Pohjois-Kurussa sijaitseva Riuttasen kylä oli 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla vielä vilkas kylä, jossa oli muun muassa oma kansakoulu.
Nyt kylä on huomattavan hiljainen. Lähin koulu on Kurun yhtenäiskoulu. Paikallinen asukas muistelee, että parhaimpina aikoina Riuttasen koulussa oli oppilaita yli 60.
Vanhassa puurakenteisessa koulurakennuksessa on myös opettajan huoneisto. Siitä tuli sittemmin yläkoulun opettajan asunto, kun koulu siirtyi kaksiopettajaiseksi. Alakoulun opettajalle etsittiin asuinpaikka lähistön taloista.
Lisärakennus valmistui 1950-luvun puolivälissä. Siihen tuli keittola, sitä ennen ruoka valmistettiin puukoulussa, opettajan asunnon keittiössä. Lisärakennuksessa on liikunta- ja juhlasali ja niin sanottu näyttämö, josta tuli alakoululaisten luokka. Rakennuksessa on myös kaksi asuntoa, opettajalle ja keittäjä-vahtimestarille.
Koulu oli pitkään kylän kokoontumispaikka Työväentalon purkamisen jälkeen. Koululla järjestettiin muun muassa vaalit ja seurakunnan tapahtumia sekä neuvola.
Koulun lopettamisen jälkeen siellä asui muun muassa vieraalta paikkakunnalta töihin tulleita metsureita. Myöhemmin Kurun kunta myi koulun yksityishenkilölle, siellä toimi arkkitehtitoimisto ja kasvatettiin vetokoiria. Asukas muistelee, että 1990-luvulla Riuttasilla järjestettiin kansainvälisiä vetokoirakilpailuja, joita moni tuli katsomaan.
Aktiivista aikaa
Asukas muutti Riuttaskylään 1950-luvun puolivälin tienoilla ja kertoo, että silloin kylässä puhuttiin lähes kirjakieltä. Kylän vanhimmat asukkaat puhuivat tuolloin vielä paikallista murretta, jossa muun muassa d-kirjain korvattiin l-kirjaimella.
1900-luvun alkupuoli oli aktiivista aikaa paikalliselle Työväenyhdistykselle. Sillä oli vilkasta näytelmätoimintaa, johon osallistuttiin yli puoluerajojen. Yhdistyksellä oli myös urheilukenttä, jolla harrastettiin aktiivista yleisurheilua. Työväentalolla näytettiin myös elokuvia.
Asukas kertoo, että kun työväenyhdistyksen toiminta hiipui, hyväkuntoinen työväentalo myytiin polttopuuksi 60-luvun alussa.
Pienviljelijäyhdistys toimi alueella 1920-luvulla ja järjesti muun muassa tansseja Lahden talolla. Asukas kertoo, että pienviljelijäyhdistys meni kuitenkin konkurssiin, kun yksi jäsenistä myi leimaamattomia lippuja tansseihin.
Tuohon aikaan kerättiin huviveroa ja kaikkien myytävien lippujen tuli olla etukäteen nimismiehen leimaamia. Ilman leimaa myydyt liput ilmiannettiin ja yhdistys sai tästä niin korkeat sakot, että se ajautui konkurssiin.
Kylällä toimi myös Sonniosuuskunta.
– 1940-luvulla kyläläiset päättivät jalostaa karjaansa. Sonni oli hankittu Suomenkarjan jalostusyhdistyksen kautta ja sijoitettiin Hakamäen taloon. Sinne ihmiset taluttivat lehmänsä astutettavaksi. Sonni jätti oikein hyvää jälkeä. Kylällä toimittiin muutenkin karjan jalostamiseksi aktiivisesti.
Suksia lapsille
Näkyvä hahmo Riuttasilla oli sinne 1920-luvun lopulla opettajaksi saapunut Hilja Tammilehto, avioiduttuaan Mäkinen. Kerrotaan, että hänen jäämisensä kylälle oli hiuskarvan varassa, koska saapuminen Pohjois-Kuruun oli vaivalloinen ja kylä kovin syrjäinen.
– Tänne jääminen oli onnenpotku Riuttasen kylälle. Täällä oli hirveän paljon hyvin vaatimattomissa, köyhissä oloissa asuvia perheitä, joilla oli paljon lapsia.
Mäkinen järjesti iltamia, joilla kerättiin rahaa koululaisten suksiin ja jalkineisiin. Mäkinen tilasi kurulaiselta suksimestarilta koululaisille sukset ja hankki hiihtokengät. Hiihtäen hän haki sukset ja kengät koululle.
Kylässä oli aiemmin jopa viisi kauppaa. 1960-luvulla Anttilanperällä toimi vielä esimerkiksi Otto Heiskan pieni kyläkauppa. Nyt lähin kauppa sijaitsee Kurun keskustassa, jonne on matkaa liki 20 kilometriä. Postisäkit tuotiin osuuskaupalle linja-autolla. Anttilanperälle kannettiin posti pyörällä, hiihtäen ja kelkalla.
Puntasjärvestä alkavaa reittiä uitettiin puutavaraa Kurunlahteen. Reitillä oli koskissa rännit. Puutavarauittoja varten Riuttasille saapui kortteerimiehiä usein jo huhtikuussa.
– He monesti osallistuivat talojen töihin uittoja odotellessaan.
Riuttasta ympäröivät laajat Metsähallituksen metsät ja kylä on aina ollut harvaan asuttu.
– Tämä ei ole erinomaista viljelymaata, koska täällä on paljon soita ja hyvin kivistä ja kallioista. Tiloilla saattoi ennen olla satoja hehtaareja metsää, mutta vähän peltoa.
Sialle kahvia
Asukas kertoo, että vielä 1920- ja 30-luvuilla Riuttaskylästä käytiin Aurejärven kirkossa isolla joukolla. Kirkolla oli suuri merkitys alueelle. Yhdeksän kilometrin matka kuljettiin kävellen, hevosella tai polkupyörällä. Pienet lapset kannettiin jopa sylissä kirkolle.
Pohjois-Kurussa oli useita seurakunnan kinkeripiirejä, Riuttasillakin oli omansa. Se kokoontui talvella joka toinen viikko diakoniailtaan. Mukana oli aina seurakunnan edustaja. Usein mukana oli kirkkoherra tai nuorisotyöntekijä. Virsiä laulettiin, pullakahvit juotiin ja samalla kutimet heiluivat. Neulomukset myytiin vuoden lopulla myyjäisissä, joiden tuotot ja kahvimaksut käytettiin moneen eri hyväntekeväisyyteen.
Kinkerit kiersi talosta taloon vuosittain.
– Täällä oli kirkkoherrana rovasti Numminen ainakin 40 vuotta. Hänen veljensä oli lukkari. Rovasti oli suuri lihava mies, mutta kanttori oli laiha.
Kylällä kiertäessään kirkkoherra ja lukkari yöpyivät kinkeritaloissa. Erään kerran he yöpyivät Puntasen talon kammarissa. Aamulla piika toi heille kammariin kahvitarjottimen. Lukkarin vuode oli oven vieressä.
– Piika niiasi ja sanoi: ”Toin sialle kahvia”, kun hienosti halusi sanoa ’sija’ eikä ’vuode’. Lukkari sanoi, että vie tuolle isolle sialle ensin.
Lue myös: Rengasretki Pohjois-Kuruun: Ylöjärven pohjoisimmasta kolkasta löytyy mielenkiintoisia kohteita