Myös paikallinen ja kotimainen elintarviketuotanto sai puolestapuhujia valtuustossa

Puolen miljoonan aloite valtuustolle

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Leena Joensivu (sd.) vastaanotti maanantaina peruskoulun lisärahoitusta koskevan kuntalaisaloitteen. Valtuuston kokouksessa keskusteltiin puolestaan paikallisen ja kotimaisen elintarviketuotannon kilpailuaseman parantamisesta kaupungin hankinnoissa.

Koulut olivat maanantaina valtuutettujen keskustelun ytimessä. Ensin luovutettiin perusopetuksen lisärahoitusta koskeva valtuustoaloite. Sen jälkeen agendalla oli kaupunkin elintarvikehankinnat, jotka koskevat myös kouluruokailua. (Arkistokuva)

Ennen valtuuston kokousta luovutetussa kansalaisaloitteessa esitetään, että valtuusto päättää myöntää peruskoululle lisärahoitusta 500 000 euroa. Aloitteen mukaan tällä tasoitettaisiin valtuuston marraskuussa päättämä koulutusleikkaus ja annettaisiin peruskouluille työrauha.

Aloitteen tavoite on, että sivistyslautakunta ja koulut päättävät yhdessä, miten raha käytetään parhaiten perusopetuksen järjestämiseen ensi elokuun alusta alkaen.

Aloitteen pontimena oli kaupunginvaltuuston marraskuussa tekemä 470 000 euron sopeutus koulutusmäärärahoihin.

Kuntalaisaloitteen allekirjoitti ennen sen luovutusta 828 ylöjärveläistä. Lisäksi aloitteen paperiversioon kerättiin lähes 300 allekirjoitusta.

Periaatepäätöksen mukaisesti

Nopeasti edenneessä valtuuston kokouksessa keskustelua aiheutti ainoastaan keskustan ja vihreiden valtuustoryhmien tekemä valtuustoaloite, joka koskee paikallisen ja kotimaisen elintarviketuotannon kilpailuaseman parantamista kaupungin hankinnoissa.

Muutosten tekemistä elintarvikehankintaprosessiin jarruttaa se, että tällä hetkellä elintarvikkeiden hankinnasta Ylöjärven kaupungille vastaa Kuntien Hankintapalvelut KuHa Oy, joka on Tampereen kehyskuntien omistama hankintaosakeyhtiö. Ylöjärven kaupungin hankintasopimukset KuHan kanssa ovat voimassa vuoden 2019 kevääseen saakka.

Valtuustoaloitteessa muistutetaan, että julkisyhteisön hankintoja tehtäessä pitäisi erityisesti huomioida myös eettiset ja ympäristönäkökohdat. Tätä näkökulmaa vahvistaa osaltaan valtioneuvoston viime kesänä antama periaatepäätös.

Valtioneuvosto edellyttää, että valtion elintarvike- ja ruokapalveluhankinnoissa tavoitellaan korkeaa laatua ja kokonaistaloudellista kestävyyttä. Tähän päästään ottamalla tehostetusti huomioon ympäristön kannalta hyvät viljelymenetelmät, eläinten hyvinvointi ja terveys sekä elintarviketurvallisuus.

– Aihe on ajankohtainen ja vaikuttaa monelta osin suomalaisten elämään. Pääasia on, että pysyisimme ajantasalla ruokaturvallisuudesta ja siitä, että käyttämämme elintarvikkeet ovat jäljitettävissä, keskustan valtuutettu Minna Sarvijärvi sanoi.

Sarvijärvi ehdotti, että valtuustolle menevään lausuntoon lisätään, että Ylöjärven elintarvikehankinnoissa kriteerinä vaaditaan minimissään Suomen lainsäädännön vaatimusten mukaan tuotettu elintarvike.

Ylöjärven kaupungin elinvoimajohtaja Pauli Piiparinen muistutti, että kaupunki on sitoutunut ostamaan elintarvikkeet KuHan kautta.

– Siksi esitys ei ole nyt toimeenpanokelponen, Piiparinen totesi.

Keskustelun jälkeen lausuntoon liitettiin mukaan kokoomuksen valtuutetun Antti Teivaalan esitys, jonka mukaan valtuustoaloitteen vaatimukset esitetään otettavaksi käyttöön KuHan seuraavassa kilpailutuksessa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?