Tunnetko nimimerkki Kain? – Ehkäilijöiden ei tarvitse tulla auttamaan

Kysymys: ”Hei, voitko sinä auttaa minua huomenna kantamaan lipaston ulos asunnostani?” Vastaus: ”No kai mä sitten voin… jos et saa ketään muuta siihen hommaan.”
Tätä ihmettelen aina: Mikä vastaus tuo on olevinaan?!? Enkä voi tarpeeksi korostaa tätä: Ei mikään.

Ensinnäkin, sanoinko, etten saa siihen ketään muuta? En sanonut. Kysyin sinulta ihan ensimmäisenä, en viimeisenä. Mutta mielelläni kysyn joltain muulta, jos auttaminen tei edes päätöksen tekeminen siitä on sinulle noin vaikeaa. Joillekin se on ihan helppoa. Toiseksi: ”Kai” ei ole vastaus. Jos sinä et itse tiedä voitko vai etkö, niin kuka sen tietää? Pitääkö kysyjän päättää sinun puolestasi voitko auttaa vai etkö? ”Kyllä” on vastaus. ”Ei” on vähintään yhtä hyvä ja selkeä vastaus. ”Kai” on miehen nimi.

”Kai mä sitten voin” on useinmiten uhriutuva ”kyllä”. Vastaaja on täysin valmis auttamaan, mutta haluaa, että autettavalle tulee syyllinen ja paha mieli siitä, että hän tulee auttamaan. Tälle nimimerkki Kaille tulee hyvä mieli siitä, että toiselle tulee paha mieli. Jos Kaille sanoo, että ei tarvitse tulla, saan jonkun muun, niin sille iskee hätä. Sitten ollaan ihan että ”eikun kyllä mä ihan mielellään”. No mikset sitten alunperin sanonut, että tulet ihan mielellään?

Minulle tämä täyskäännös vastauksen sävyssä ei käy, vaan katson, että alkuperäinen anelua lypsävä ehkäily on se, mikä ratkaisee. Ehkäilijöiden ei tarvitse tulla auttamaan, paitsi jos seuraavat kymmenen, joilta kysyn, kieltäytyvät. Niin ei koskaan käy.

Ei oo pakko auttaa, sanotaan. Jotkut silti haluavat. Jotkut haluavat auttaa sen takia, että kun toiselle tulee siitä auttamisesta hyvä mieli, niin heillekin tulee auttajina hyvä mieli. Nimimerkki Kaille se hyvä mieli tulee siitä, että autettavalle tulee paha mieli ja kauhea syyllisyys ja kiitollisuudenvelka. Minä tuen mielummin tuota ensimmäistä porukkaa, joiden kanssa touhutessa kaikilla on hyvä mieli.

Kiitollisuudenvelasta olen sitä mieltä, ettei sellainen kerry suuntaan eikä toiseen. Jos autat toisia niin paljon ja usein kuin mahdollista, sinua autetaan niin paljon ja usein kuin tarvitset. Aina se, joka auttaa ei ole sama taho, jota sinä olet auttanut. Auttaminen tuntuu valuvan johonkin yhteiseen isoon pankkiin, josta saa sitten apua jossain muodossa, kun sitä tarvitsee. Kukaan ei ole henkilökohtaisesti kiitollisuudenvelassa kenellekään, vaikka kohteliasta onkin vastata palvelukseen vastapalveluksella, jos siihen tarjoutuu mahdollisuus.

On myös ihan okei sanoa ei. Aina ei pysty auttamaan, eikä tarvitsekaan. Pääasia lienee, että vilpittömästi tarkoittaa sitä, mitä sanoo. Nimimerkki Kai ottaa nyt vaan sen oman elämän sellaiseen otteeseen, että edes itse tietää mitä haluaa tehdä ja mitä ei. Palataan sitten asiaan, kun ”kyllä” ja ”ei” kuuluvat sanavarastoon.

Lue myös Veera Ahlgrénin aiempia kolumneja:

Ikuinen vappu? – Minulla ei ole minkäänlaista säänkestävyyttä

Veera Ahlgrén: Yhteydenotto Joulupukin online-chattiin 2019

Veera Ahlgrén: Tyhmä isi

Odottavan aika on ininää

Mä sanon viimeisen sanan… monta kertaa

”Looginen aivotoiminta on lakannut jo kaksi tuntia sitten katsoessasi televisiosta Temptation Islandia”

Kärsimys myy

Tarvehierarkia peittyy pinkkiin

Veera Ahlgrén: En minä silti uskalla näitä äänestää

Kyllä pahemminkin voisi olla

Ei haukku haavaa tee