Konservointi on nousemassa uutena vaihtoehtona entisöinnin rinnalle veteraaniajoneuvojen kunnostuksessa. Suomen ”Mr Royal Enfield”, Pasi Mäkiranta, toteuttaa moottoripyörän konservoinnin ensimmäisenä Tampereen seudulla. Hän esitteli vuosimallin 1930 pyöränsä ja hankesuunnitelmansa Mansen Masinistien kerhotiloissa Ylöjärvellä tammikuussa.
Kun vanha moottoripyörä pitää kunnostaa kelvolliseksi museorekisteriin, perinteinen tapa on tehdä entisöinti. Se tarkoittaa ajokin palauttamista mahdollisimman hyvin alkuperäiseen olemukseensa.
– Pyörä puretaan, osat puhdistetaan ja vialliset osat uusitaan. Lopuksi pyörä saa uuden maalauksen, jonka jälkeen se on kuin uusi, Jukka Peltonen Mansen Masinisteista kertoi.
Kaikki eivät halua tehdä pyörästään uuden kaltaista häikäisevää luomusta. Alan harrastajat alkavat arvostaa myös sitä, että käytön jäljet ja historia jäävät näkyviin. Siksi kiinnostus konservointiin on kasvussa.
– Konservoinnista on tulossa varteenotettava vaihtoehto varsinkin vanhojen ja erityisen kiinnostavan menneisyyden omaavien pyörien kohdalla.
– Konservointi on kuitenkin usein entisöintiä vaativampi hanke. Siksi konservointityöhön lähtemisen järkevyys kannattaa aina selvittää erityisen huolellisesti, Peltonen muistutti.
Konservoinnin tavoitteena on pitää pyörä mahdollisimman pitkälle siinä kunnossa, missä se on projektia aloitettaessa.
Mikä tahansa vanha moottoripyörän aihio ei kelpaa konservoitavaksi. Jos pyörä tulee ajokäyttöön eikä vain näytteille, sen pitää olla ajokuntoinen ja mahdollisimman ehjä. Osia ei saa juurikaan puuttua.
On myös hyvä, jos alkuperäinen maalaus on ainakin kohtalaisessa kunnossa. Koristelinjat ja muut yksityiskohdat voivat olla kuluneita, mutta niillä on arvonsa moottoripyörän kokonaisilmeessä.
– Konservoinnissa pyörälle tehdään kunnostus, joka estää rappeutumisen ja varmistaa pyörän säilyvyyden. Pyörän ulkonäkö pysyy ennallaan, Peltonen selitti.
– Kaikki käytön jäljet ovat osa pyörän historiaa, ja ne halutaan säilyttää.
Historia talteen
Pyörän kunnostus on vain osa konservointia. Pyörän käyttöhistorian dokumentointi on pakollista rekisteröinnin kannalta. Sillä on myös keskeinen merkitys kohteen historiallisen arvon hahmotuksessa.
– Tarina on tärkeä, Peltonen korosti.
– Tarinaan kuuluu pyörän koko elämänkaari. Mistä pyörä on ostettu? Keitä on ollut omistajina? Mitä erityistä on tapahtunut vuosien varrella?
Menneisyyteen liittyvät erikoisuudet lisäävät kohteen kiinnostavuutta ja hankkeen merkitystä historian tallentajana. Kytkökset tunnettuihin henkilöihin tai tapahtumiin nostavat huomioarvoa. Toisaalta pienetkin arkiset asiat ja tapahtumat elävöittävät tarinaa.
Dokumentointi on osa konservoinnin suunnittelua. Tekijän pitää laatia tarkka suunnitelma kaikista kunnostustoimista. Jos osia uusitaan, vanhat osat pitää dokumentoida ja säilyttää.
Kerhon taholta löytyy opastusta konservointeja suunnitteleville. Peltonen on yksi Mansen Masinistien koulutetuista konservointitarkastajista. He osallistuvat hankkeiden valmisteluun ja toteutukseen.
Royal Enfield kunniaan
Esitelty konservointikohde on Nokialla asuvan Mäkirannan kahdestoista Royal Enfield -moottoripyörä. Hän kerää vain tämän yhden merkin harvinaisuuksia.
– Tämä on brittipyöristä kaikkein vähiten arvostettu merkki. Erityisesti Englannissa valmistetut Royal Enfieldit ovat kuitenkin mainettaan paljon parempia pyöriä, ja niitä on tuotu paljon myös Suomeen, Mäkiranta kertoi.
Merkin ensimmäiset prototyypit valmistuivat Englannissa vuonna 1898, tuolloin Royal-nimellä. Vuonna 1901 merkiksi vaihtui Royal Enfield. Pyörän valmistus alkoi myös Intiassa vuonna 1956, siellä tämä tapahtui nimellä Enfield. Tuotanto Englannissa päättyi vuonna 1970. Royal Enfield -nimi elää nykyisin Intiassa tuotettavissa pyörissä.
– Valmistus Intiassa heikensi pyörien mainetta. Kaikki ennen vuotta 1956 tehdyt pyörät ovat kuitenkin peräisin Englannista, ja itse keskityn juuri tuota ajankohtaa vanhempiin kohteisiin.
Vanhin Mäkirannan Royal Enfield on vuodelta 1917. Tämä entisöity pyörä on mukana ensi kesänä Suomi 100 -paraatissa.
Nyt konservoitava pyörä on vuodelta 1930, ja se oli viime syksynä myynnissä Seinäjoella. Pyörä on ollut uutena Vaasassa, tietojen mukaan Tiklas Oy:n omistajan pojalla. Ensimmäisestä omistajasta on kuitenkin varmistus meneillään.
Pyörä makoili 20 vuotta Tiklaksen vintillä, ja palautui sieltä ihmisten ilmoille 1950-luvulla. Tuolloin kaupat tehnyt ostaja oli edelleen elossa, kun Mäkiranta alkoi selvittää menneitä tapahtumia. Ajokin myöhempi historia on hyvin selvillä, jopa kantakortti löytyi Vaasasta. Mäkiranta on pyörän neljäs omistaja.
Konservointisuunnitelma on valmis, ja itse työ alkaa näinä aikoina. Ensimmäinen vaihe on purkaa pyörän osakokonaisuus kerrallaan. Jokainen pienikin osa tulee tarkastetuksi ja huolletuksi. Sitten aikanaan, useampien satojen työtuntien jälkeen, koittaa vähittäinen kokoaminen takaisin ehyeksi moottoripyöräksi.
– Projekti saattaa valmistua jo loppukesällä, jos kaikki menee nappiin. Todennäköisempää on työn venyminen ensi vuoden kevääseen.
– Konservoinnissa ei saa kiirehtiä. Tällainen hanke pitää tehdä rauhassa ja ajatuksen kanssa.
Comments are closed.