tuonut jotain hyvääkin