MAINOS

Tutustu Pirkanmaan parhaaseen lihakauppaan: RUOKAKEITAASEEN

Anniina Rantala tietää, että hänen suurtalouskokkikoulutuksestaan ja -kokemuksestaan on paljon hyötyä liha- ja kalatiskin rakentamisessa sekä niiden annin myymisessä.

Suurtalouskokki Anniina Rantala nauttii liha- ja kalatiskin rakentamisesta ja asiakkaiden palvelemisesta

Aurinkoisesti hymyilevä ja vuolaasti ruokavinkkejä ja -ohjeita jakava Anniina Rantala on elementissään, kun hän rakentaa Ruokakeitaan liha- ja kalatiskin. Suurtalouskokin koulutuksen saanut perheenäiti tietää, että moni asiakas ratkaisee päivän menunsa tutustuessaan tiskin antiin ja sen suomiin vaihtoehtoihin. Myyjä saa suolan työhönsä, kun voi auttaa ihmisiä heidän kokkausratkaisuissaan.

Anniina Rantala rakastaa monipuolista työtään.

Liha- ja kalatiskin rakentaminen on päivän kohokohta. Rantala on saanut oppinsa kauppias Ville Pirtinaholta.

– Kun asiakas astelee 12-metrisen liha- ja kalatiskin äärelle, minulle on palkitsevaa nähdä ja kokea ihmisten iloinen yllättyneisyys. Yllätyksiä ovat joko tiettyjen eläinten houkuttavat ruhonosat tai kiinnostavat Ahdin antimet. Se, että kotikokki voi aidosti valita useiden mielenkiintoisten vaihtoehtojen kesken, tekee palvelemisesta mielekästä. Vuorovaikutus antaa niin myyjälle kuin ostajallekin, Rantala sanoo.

Rantala on koulutukseltaan suurtalouskokki, ja hän on tehnyt paljon ruokaa työkseen ja oman lapsiperheensä tarpeisiin. Laaja ruoanlaittokokemus auttaa häntä asettumaan asiakkaan rooliin. Ruokakeitaan palvelukulttuuriin ja -lupaukseen kuuluu, että henkilökunta suosittelee, vinkkaa sekä opastaa asiakkaita liha- ja kalaruokien saloihin.

– Saamme koko ajan arvostavaa ja kiittävää palautetta resepteistämme ja valmistusvinkeistämme. Onnistunut ruoanlaittokokemus kannustaa kerta toisensa jälkeen uusiin kokeiluihin, Rantala tietää.

Innostus ruokaan näkyy valmiissa tiskissä

Anniina Rantala turvaa tarkkoihin ammattiohjeisiin mutta myös maalaisjärkeen, kun hän kokoaa aamuisin Ruokakeitaan liha- ja kalatiskiä. Hänen mukaansa valmis lopputulos on hyvä, kun katse lepää kokonaisuudessa.

– Taitavasti toteutetussa tiskissä niin lihoista kuin kaloistakin nousee esille niiden parhaat piirteet ja puolet. Ne houkuttelevat kotikokkeja tarttumaan vaihtoehtoihin, hän kertoo.

Rantala kuvailee persoonaansa pikkutarkaksi. Tästä luonteenlaadusta on kovasti hyötyä liha- ja kavalkadin esillepanoa toteutettaessa.

Rantalan mukaan myös eri työvaiheet onnistuvat hiuksenhienosti, kun on näppärä ja tarkka.

– Esimerkiksi kalojen fileoinnissa jämptiys on hyväksi, jotta hävikki jää mahdollisimman pieneksi. Graafikalan valmistamisessa puolestaan huolellisuus konkretisoituu tuotteen läpinäkyvyytenä ja suussa sulavuutena, hän poimii esimerkkejä.

– Tiskin rakentajan jämptiys on tunnistettavissa lihojen esille laitossa graafisuutena. Eläinten ruhojen eri osat pääsevät selkeästi esille, niiden rakenne on tunnistettavissa.
Rantala ihastelee sitä, miten rohkeasti tämän päivän kotikokit tarttuvat tarjolla oleviin mahdollisuuksiin. Juuri asiakkaiden kokeiluhalu innostaa lihatiskin rakentajaa ja liha- ja kalamyyjää uusiin aluevaltauksiin.

Valmistusvaihtoehdot kehiin

Anniina Rantala muistuttaa, että nykykotien keittiöt ovat varustettu niin monipuolisesti, että niissä onnistuu kaikki mahdolliset ruoanvalmistusvaihtoehdot.

– Kannustankin asiakkaitani tekemään säännöllisesti ruokaa keittämällä, hauduttamalla, paistamalla tai grillaamalla. Näin perheiden arkisista ruokailuista muodostuu huippuhetkiä mahtavine makunautintoineen, hän lupaa.

Rantala huomauttaa, että kotikokit voivat turvautua vaikkapa YouTuben tarjontaan.

– Verkossa on loistavia opetusvideoita siitä, miten kala perataan tai miten se fileoidaan. Tarjolla on myös opastusta kalvon poistamiseksi lihasta. Itse asiassa ruoanlaitosta muodostuu antoisa tuokio ja niissä oppii aina jotakin uutta, hän iloitsee.

Rantalan mukaan asiansa osaava liha- ja kalamyyjä varmistaa asiakkaalta tuotteen käyttötarkoituksen. Näin toimien lopputuloksesta muodostuu aina paras mahdollinen.

– Tutut lihat ja kalat saavat seurakseen eksoottisempia vaihtoehtoja. Itse innostuin aivan äskettäin valmistamaan perheaterian seepran lihasta. Koko perhekuntamme piti uudesta ruokatuttavuudesta, hän kertoo.

Yhtä Rantala toivoisi.

– Kun suomalaiset oppivat luottamaan kotimaiseen karitsan tai lampaanlihaan, että niistä saa läpi vuoden herkullisia aterioita.

Rantalalla on ruoka ammattina mutta hän muistuttaa tärkeästä lainalaisuudesta:

– Kaikki me kartutamme keittiö- ja kokkaustaitojamme kantapään kautta eli kokeilemalla, onnistumalla ja epäonnistumalla!

– Nähdään Ruokakeitaan liha- ja kalatiskillä, Rantala toivottaa Sinutkin tervetulleeksi Pirkanmaan parhaaseen lihakauppaan.

MAAKUNNAN MATTI

Lyhyt lähilihaketju takaa maun ja tuoreuden – Ruokakeitaan tiskissä on Liha Hietanen Oy:n teurastamaa ja Pirkanmaan Lihapalvelu Oy:n leikkaamaa lihaa

Kauppias Ville Pirtinaho arvostaa perheyhtiöiden hyvää palvelukulttuuria ja korkeatasoista lihaa. Esimerkiksi tämä komea peura on teurastettu Sastamalassa Liha Hietanen Oy:ssä. Sen kumppaniyritys Pirkanmaan Lihapalvelu Oy leikkaa, paloittelee ja myy naudan-, karitsan-, lampaan-, vuohen-, hevosen- ja sianlihaa. Riistanliha, kuten peuranliha, on hyvin suosittua.

Kauppias-lihamestari Ville Pirtinaho on satsannut koko Ruokakeitaan olemassaoloajan nimenomaan myymälänsä lihatiskiin. Lähes neljän vuoden määrätietoinen kehitystyö on johtanut siihen, että Ylöjärven Elovainiolla toimii maakunnan paras lihakauppa. Kotimaisuus, lähituotanto, kasvolliset tuottajat sekä lyhyt ja nopea toimitusketju ovat jokapäiväistä arkea, kun yhteistyökumppaneina ovat vakaat ja perinteikkäät sastamalaiset perheyritykset, teurastamotoimintaan ja lihakauppaan keskittynyt Liha Hietanen Oy sekä lihanleikkuuseen ja -myyntiin erikoistunut Pirkanmaan Lihapalvelu Oy.

Ruokakeitaan lihatiski on konkreettinen kunnianosoitus kotimaiselle lähituotannolle, ripeälle tuotantoketjulle ja korkeatasoiselle sortimentille. Kauppias-lihamestari Ville Pirtinaho rakentaa naudan-, karitsan-, lampaan-, vuohen-, hevosen- sekä sianlihan tarjontansa kahden vahvan pirkanmaalaisen toimijan avulla. Ylöjärveläisen ruokakaupan kavalkadiin kuuluu vahvasti myös riistanliha; sekin tulee samoja kanavia pitkin.

Paikallisia perheyrityksiä

Liha Hietanen Oy on vahva käsite toimialallaan. Perheyritystä johtaa toimitusjohtaja Timo Hietanen (keskellä), jonka mukaan lähellä tuotettu liha nostaa arvostustaan ja menekkiään lähitulevaisuudessa. Hietanen korostaa lyhyen tuotantoketjun tärkeyttä muun muassa lihan maun takaajana. Pirkanmaan Lihapalvelu Oy:ssä kuunnellaan tarkalla korvalla asiakkaita: ruokakauppiaita ja ravintoloitsijoita. Yrittäjä Juha Huoponen (vas.) muistuttaa, että eläimen ruhosta peräti 60-70 prosenttia sopii ihmisravinnoksi. Laatupäällikkö Ville Ylösmäki valvoo lihan laatua.

Sastamalainen Liha Hietanen Oy on perinteikäs, arvostettu sekä tunnettu teurastamo ja lihakauppa. Kolmannen polven yrittäjä, toimitusjohtaja Timo Hietanen on koulutukseltaan lihateknologi ja työkokemukseltaan monipuolinen liha-alan kova ammattilainen. Hänen ahkerointinsa punaisena lankana on taata asiakkaille ja kuluttajille huippuunsa viritetty palvelu sekä laadukkaat tuotteet. Liha Hietanen Oy:n palveluksessa on 25 vakituista pitkänlinjan konkaria. Talossa työskentelee joka päivä Ruokaviraston tarkastuseläinlääkäri ja lihantarkastaja.

Liha Hietanen Oy:n naapurina ja kumppanina on Pirkanmaan Lihapalvelu Oy, jonka erikoisosaamista on lihanleikkuu ja -myynti. Yrittäjät Juha Huoponen ja Keijo Renfors ovat lihanleikkaamisen huippuammattilaisia. Eläinten ruhot hyödynnetään niin tehokkaasti kuin se on yleensä mahdollista. Yritys työllistää 10 leikkaamisen, paloittelemisen ja myynnin eksperttiä.
Molemmat perheyritykset, Liha Hietanen Oy ja Pirkanmaan Lihapalvelu Oy, ovat voimakkaalla kasvu-uralla. Niillä on mittavat investointiohjelmat, joiden turvin ne rakentavat koko ajan moderniin teknologiaan pohjautuvia toimintatiloja. Kehitystyö on jatkuvaa.

Timo Hietanen ja Juha Huoponen ovat toimineet jo vuosikymmenet sen eteen, että kuluttajaa lähellä tuotettu liha saisi sille kuuluvan arvostuksen. Heidän mukaansa lähellä tuotettu ruoka on nyt yleisesti noteerattu arvo.

Liha Hietanen Oy on tehnyt jo 1950-luvulta lähtien luottamuksellista ja tiivistä yhteistyötä maanviljelijöiden ja karjankasvattajien kanssa. Suuri osa hyötyeläimistä tulee kotimaakunnasta Pirkanmaalta, mutta hankinta-alueeseen kuuluvat myös Satakunta, Etelä-Pohjanmaa sekä Varsinais-Suomi. Liha tulee sopimustiloilta. Timo Hietanen korostaa, että kuluttaja arvostaa suuresti tietoja, millä tilalla eläin on elänyt, millaista elämää se on viettänyt ja mitä se on syönyt. Hänen mukaansa lihantuottajalla on oltava tunnistettavat kasvot ja kaupan lihatiskiin päätyvällä naudalla on oltava tarkka historia kutsumanimeä myöten. Aidon tarinan voima on ohittamaton.

Teurastustoiminta on vilkasta

Toimitusjohtaja Timo Hietanen näyttää, että naudan ja hevosen poskilihat ovat suurta herkkua. Ne ovat ruhojen speciaaliosia.

Lähellä tuotettua lihaa on pystyttävä toimittamaan takuuvarmasti asiakkaille. Timo Hietasen mukaan teurastamolla teurastetaan päivittäin 50-60 nautaa arkisin eli viikon viitenä päivänä. Karitsoja teurastetaan 150 eläimen viikkorytmissä. Vuohien teurastus on vähäistä niiden pienen määrän vuoksi. Liha Hietanen Oy:ssä tehdään niin omaa kuin rahtisianteurastusta. Harva kuluttaja tietää, että Liha Hietanen Oy on maamme suurin ja merkittävin hevosteurastamo. Huippuvuosina hevosia on teurastettu 1 000 eläintä. Viime vuonna teurastukseen päätyi 700 hevosta.

Timo Hietanen korostaa, että hevonen on aina omistajalleen tärkeä ja läheinen eläin. Tästä johtuen myös teurastuksen on tapahduttava lempeästi. Hietanen on rakentanut vuosikymmenien saatossa luottamukselliset suhteet hevoskasvattajiin ja ravitalleihin. Asema on pitkäaikaisen yhteistoiminnan hedelmää.

Suomalaiset arvostavat riistanlihaa. Sen menekki kasvaa tasaisesti koko ajan. Timo Hietanen käyttää hirven ja peuran ruhojen hankintakanavinaan metsästysseuroja.

Niin hevos- kuin riistapuolellakin vakaan toiminnan perustana on hyvät verkostot.

Vahvojen liha-alan ammattilaisten voimin

Yrittäjä Juha Huoponen korostaa lihan tuoreuden merkitystä. – Jokainen tunnistaa aromikkaan maun. Lihan makua voi hyvin verrata vuosikertaviinien aromikkaisiin makuihin, hän sanoo.

Liha Hietanen Oy ja Pirkanmaan Lihapalvelu Oy ovat arvostettuja yrityksiä ja työnantajia kotikaupungissaan Sastamalassa. Timo Hietanen ja Juha Huoponen sanovat, että työntekijät ovat alansa konkareita ja he viihtyvät hyvin pesteissään.

Hietanen ja Huoponen ovat valmiita palkkaamaan alasta kiinnostuneita henkilöitä. Esimerkiksi lihanleikkuupuolella oppisopimus on varteenotettava vaihtoehto. Kädentaidot ovat arvossaan, ja työ edellyttää fyysistä kestävyyttä. Huoponen toivoo, että ammattikoulut ja ammattikorkeakoulut alkaisivat kouluttaa muun muassa lihanleikkaajia, koska lähilihan menekki kasvaa takuuvarmasti tulevaisuudessa.

Liha Hietanen Oy ja Pirkanmaan Lihapalvelu Oy pohjaavat kaiken toimintansa huippuunsa viritettyyn asiakaspalveluun. Se on Hietasen ja Huoposen mielestä pienien yrityksien tärkein kilpailuvaltti korkeatasoisten tuotteiden ohessa.

– Reagoimme asiakkaidemme tilauksiin ja tuotetarpeisiin salamannopeasti. Emme jätä ruokakauppiaita emmekä ravintoloitsijoita pulaan, jos heiltä loppuu liha. Me toimitamme lisää pikimmiten, he lupaavat.

Kaiken a ja o on lihan tuoreus. Hietanen ja Huoponen vannovat nopean ja lyhyen ketjun nimeen. Liha Hietanen Oy:llä ja Pirkanmaan Lihapalvelu Oy:llä on omia kylmäkuljetusautoja.

– Maku on omaa luokkaansa, kun liha on takuutuoretta, he kiteyttävät.

Aina asiakkaalle parasta mottona

Ruhon paloitteleminen ja lihanleikkaaminen on huippuammattilaisten tarkkaa käsityötä.

 

Rakkaudesta ja syvästä kiintymyksestä liha-alaan. Timo Hietaselle ja Juha Huoposelle työ on elämäntapa. Päivillä kertyy pituutta, mutta miehet eivät valita. Heille on merkityksellisintä, että yritykset toimivat kaikkien lakien ja säädösten mukaan. Paikat ovat kunnossa. Teuraaksi tuotavat eläimet saavat hyvän kohtelun. Liha käsitellään jokaisessa työvaiheessa tinkimättömällä tarkkuudella.

– Me välitämme freesia, tuoretta lihaa. Vertaamme mielellämme lihavaihtoehtojamme korkeatasoisiin viineihin. Molemmissa ovat omat sävynsä. Liha jos mikä on rakenneasia. Näin ollen suutuntuma kertoo ruokailijalle, että juuri tämä liha laadukasta, Hietanen ja Huoponen sanovat.

Tiesitkö, että eläimen ruhosta peräti 60-70 prosenttia on ihmisravinnoksi sopivaa? Ruhosta 30-40 prosenttia on luuta, jänteitä sekä rasvaa. Nekin otetaan hyötykäyttöön, esimerkiksi kotimaisten turkistarhojen ravinnoksi.

MAAKUNNAN MATTI

 

Ilmoituksen hinnat voimassa 7.-9.1.2021.

MAINOS