”Looginen aivotoiminta on lakannut jo kaksi tuntia sitten katsoessasi televisiosta Temptation Islandia”

Unettomuuskela

Tiedättekö tämän tilanteen: Huh, viimein saan nukkua! Miten ihanaa kellahtaa omaan sänkyyn, painaa pää tyynyyn ja… Ei hitto, en vieläkään muistanut soittaa kengityssepälle! No ei se mitään, soitan huomenna. Ai niin, mutta minä päivänä ehdin käydä ostamassa ponille kengät? Keskiviikkona? Ei, keskiviikkona on se Hämeenkyrön reissu. Mutta jos sillä reissulla poikkeaisi… mistäs Hämeenkyrössä saa hevosenkenkiä?

Kutsun tätä unettomuuskelaksi. Ajatusjana, joka vaikuttaa etenevän, mutta ei oikeasti etene, vaan pyörii ympyrää. Se ei koskaan saavuta mitään loppuratkaisua, koska looginen aivotoiminta on lakannut jo kaksi tuntia sitten katsoessasi televisiosta Temptation Islandia. (Tätä kutsun defenssireaktioksi huonolle viihteelle.)

Unettomuuskela ei saavuta mitään loppuratkaisua, koska se katkeaa vähän väliä. Olet melkein vähällä nukahtaa, mutta sitten havahdut johonkin ääneen. Tai äänettömyyteen, tai pissahätään. Ja sen sijaan, että tämän jälkeen vaipuisit uudelleen uneen, alat miettiä, että mitähän minä muuten mietin ennen kuin torkahdin? Ai niin, se kengittäjä! Minäs päivänä minä ehtisin käydä… ei, kun tämänhän minä ajattelin jo, mitäs minä sitten ajattelin… niin, että mistähän Hämeenkyröstä saa hevosenkenkiä?

Kela saattaa nytkähtää jonkin verran eteenpäin, keksit seuraavan ratkaisun, seuraavan suunnitelman, ja seuraavan ongelman. Mutta maaliin et pääse ikinä. Et niin, että seuraavana aamuna herätessäsi sinulla olisi kirkkaana mielessäsi suunnitelma siitä, miten ponin kengitys hoidetaan. Koska, jos keksit ratkaisun, et joko muista sitä enää aamulla, tai se on niin huono, että häpeät itsekin tyhmyyttäsi, kun saat sen palautettua mieleesi.

Näiden kelojen aihepiiri on loputon. Lähestulkoon aina niissä pyörii jokin arkinen, melko vähäpätöinen ongelma, jonka ratkaisemiseen menisi päiväsaikaan aivot päälle kytkettynä noin kaksi minuuttia.

Minulla ei ole sitä taikakeinoa, jolla nämä kelat saisi varmuudella poikki. Kärsin aika harvoin unettomuudesta, ja luulen, että ne, jotka pyörittävät näitä ajatusrinkuloita lähes joka yö, ovat jo kokeilleet aika lailla kaikkea.

Ainoa, minkä olen itse kokenut hyödylliseksi konstiksi päästä uneen, on käristää aivojani oikein kunnolla. Laittaa ne kunnolla töihin kostoksi siitä, että ne eivät suostu rauhoittumaan. Olen esimerkiksi listannut mielessäni Suomen kaupunkeja, aloittamalla aakkosjärjestyksessä. Kaikki A:lla alkavat kaupungit, mitä mieleen tulee. Ei tule monta. Siirrytään kohtaan B. Ajatus yrittää karata johonkin arkikelaan, mutta pakotan sen takaisin aakkosleikkiin. C. D. Hiljaista pitelee. Alkaa olla ongelmia keksiä, mikä kirjain aakkosissa tulee seuraavaksi. E niinkuin Elimäki. Espoo.
En ole koskaan päässyt H-alkuisia kaupunkeja pidemmälle. Unettomuuden ammattilaiset varmaan selvittävät tämän kaupunkitehtävänkin aamuun menessä, minulla pelin voittaa onneksi aina N niinkuin Nukkumatti.

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 8 viikkoa vain 3,90 €.