”Tuuli viilenee, varjot tummenee, pimeys näin huoneen täyttäen. Hiljainen on yö, vain seinäkello lyö, aamua taas yksin oottelen”.
Tämän tyyppisellä tunnelatauksella kaverini kertoi elämästään, kun kysäsin, miten hänellä on viime kuukausina mennyt.
Kaverini kertoi, että kahviloiden ja kirjastojen sulkeminen ja monien julkisten tilaisuuksien peruuntuminen on ottanut koville.
”Täällä kotonako pitää vielä olla kuukausi tai kaksi? En tiedä jaksanko, kun ei ole perhettä, eikä yhtään läheistäkään.”
Yksinäisyys luo masennusta ja sitä masennuksen ylämäkeä voi joutua nousemaan kauan ennen kuin pääsee tasaisempaan maastoon takaisin. Monia ahdistaa olla yksin ja jääminen neljän seinän sisälle. Arkipäivän yksinäisyyden saattaa vielä jotenkin kestää, kun normaalisti asioi kaupassa, on harrastukset ja käy töissä. Tämän päivän yksinäisyys voi tulla ihan eri tavalla vastaan, kun koronan myötä on joutunut lähes totaaliseen eristykseen.
Suomalaista yhteiskuntaa ovat määrittäneet voimakkaasti kiire, saavutukset ja menestys. Tämän karanteenin keskellä voi olla mahdollisuus havahtua siihen, millaista monen yksinäisen elämä on.
Tietysti, kuka tahansa voi tuntea yksinäisyyttä, ja vaikka yksinäisyys voi vaivata ketä vain niin jotkut ovat haavoittuvammassa asemassa kuin toiset.
Nuoretkin ovat joutuneet vähentämään tapaamisiaan ja menemisiään koronan aikana, mutta heillä on sentään yhteydenpitovälineinää Snapchat, Skype, Twitter ja monet muut sosiaalisen median palvelut. Vanhuksilla on vain puhelin, jos aina sitäkään.
Yksi ihmisen perustarpeista on sosiaalisen kontaktin saaminen. Yksinäisyyden tunne on luonnollinen reaktio, jos ja kun toisten ihmisten seuraan ei pääse. Tietysti silloin tällöin pari päivää yksin on ihmiselle terapeuttista.
Ihminen on jäänyt henkiin ja selviytynyt, koska olemme laumana aikoinaan osanneet hakea turvaa toisistamme. Lauman ulkopuolelle jääminen ei tunnu luonnolliselta eikä mukavalta. Ikävän paljon saamme myös lukea ja kuulla koulu- ja työpaikkakiusaamisesta.
Elintärkeä tunne ihmiselle on, että kokee olevansa jollekulle tärkeä. Jos tätä tunnetta ei ihmissuhteissaan saa ja jää yksinäiseksi, se vaikuttaa merkittävästi ihmisen hyvinvointiin, terveyteen ja koko elämänlaatuun.
Lue Timo Jokisen aiempia kolumneja:
Luvassa kaikkien aikojen kotimaan matkailukesä – jos korona suo
Kun tavallisuus ei ole mitään: nuori ei päätä haluavansa jäädä ulkopuolelle
Tankki täyteen – korona on tuonut jotain hyvääkin
Vakiovierastamme ei voi rajoittaa tai laittaa sulkuun
Jo on aikoihin eletty, mutta vielä se kesä tulee
Koronaa pakoon: Kotikaupungin luonto tarjoaa upeita elämyksiä tässä ajassa
Entäs sitten, Leevi – mitä pandemian jälkeen?
Timo Jokinen: Opettele luopumaan – muistoja ei kukaan voi ottaa pois
Paluu Ylöjärvelle 45 vuoden jälkeen – ”Hei pysähdy” Minkä sä viet minua?”
Lääkärin resepti: Annos Sibeliusta, Kärkeä ja Leskistä
Timo Jokinen: Omaishoitaja on arjen sankari
Timo Jokinen: Mitä lahjaksi rakkaimmalle? – vain sinä voit sen tietää
Timo Jokinen: Tämä kiinnostus kuvastaa kaipuuta menneeseen
Timo Jokinen: Ihmisellä on taipumus kaivata nykyhetkestä aina johonkin – syksyllä asia korostuu
Timo Jokinen: Itsekin sorrun silloin tällöin liian aikataulutettuun päivään
Timo Jokinen: Otetaanko lemmikkieläin vai ei?
Timo Jokinen: Dohan menestysrima taitaa olla liian korkealla
Timo Jokinen: Lastensuojelutilastot synnyttivät tämän tekstin
