Kaksi hyvää erää eivät riittäneet

Ryhdin naisten lentopallon Ykkössarjajoukkue pelasi viime sunnuntaina tämän vuoden viimeisen kotiottelunsa. Ryhdin vastustajana oli Nurmon Jymy. Ryhti taisteli urheasti, mutta koki karvaan tappion.

Jymyn rutiini käänsi pelin lopulta vieraille.

Loppulukemat olivat tällä kertaa 0–3 (25–27, 20–25, 17–25). Ryhti oli kaksi ensimmäistä erää hyvin pelissä mukana, eikä ollut kaukana, ettei avauserä kääntynyt kotijoukkueelle. Jymyn rutiini ja kokemus käänsivät pelin kuitenkin vieraille.

Ryhdin päävalmentaja Petri Saari harmitteli vanhoja tuttuja asioita pelin jälkeen.

– Mielestäni tytöt taistelivat tänään jälleen kerran hyvin. Se hyvä ei vain riitä. Pitäisi pystyä ottamaan vielä astetta isompi vaihde. Joka kerta meillä tulee loistavia juttuja, mutta sitten tulee helppojakin virheitä, Saari totesi.

Ensimmäinen erä kuvasti pelin alkupuolta hyvin. Ryhti oli parhaimmillaan usean pisteen johdossa, mutta ratkaisuhetkillä pallo alkoi polttaa joukkueen näpeissä ja erä luisui vastustajalle. Samaa trendiä on ollut nähtävissä useassa muussakin kauden ottelussa.

Toinenkaan erä ei ollut huonoa pelaamista kotijoukkueelta, vaikkei se päässytkään samalla lailla pelin päälle kuin avauserässä. Kolmas erä sen sijaan oli Jymyn hallintaa, eikä Ryhti saanut omaa peliään enää samoille raiteille.

Päävalmentaja Saari alleviivasi kentällä nähtyä tasoeroa. Kärkijoukkueita vastaan pitäisi pystyä parempaan.

– Hyvä peli ei riitä, vaan pelin pitää olla erinomaista. Näitä joukkueita vastaan meidän pitää pystyä pelaamaan äärirajoilla koko ajan. Heikompia joukkueita vastaan riittää tällainenkin esitys.

Kauden teeman mukaisesti Ryhdillä oli taas mukana uusi nuori pelaaja. Tällä kertaa kyseessä oli 13-vuotias libero Inka Sairiala. Hän pääsi kolmannessa erässä kentälle ja pelasikin vakuuttavasti.

Ryhti koki avauserässä harmittavan takaiskun, kun Sonja Hakkarainen loukkaantui pahannäköisesti. Tilanne veti myös päävalmentajan synkäksi. Pitkä poissaolo olisi iso lovi ylöjärveläisille.

Ryhti ei kuitenkaan vaivu murheen alhoon, vaan katse käännetään jo syyskauden viimeiseen peliin tämän viikon sunnuntaina Iskua vastaan Tampereella. Päävalmentaja Saari on iloinen joukkueen ilmeestä.

– Positiivisin mielin mennään niin kuin peli-ilmekin näyttää. Vaikka turpaan on tullut, niin naisilla peli-ilme säilyy. Se on mielestäni hienoa.

Ryhti on tällä hetkellä ykköslohkossa sijalla seitsemän. Jaossa olevat yhdeksän pistettä voivat nostaa joukkueen vielä parhaimmillaan viidenneksi, joten jännitettävää vielä riittää.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?