”Ai tällainenkin kisa on olemassa?”

Kolme ylöjärveläisfirmaa Vuoden hääyritys -finaalissa

Ylöjärvellä on paljon hääosaamista. Näin voinee päätellä Vuoden hääyritys -kisan finalisteista, joiden joukossa on peräti kolme täkäläistä yritystä.
Vuoden hääyritys -kilpailu, häät, Saija Andreasen, floristimestari, Katin Kukka

Floristimestari Saija Andreasen (vas.) on pitkän linjan hääosaaja. Vuoden hääyritys -kisan finaaliin pääsy oli hänelle iloinen yllätys. (Arkistokuva: Matti Pulkkinen)

Helsinkiläisen häämessutapahtuman järjestämä Vuoden hääyritys -kilpailu pidetään tänä vuonna toista kertaa. Ehdolle on asetettu yhteensä runsaat 300 yritystä 15 eri kategoriassa.
Ylöjärveltä mukaan ovat päässeet floristimestari Saija Andreasen, Suojärven Suklaatila ja Party Bubble. Ensiksi mainittu kilpailee Kukat-kategoriassa, toinen Polttarit-ryhmässä ja kolmas Askartelu-, somistus- ja painotuotteet -luokassa.
Ehdolle päätyneet yritykset on valinnut yleisö. Myös voittajat valitaan yleisöäänestyksellä.

Julkkishäät toivat näkyvyyttä

Ylöjärveläisehdokkaista nimekkäin on eittämättä floristimestari Saija Andreasen. Pientä kukkapuotia Soppeenmäessä pyörittävä nainen on alansa huippuosaaja, jonka ammattitaidolla on kysyntää ympäri Suomen.
– Hääkausi on minulle tosi tärkeää aikaa, Andreasen myöntää.
– Yleensä morsiamet alkavat ottaa yhteyttä jo maaliskuussa. Siitä alkaa sesonki, joka jatkuu aina syyskuun lopulle saakka, hän jatkaa.
Viime kesänä Andreasen järjesti kukat formulatähti Valtteri Bottaksen häihin. Valtavan mediahuomion saanut tapahtuma saattoi olla yksi syy sille, että floristimestari päätyi ehdolle Vuoden hääyritys -kilpailuun.
– Tai sitten kyse voi olla ihan vain pitkän linjan ammattitaidosta. Olen tehnyt alan töitä 18 vuotta, ja floristimestareita on Suomessa loppujen lopuksi vähän, hän pohtii.
– Ehdokkuus kuulostaa positiiviselta jutulta. Olisihan tuo ihan hauska meriitti – toivottavasti asiakkaat käyvät äänestämässä, Andreasen iloitsee.

Uudemmat yrittäjät yllättyivät

Vuoden hääyritys -kilpailu, häät, Suklaatila, Suojärven Suklaatila, Tomi Järvenpää

Tomi Järvenpään luotsaama Suojärven Suklaatila tekee herkkuja myös hääväelle. (Arkistokuva: Anu Kylven)

Suojärven Suklaatilalle ja juhlatarvikekauppa Party Bubblelle ehdokkuus valtakunnallisessa kisassa oli iso yllätys. Suklaatilan isäntä Tomi Järvenpää kuulee koko kilpailusta ensi kertaa Ylöjärven Uutisilta.
– Ai tällainenkin kisa on olemassa? Jahas, no, kyllähän tämä iloiselta asialta kuulostaa, hän naurahtaa.
– Häät eivät sinänsä ole meille korostuneen tärkeä markkina, vaikka suklaata tietysti häissäkin syödään, Järvenpää juttelee.
Käsintehdyistä suklaistaan tunnettu Suklaatila järjestää sivubisneksenään suklaanmaistajaisia. Niissä on nähty vuosien mittaan monta polttariporukkaa.
Viljakkalalaiselle Party Bubblelle häät ovat vuoden ehdoton ykkösjuttu.
– Myymme pieniä juhlatarvikkeita, kuten vesihelmiä, akryylitimantteja, tyllejä ja sen sellaisia. Suurin tulos tehdään kuitenkin vuokratarvikkeilla, yrittäjä Mirve Mäkelä kertoo.
– Yllätyin ehdokkuudesta, koska firmaa on pyöritetty vasta alle kaksi vuotta. Jo ehdolle pääsy on meille valtava näkyvyysvoitto, hän tunnelmoi.
Vuoden hääyritys -kilpailun voittajille on luvassa ilmaista netti- ja lehtinäkyvyyttä sekä näytteilleasettajapaikka vuoden 2017 Love me do -häämessuille.

Vuoden hääyritys -kilpailu, häät, Party Bubble, Mirve Mäkelä

Party Bubble -kaupan yrittäjä Mirve Mäkelä pitää Vuoden hääyritys -kilpailuun pääsyä isona juttuna. (Arkistokuva: Petri Karvinen)

Vuoden hääyritys -yleisöäänestys

osoitteessa lovemedo.fi sunnuntaihin 8. tammikuuta saakka.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?