Kauanko tässä vielä meneekään? Kiista Veittijärven saunasta alkoi jo noin 3 vuotta sitten

23.06.2021 07:00

Ympäristölautakunta päättää keskiviikkona 23.6.,  määrääkö se Veittijärven saunan toiminnan lakkautettavaksi jopa uhkasakon voimin.
Veittijärven saunan toiminnasta on kiistelty jo pitkään. (Kuva: Jani Saarenpää)

Kun menee netissä YU:n sivuille ja laittaa ylänurkkaan hakusanaksi Veittijärven sauna, löytää kymmeniä saunan vaiheista kertovia juttuja.

Jutuista pääsee lukemaan, kuinka kaupungin, saunan omistajan ja vuokraajan sekä naapureiden kiista alkoi jo noin 3 vuotta sitten.

Lue myös: 

Naapurit ovat valittaneet suositusta Veittijärven avantosaunasta ja nyt huhutaan saunan lopettamisesta – Omistajat: ”Tuulesta temmattu juttu, antaa saunan nyt vaan olla”

YU kertoi 27.2.2019, kuinka naapurit olivat valittaneet suositusta Veittijärven avantosaunasta sillä seurauksella, että kaupungissa huhuttiin saunan lopettamisesta.

Jutussa Ylöjärven avantouimareiden puheenjohtaja Olli Siiroinen kertoi, kuinka ”jo viime keväänä (2018) naapurit valittivat saunasta kaupungille ja vetosivat, että nykyisessä asemakaavassa tontti on osoitettu omakotitalolle.”

Saunan jatkamisen puolesta alettiin Ylöjärvellä kerätä kuntalaisaloitetta, ja useat ylöjärveläiset ottivat myös YU:n kyselyssä kantaa saunan jatkamisen puolesta.

Lue myös:

Ylöjärveläisiltä ei heru ymmärrystä avantosaunasta valittaville naapureille: ”Häpeän näiden ilonpilaajien touhua”

Kesällä 2019 naapurit jättivät ympäristölautakunnalle kirjeen, jossa ne vaativat saunatoiminnan kieltämistä kaavasyistä. Myös kaupungin rakennustarkastaja myönsi, että saunan kaava-alueella ei saisi harjoittaa liiketoimintaa, eli saunaa ei saisi vuokrata.

Ympäristölautakunta päätti kutsua kaikki kiistakumppanit yhteiseen neuvottelupöytään, mutta sopua ei löytynyt.

Niinpä syksyllä 2019 naapuriomakotitalojen asukkaat alkoivat häätää saunaa pois asianajajan avustuksella.

Pian tämän jälkeen kokoomuksen Juho Ojares ehdotti saunan siirtämistä toiselle puolelle järveä, ja kaupunki konsultoi kuntaliiton juristia siitä, pitikö nykyalueelle Kesäniemeen tehdä saunaa hyödyttävä kaavamuutos. Marraskuussa 2019 ympäristölautakunta päätti, että sauna saa jatkaa toimintaansa, ja alueelle haetaan kaavamuutosta.

Naapurit kuitenkin valittivat ympäristölautakunnan päätöksestä Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen, ja huhtikuussa 2021 tulleen hallinto-oikeuden päätöksen mukaan ympäristölautakunnan päätös kaavamuutoksesta ja toiminnan jatkamisen sallimisesta oli ollut väärä.

Siksi nyt keskiviikon 23.6. kokouksessa lautakunta pohtiikin jälleen kerran saunatoiminnan lopettamista.

Sauna on jatkanut toimintaansa ainakin toistaiseksi nykyisellä paikallaan, ja saunan vuokraaja, Ylöjärven avantouimarit, on jättänyt valituslupahakemuksen korkeimmalle hallinto-oikeudelle koskien Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätöstä. Tällä avantouimarit tietysti tähtäävät siihen, että sauna voisi olla edelleen auki.

Lue myös: 

Veittijärven saunojat eivät aio luovuttaa ja valittivat korkeimmalle hallinto-oikeudelle: ”Hämeenlinnan hallinto-oikeuden tekemä päätös perustuu Ylöjärven kaupungin lausuntoihin, jotka olivat virheellisiä ja puutteellisia”

Tapausta mutkistaa edelleen se, että huhtikuussa 2020 saunan omistaja, vuokraaja ja kaupunki allekirjoittivat aiesopimuksen saunan siirrosta vastarannalle, kaupungin maille.

Lue myös:

Veittijärven saunan siirtäminen vastarannalle etenee – Vesihuollon järjestämisen suunnittelut on jo aloitettu

Mitä tapahtuukaan seuraavaksi? Jatkaako sauna? Onko sen pakko sulkea ovensa? Muuttaako se ja koska? Ja löytyykö muuttoon rahaa?

Jäämme odottamaan uusia, kiinnostavia käänteitä tässä melkoisen pitkäksi venähtäneessä kiistassa.

Lue myös: 

Virkamiehen etiikka – täyttääkö johtavan rakennustarkastajan toiminta virkamiehelle asetettavat vaatimukset Veittijärven saunaa koskevissa päätöksissä?