Suomesta on metsästetty sukupuuton partaalle monta eläinlajia, jotka on sittemmin saatu ihmisen toimesta palautettua luontoon. Tällaisia lajeja ovat muun muassa hirvi, joutsen, majava ja metsäpeura, jonka kanta oli kymmeniä vuosia Venäjältä vaeltaneiden yksilöiden varassa.
Nykyisinkin rajan pinnasta löytyy luonnontilaisia ja rauhallisia metsiä peuroille. Venäjälläkin metsätalous on tehostunut viime vuosina ja peurat ovat joutuneet väistymään hakkuiden ja soiden ojitusten alta pois rajan pintaan.
Moni muistanee vielä 1980-luvulla tapahtuneen metsäpeurojen siirtämisen Salamajärven kansallispuistoon. Tapaus sai myös runsaasti medianäkyvyyttä. Kaikessa hiljaisuudessa noista muutamista siirretyistä metsäpeuroista on kasvanut yli tuhannen yksilön joukko, joka on suurempi kuin Kainuussa ja Pohjois- Karjalassa asustelevat laumat tällä hetkellä.
Nykyisin metsäpeuraan törmää jo varsin usein retkeillessä Kivijärven, Kinnulan tai Perhon alueella. Metsäpeura on levinnyt Salmajärven kansallispuistosta myös pohjoisemmaksi ja metsäpeuraa tavataan jo lähes koko Suomenselän ylänköalueella, aina Pyhännälle ja Vaalaan saakka. Muun muassa Pyhännän salomailla saattaa törmätä useamman kymmenen metsäpeuran laumaan.Talvisin metsäpeuroja näkee Oulujärven ympärillä olevilla harjuilla kaivamassa lumen alta poronjäkälää.
Tulevina vuosina metsäpeuroja todennäköisesti vaeltaa vieläkin etelämpänä, sillä istutuksia on aloitettu myös Seitsemisen kansallispuiston alueella Ylöjärvellä. Etelä-Suomi on nykyisin haasteellinen elinpiiri metsäpeuralle, joka vaatii kesäisin luonnontilaisia soita elinympäristöltään.
Nykyinen ilmastonmuutos ei ole suotuisa metsäpeuralle, joka on viileiden seutujen eläin. Jatkuvasti vaihtelevat talvikelit asettavat haasteita. Lämpötilan kieppuessa edestakaisin nollan molemmin puolin, ravinto jäätyy helposti lumettomassa maassa.
Lumi ei juuri tuota metsäpeuralle ongelmia. Jäkälä löytyy vaikka metrisen hangen alta. Metsäpeuralla on pitkät jalat verrattuna vaikkapa poroon. Metsäpeuran herkkua ovat kesäisin muun muassa raate ja sarakasvit, joita löytyy märiltä soilta ja vesistöiden reunamilta. Metsäpeurat laiduntavat soilla lähes syksyyn saakka.
Metsäpeurat ovat aikoinaan olleet yleisiä aivan eteläistä Suomea myöten ja jäljellä noista ajoista ovat muun muassa peurakuopat. Peurakuoppia näkee etenkin harjuilla, joita pitkin metsäpeurat ohittivat vesistöjä ja soita. Polkuja käytetään myös siirryttäessä kesäisiltä soilta talvisille jäkälämaille. Näiden välimatka saattaa olla useita kymmeniä kilometrejä. Tuttuja polkuja käytetään vuodesta toiseen ja polut erottuvat herkästi kuluvassa harjumaastossa hyvin. Peurakuopissa olivat teroitetut seipäät pystyssä ja eläimiä ohjattiin kuoppiin erilaisilla aidoilla. Pyyntikuopissa on tehty myös arkeologisia kaivauksia.
Metsäpeura on paikkaeläin, joka ei jätä helposti kotiseutuaan vaan elelee samalla seudulla koko ikänsä. Edes ravintopula ei yleensä saa metsäpeuraa vaihtamaan paikkakuntaa. Talvella metsäpeura ei kaihda talousmetsääkään ja varsinkin vanhemmat metsät ovat suosiossa. Vanhassa metsässä kasvaa runsaammin varpuja, luppoa ja poronjäkälää. Vasomisaikana metsäpeuroja näkee tiheissä suojaisissa kuusikoissa.
Menneiltä ajoilta Suomesta löytyy yhä satoja peura-sanalla alkavia paikannimiä, kuten Peurasaari, Peuramaa ja Peuramäki. Runsaimmin tämän kaltaisia nimiä on Pohjois-Suomessa ja Pohjanmaalla.
JARMO VACKLIN
Lue aiempia luontojuttuja:
Talvi saa närhen kiireiseksi – moni yksinäinen tammi on närhen istuttama
Mustapääkerttuja jälleen syysmuutolla
Arvokas Valkeekiven lehto valmistautuu talveen
Ihminen on auttanut kalasääksiä – kanta on nyt vakaa
Erämainen Taaborinvuori on mielenkiintoinen retkeilykohde
Kiurunkin kevätmuutto on aikaistunut
Silmäkesuo on erämainen ja kaunis
Pitkän muuttomatkan tekevällä pensastaskulla alkaa pian vuoden kiireisimmät ajat
Suomen harvinaisimpiin pesimälintuihin kuuluvalla koskikaralla on kevättä rinnassa
