Opettajalle lukukauden päättyminen on yleensä stressaavaa aikaa. On järjestettävä juhlia, saatava aikaan monenlaisia arviointeja ja hahmoteltava jo seuraavan kauden suuntaviivat jonkinmoiseen ojennukseen.
Sitä alkaa helposti käymään ylikierroksilla: suhaa vain sinne ja tänne, vaikka ajatus ei pysy mukana ja yöunet pakenevat.
Lukiossa on juuri kolmas jakso kesken, joten kurssiarvosanoja ei tarvitse tässä kohtaa miettiä, mutta kaikenlaista organisoitavaa tuntuu silti riittävän, ennen kuin päästään puurojuhlan ja iltakirkon jälkeen lomalle.
Esimerkiksi abeille järjestetään aina joulua ennen mahdollisuus osallistua vapaaehtoiseen valtakunnalliseen puheviestinnän päättökokeeseen. Tarvitaan videointia, keskusteluryhmiä ja puheenvuorojen arviointilomakkeita.
Järjestelyjen keskellä joku tulee tietenkin neuvottelemaan itsenäisesti tekemästään kurssisuorituksesta, toinen valittamaan netin toimimattomuudesta ja kolmas taas aprikoimaan, vieläkö ehtisi viime metreillä aloittaa lukudiplomiurakan.
Lisäksi abeja on räyhäkkäästi ruoskittava tai lempeästi kannustettava – riippuu näkökulmasta – harjoittelemaan edessä jo häämöttäviin kevään ylioppilaskirjoituksiin.
Miten kiireestä pääsee irti?
Glögihetki ja villasukat jalkojen lämmikkeinä auttavat joulukuussa kummasti. Toisaalta kannattaa harkita pikku kävelyä pakkasessa – kimmeltävät lumipenkat ja hengityksen huuruaminen tasaavat ailahtelevaa mieltä.
Yksi vaihtoehto on unohtaa nykyhetken stressi tai tulevaisuuden tuskailu ja katsoa menneitä kuukausia. Noinko äkkiä syyslukukausi todella vierähti? Juurihan odoteltiin syyslomaa, eikä elokuun ensimmäisistä kouluviikoistakaan mikään ikuisuus ole.
Alkaa tehdä mieli muistella syksyn kohokohtia, niitä pieniä hetkiä, jotka jäivät mieleen innostavuutensa ansiosta.
Minun syyslukukauteni ilahduttavimpiin koulumuistoihin kuului tänä vuonna ainakin symboliikasta keskustelu äidinkielen ja kirjallisuuden kolmoskurssin runotunneilla.
Opiskelijat yllättivät oivaltavuudellaan ja tuottivat laululyriikoista sellaisia tulkintoja, joita itselleni ei ollut tullut edes mieleen. Samalla kurssilla kuvattiin myös mainion kekseliäitä runo- ja novellikokoelmien esittelyvideoita.
Abiturienttien esseekurssilta mieleeni jäi nykykulttuuritehtävä, jonka toiset suorittivat fitness-kulttuuriin paneutuen, toiset lukien, jotkut teatterissa tai stand up -esityksessä vieraillen.
Aika moni kävi kaveriporukalla hämmästelemässä Ron Mueckin pysäyttäviä ihmisveistoksia Sara Hildénin taidemuseossa. Vaikka joiltain tehtävän suorittaminen jäi viime tippaan, useat kiittelivät valintaansa hyväksi. Kiehtovia elämyksiä siis nykyaika pullollaan!
Vielä ennen joulua teemme koulusta bussiretken Helsinkiin. Mitähän Mueckin veistokset nähneet ajattelevat silloin Yayoi Kusaman pilkkuteoksista tai Ryhmäteatterin Orwell-tulkinnasta? Odotan kiinnostuneena opiskelijoiden reaktioita.
Yksi elämys itselleni on ollut tänäkin vuonna Koulutuskeskus Valon kirjasto Kivi. On mahtavaa, kun informaatikko on helposti jututettavissa ja tarjoamassa vinkkejään. Tuon tuosta hän kokoaa ajankohtaisista kirjoista näyttelyn juuri meille, Valon väelle.
Välillä tyrkyllä on ollut uusimpia pedagogisia oppaita, välillä vieraskielisiä teoksia, välillä Halloweeniin sopivia kauhutunnelmia. Oppilaitoskirjasto on tärkeä niin opiskelijoille kuin opettajillekin. Oma rakas Manner-luokkani on sopivasti kirjaston kyljessä kiinni.
Hassujakin syysmuistoja on ehtinyt kertyä: Ryhmänohjausluokkani ei yhdessä tapaamistuokiossa meinannut millään arvata ikääni, heh, vaan arvauksissa oli aikamoista hajontaa.
Yhtenä päivänä unohdin vaihtohousut kotiin, ja jouduin viettämään päivän työmatkapyöräilyä varten päälleni pukemissani tuulihousuissa. Teatteri-ilmaisun kurssilla olen puolestaan nauranut useamman kerran vedet silmissä opiskelijoiden improilulle.
Parasta syyslukukaudessa ovat olleet ihmiset, jotka ovat heittäytyneet hetkeen täysillä – oli kyse sitten opiskelusta tai työkaverin auttamisesta.
Kukaan ei tietenkään jaksa aina olla kaikessa intensiivisesti mukana, mutta mitä enemmän antaa itsestään, sitä enemmän usein myös saa.
Olen kiitollinen kaikista tielleni osuneista ilonpisaroista, näkemistäni hetkittäisistä innonpurskahduksista! Imen niistä voimaa, jotta jaksan itsekin innostua.
Taru Kumara-Moisio
Comments are closed.