Ravustus alkaa tiistaina 21.7. – Eläinsuojeluyhdistyksen mukaan ravut pitäisi tainnuttaa ennen keittämistä

Sveitsissä astui vuonna 2018 voimaan laki, joka edellyttää äyriäisten tainnuttamista sähköllä tai mekaanisesti ennen niiden keittämistä.

 

Täplärapu on saanut nimensä saksen tyvessä olevasta vaaleasta laikusta. Lajin erottaa kuitenkin kotimaisesta jokiravusta parhaiten siitä, että jokiravulla on kaulauurteessaan piikkejä, täpläravulla ei. (arkistokuva)

 

Ravustuskausi alkaa 21.7. kello 12 ja jatkuu lokakuun loppuun.

Ravustus vaatii aina vesialueenomistajan luvan ja 18–64-vuotiailta kalastonhoitomaksun.

Vuosittainen täplärapusaalis on noin 3–4 miljoonaa ja jokirapusaalis 1–2 miljoonaa rapua, kerrotaan kalatalouden keskusliitolta.

 

Helsingin eläinsuojeluyhdistys Hesy puolestaan toivoo, että ravut, hummerit ja muut kymmenjalkaiset äyriäiset pitäisi tainnuttaa ennen keittämistä ja sitä ennen niitä pitäisi säilyttää luonnonmukaisissa olosuhteissa.

Hesyn mukaan tutkimukset osoittavat äyriäisten tuntevan kipua, joten esimerkiksi ravulle keittäminen elävältä on tuskallinen kuolema.

Kuolema voi myös pitkittyä kohtuuttomasti, jos keitinvesi esimerkiksi jäähtyy liian monen ravun samanaikaisesta keittämisestä.

 

Hesyn mukaan esimerkiksi Sveitsissä astui vuonna 2018 voimaan laki, joka edellyttää äyriäisten tainnuttamista sähköllä tai mekaanisesti ennen niiden keittämistä, ja Uudessa-Seelannissa rapujen keittäminen elävältä on ollut kiellettyä vuodesta 1999.

Hesy vaatii Suomeen vastaavaa lainsäädäntöä. Eläimet tulee tainnuttaa ennen teurastamista ja vaatimuksen tulee koskea myös äyriäisiä.

Sveitsin lainsäädäntö kieltää myös elävien äyriäisten säilyttämisen ja kuljettamisen jäässä tai jäisessä vedessä ja määrää, että vesieläimiä on pidettävä luonnollisissa olosuhteissa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?