Nilkkavammasta toipuvan Kujanpään hallikaudelle onnistunut päätös – Mäkinen pinkoi ennätyksensä

17.02.2020 09:01

Seiväshyppääjä Urho Kujanpään paluu SM-kilpailuihin sujui hyvin, sillä hän nappasi Tampereen Pirkkahallissa jaetun mestaruuden tuloksella 540, jonka hän ylitti toisella yrityksellä. Olivia Mäkinen onnistui puolestaan hienosti 60 metrillä.
Urho Kujanpään kausi päättyi viime kesänä pahaan nilkkavammaan. (Arkistokuva)

Urho Kujanpään viime kesäkauden tylysti katkaissut nilkkavamma on parantunut hyvin, mutta 550 oli vielä tällä kertaa liikaa. Kun Tommi Holttinen pystyi täsmälleen samaan, mestaruus jaettiin, koska uusintaan miehet eivät halunneet lähteä.

– Se 540 oli oikeastaan tosi onnistunut hyppy. Se jatkui yllättävän hyvin. Olisin tietysti halunnut kokeilla kesän EM-rajaa 560:tä, mutta uusinnassa sinne olisi mahdollisesti noustu vasta kolmannella kierroksella, Kujanpää sanoi.

Hän aloitti jalkansa määrätietoisen kuntouttamisen heti syksyllä ja kokeili muun muassa kilpauintia. Kujanpää aikoo jatkaa altaassa käyntiä keväällä. Hän jättää Italian-leirin väliin ja opiskelee sekä harjoittelee kotimaisemissa.

Kujanpää hyppäsi sunnuntaina talven neljännen kilpailunsa ja jäi viikkoa aiemmin Pirkkahallissa tekemästään tuloksesta viisi senttiä. Myös SM-kilpailuissa hän hyppäsi lenkkitossuilla, koska ei halunnut ottaa minkäänlaisia riskejä.

– Jos kuopalle tulee korkealla askelluksella ja ryntäysvaihe onnistuu, ero piikkareilla hyppäämiseen on varsin pieni. Tekniikkani onkin parantunut talven mittaan.

– Lähtötilanteeseen nähden kaikki oli minulle voittoa, ja kolmen viime kilpailun keskiarvo 540 tyydyttää kovasti, Kujanpää iloitsi.

Olivia Mäkinen ennätysvauhdissaan

Toinen Tampereen Pyrinnön ylöjärveläisurheilija Olivia Mäkinen onnistui mainiosti 60 metrin alkuerissä. Hän juoksi eränsä kolmanneksi ennätyksellään 7,78 parannettuaan viimevuotista tulostaan peräti 0,06 sekuntia.

Kaikkien erien keskinäisessä aikavertailussa Olivia jäi finaalipaikasta sekunnin kymmenysosan oltuaan koko porukan 13:nneksi nopein.

– Ensimmäisen kerran tänä talvena kiihdytys onnistui, ja muutenkin se oli hyvä juoksu. Toivottavasti saisin tuosta vielä hieman parannettua ensi viikonloppuna nuorten SM-hallissa, Mäkinen mietti.

Ehjänä ja terveenä viime kuukaudet harjoitellut Mäkinen osallistui myös pituuskilpailuun, josta saaliina oli kahdeksas sija tuloksella 569. Sen hän ponnisti toisellaan. Tänä talvena hän on toistaiseksi hypännyt parhaallaan 578.

– Vauhtijuoksussa oli tekniikkavikaa; tulin lankulle liian takakenoisessa juoksuasennossa.

Ylöjärven Urheilijoiden Roosa Lahtinen juoksi naisten 800 metrillä 14:nneksi ajalla 2.17,67.

Lue myös:

Kujanpään jalkaterä kääntyi 90 astetta sisäänpäin – ambulanssi maratonportista sisään – lue koko tarina

Olivia Mäkinen ponnisti upealla viimeisellä hypyllä SM-kultaa – ”Tunsin, että pystyn hyppäämään pidemmällekin”

Kujanpään sisarukset samaan aikaan mitalivireessä – isoveli voitti Lapinlahdella ja pikkusisko Ylöjärvellä

Kujanpää pettyi EM-kisoissa – vauhtijuoksuun ei tule vielä riittävästi tehoja

Kujanpään hallikausi päättyi sairasteluun