Koronavirus on pitänyt vallassaan koko Suomea jo pidemmän aikaa. Eikä loppua tilanteelle näy. Lähes joka päivä median kautta tulee uusia ohjeita, sääntöjä, rajoituksia ja tilastoja koronatartunnoista.
Kaikkien suomalaisien arjet, viikonloput ja harrastuskuviot ovat menneet aivan uusiksi. Tämä näkymätön vihollinen on armottoman kova ja ovela vastus. Mutta me kyllä voitamme sen.
Mutta, mitä tekisi lisääntyneellä vapaa-ajalla? Ehkä tylsyyden selättämiseen kannattaa ottaa perinteiset keinot käyttöön, ainakin aluksi. Siis lautapelit, kirjat, yhteiset elokuvahetket, ruoanlaitto ja leipominen. Toki nämä tulevat tiensä päähän jossain vaiheessa, kun kyllästyttää.
Mutta, miten olisi tutustuminen omaan kotikaupunkiin? Vaikka kuntosalit, jäähalli, urheilutalo ja monet liikuntapaikat ovat kiinni niin luonto ja sen kohteet ovat auki. Työkaverini kertoi juuri käyneensä perheensä kanssa ensimmäistä kertaa elämässään Seitsemisen kansallispuistossa Länsi-Aureessa.
– Aina on pitänyt mennä ja mennä, mutta nyt tämä vallitseva tilanne ja lisääntynyt vapaa-aika antoi siihen mahdollisuuden”. Eväitä laitettiin riittävästi reppuun ja kyseinen päivä suorastaan vilahti iltaan. Perheen kaikki jäsenet olivat tyytyväisiä ja ihan lähiaikoina tehdään kyllä reissu sinne uudestaan. Tuli hyvä olo koko kroppaan, pää mukaan lukien. Ja uni maittoi, työkaverini selosti.
Itselleni rakas Pikku-Ahvenisto on toinen hyvä esimerkki, johon voi tehdä kävelyitä ja jossa voi viettää aikaa. Luontopolku kiertää koko Pikku-Ahvenisto -järven. Siellä on laavu, jota voi vapaasti käyttää ja kokata nuotiopaikalla yhdessä jotain välipalaa.
Hiukan tuntemattomampi mutta kaunis luontokohde on myös Jylhänkoski Kurussa. Siellä putous virtaa metsän keskellä tiheiden kuusipuiden reunustamassa syvänteessä, johon alueella virtaavan Kettuojan vesi laskee kallioportaalta.
Metsähän on kuin iso leikkikenttä, jossa kiipeilytelineet on korvattu puilla, kivillä ja jokseenkin epätasaisella maastolla. Mennään siis kotikaupunkimme metsään lasten kanssa ja herättäkäämme alkuperäisiä ihmislajin taipumuksia, luontoyhteyden kokemuksia.
Nuotiolla paistuva makkara, termoskahvia, repussa muutama hyvä voileipä, killittävä orava kuusenoksalla sekä puiden lomasta siivilöityvä auringonpaiste hetken hiljaisuudessa. Pakataanpa reput.
Lue Timo Jokisen aiempia kolumneja:
Entäs sitten, Leevi – mitä pandemian jälkeen?
Timo Jokinen: Opettele luopumaan – muistoja ei kukaan voi ottaa pois
Paluu Ylöjärvelle 45 vuoden jälkeen – ”Hei pysähdy” Minkä sä viet minua?”
Lääkärin resepti: Annos Sibeliusta, Kärkeä ja Leskistä
Timo Jokinen: Omaishoitaja on arjen sankari
Timo Jokinen: Mitä lahjaksi rakkaimmalle? – vain sinä voit sen tietää
Timo Jokinen: Tämä kiinnostus kuvastaa kaipuuta menneeseen
Timo Jokinen: Ihmisellä on taipumus kaivata nykyhetkestä aina johonkin – syksyllä asia korostuu
Timo Jokinen: Itsekin sorrun silloin tällöin liian aikataulutettuun päivään
Timo Jokinen: Otetaanko lemmikkieläin vai ei?
Timo Jokinen: Dohan menestysrima taitaa olla liian korkealla
Timo Jokinen: Lastensuojelutilastot synnyttivät tämän tekstin
