Puhelimeni pirahti soimaan. Numero näytti oudolta, mutta vastasin. ”Jari täällä morjesta.”
”Morjes, morjes!” vastasin. Ääni ja Jari eivät kuitenkaan tuntuneet tutulta. ”Et taida enää muistaa?” sanoi Jari.
Hetken aikaa juteltuamme selvisi, että soittaja oli Saarisen Jari. Vanha kaverini oli muuttanut vanhempiensa mukana Pohjanmaalle alle 15-kesäisenä 1970-luvun puolivälissä. Sen jälkeen ei oltu tavattu. Sovittiin, että nyt on aika tavata.
Jarin vaimo tuli Tampereelle viikonloppuseminaariin, ja Jari hyppäsi reissuun mukaan. Ylöjärven Shelliltä alkoi yhteinen Ylöjärvi-muistelumme.
Jari ehdotti, että jos ensin katsottaisiin, onko yhteinen majamme vielä pystyssä Ahveniston lähimetsässä. Jonkin matkaa ajettuani Jari sanoi: ”Hei, pysähdy! Minkä sä viet minua, eikö meidän pitänyt mennä Ahvenistoon?” ”Sinne, sinne,” sanoin. ”Ahvenistoon ei pääse enää vanhaa reittiä, sen yli menee nelikaistainen moottoritie.”
No, eipä Ahvenistosta löytynyt enää majaammekaan. Ahvenisto teki Jariin vieläkin suuren vaikutuksen kauneudellaan. Lähdimme ajamaan Soppeentietä ja Jari muisti, missä oli sijainnut Viitaniemen kauppa. Nythän siinä Halmetien ja Soppeentien kulmassa on uudempi liikerakennus liikkeineen.
Mikkolantielle päästyämme, Jari muisti, että missä kohtaa oli aikoinaan Esson huoltoasema. Nyt siinä on huoltoasema ihmisille, terveyskeskus. Saurion lähteellä kävimme myös, vaikka se olikin vain varjo entisestään. Soppeenharjulla piipahdimme katsomassa Ylöjärven maamerkkiä, televisiotornia. Vielä se pitkä on, vaikka siitä mastoa katkaistiinkin. Jari katseli myös Soppeenharjun juoksuhautoja ja ihmetteli kun ei yli sata vuotta sitten kaivetut juoksuhaudat ole vielä kään umpeutuneet.
Matkamme jatkui Räikän urheilukentälle, jossa juoksimme kilpaa 200 ja 400 metriä. Kuinka vauhti onkaan rajusti hiipunut nuoruusvuosista.
Ajelimme vielä kirkonkylää ristiin rastiin ja kävin ostamassa Jarille kilon mustaamakkaraa ja saunaoluet. Jarin mukaan Alko Pohjanmaan Laihialla melkein lopetettiin, kun kukaan ei ostanut mitään, vaan kaikki vain veivät sinne pulloja.
Illan saunoimme ja muistelimme yhteisiä Ylöjärvi-aikojamme ja vähän nykyistäkin elämänmenoamme. Jari kehui sähkösaunan löylyjä. Jarin kertomuksen mukaan laihialaisessa sähkösaunassa laitetaan sähkölasku seinälle ja hikoillaan. Ilta meni iloisesti yöhön asti, eivätkä tainneet naapuritkaan valittaa.
Seuraavana päivänä Jarin vaimo haki miehensä kohti Pohjanmaata ja Laihiaa. Sovittiin vähän lyhyempi tapaamisväli ennen seuraavaa kertaa – ennen kuin rollaattori tulee ainoaksi kulkupeliksemme.
Lue Timo Jokisen aiempia kolumneja:
Lääkärin resepti: Annos Sibeliusta, Kärkeä ja Leskistä
Timo Jokinen: Omaishoitaja on arjen sankari
Timo Jokinen: Mitä lahjaksi rakkaimmalle? – vain sinä voit sen tietää
Timo Jokinen: Tämä kiinnostus kuvastaa kaipuuta menneeseen
Timo Jokinen: Ihmisellä on taipumus kaivata nykyhetkestä aina johonkin – syksyllä asia korostuu
Timo Jokinen: Itsekin sorrun silloin tällöin liian aikataulutettuun päivään
Timo Jokinen: Otetaanko lemmikkieläin vai ei?
Timo Jokinen: Dohan menestysrima taitaa olla liian korkealla
Timo Jokinen: Lastensuojelutilastot synnyttivät tämän tekstin
