”Nauru pidentää ikää” on varmaan yksi kuluneimmista fraaseista, joita tiedämme. Sen kuulin itsekin jo alakoulussa, kun kaveri kysyi, mitä kannattaa tehdä, kun leijona tulee vastaan. Sen jälkeen olen kuullut tuon lauseen kymmeniä ellen peräti satoja kertoja.
Huumori on asia, joka yhdistää ja erottaa ihmisiä monenlaisissa ihmissuhteissa. Eri asia sitten on, mille kukakin nauraa, ja miten samankaltaiset huumorintajut kohtaavat.
Katselin joskus parin kaverini kanssa stand up -komikkaa televisiosta. Toinen kaverini nauroi melkein koko ajan ja toiselle kaverilleni jutut eivät auenneet missään vaiheessa. Stand up ei häntä huvittanut. Oli kuulemma liikaa alapäävitsejä ja liikaa läskivitsejä. Ilkeä huumori on lähellä ivaa. se ei toimi. Huumori ei saisi satuttaa.
Komedia on yksi haastavimmista esittävän taiteen lajeista. Ehkä haastavin. Helpompi on saada ihminen säikähtämään tai herkistymään itkuun kuin nauramaan. Huumorintajumme on niin toisistaan poikkeava. Ihmisiä eivät naurata samat asiat tai sitten ratkaisee se, miten asia tuodaan huumorin kautta esille.
Toki kunnon naurut kerran päivässä edistävät mielenterveyttä ja -virkeyttä. Onhan nauramisen todettu toimivan paranemista oleellisesti edistävänä sekä oloa parantavana tekijänä. Ei nauru tietenkään lääkäriä ja lääkitystä korvaa, mutta toimii se jonkinlaisena lumelääkkeenä. Kun mieli on toiveikas ja iloinen, niin sairaudesta toipuminen sujunee nopeammin.
Huumorisi ja sitä kautta nauramisesi on kehittynyt sinun oman elämänkokemuksesi ja historiasi kautta. Parasta huumori on ystävien ja läheisten kanssa, jolloin naurua ja omia hölmöjä juttuja ei tarvitse pidätellä. Nauru on vastavuoroista kommunikointia, jonka aikana hyväksymme toisemme. Sillä nauramalla toiselle antaa luvan nauraa myös itselleen.
Voidaan sanoa, että me kaikki olemme naurun arvoisia. Kun oppii nauramaan omille töppäilyilleen niin naurun aiheet eivät lopu.
Jo omana elinaikanani on yhteiskunta muuttunut suuresti. Enää ei ole hyvän tavan mukaista nauraa asioille, joille vielä vuosikymmen sitten naurettiin. Tämä arvomaailman muutos on tapahtunut niin nopeaan tahtiin, ettei tässä oikein tahdo pysyä mukana. Käsitys huumorista ja sen kohteista on jotenkin kriisissä.
Lue Timo Jokisen aiempia kolumneja:
Paluu Ylöjärvelle 45 vuoden jälkeen – ”Hei pysähdy” Minkä sä viet minua?”
Lääkärin resepti: Annos Sibeliusta, Kärkeä ja Leskistä
Timo Jokinen: Omaishoitaja on arjen sankari
Timo Jokinen: Mitä lahjaksi rakkaimmalle? – vain sinä voit sen tietää
Timo Jokinen: Tämä kiinnostus kuvastaa kaipuuta menneeseen
Timo Jokinen: Ihmisellä on taipumus kaivata nykyhetkestä aina johonkin – syksyllä asia korostuu
Timo Jokinen: Itsekin sorrun silloin tällöin liian aikataulutettuun päivään
Timo Jokinen: Otetaanko lemmikkieläin vai ei?
Timo Jokinen: Dohan menestysrima taitaa olla liian korkealla
Timo Jokinen: Lastensuojelutilastot synnyttivät tämän tekstin
