Iskun ohjelmat esittelyssä

Joukkuevoimisteluseura Ylöjärven Isku järjestää syksyn kisaohjelmien katselmuksen ensi tiistaina Moision koululla kello 18.30
Ylöjärven Isku on saanut uuden logon.

Ylöjärven Isku on saanut uuden logon.

Katselmuksessa esiintyvät Iskun kaikki kilpajoukkueet.

Iskussa on neljä kilpajoukkuetta. Kaste-joukkue koostuu seuran nuorimmista voimistelijoista. Joukkueen tytöt ovat syntyneet vuosina 2008 ja 2009. Joukkue harjoittelee kahdesti viikossa kaksi tuntia kerrallaan. Joukkueeseen voi hakea voimistelemaan jälleen joulukuussa.

Kuutar-joukkue koostuu paristakymmenestä niin ikään vuosina 2008 ja 2009 syntyneestä voimistelijan alusta. Joukkue harjoittelee syyskaudella neljästä kuuteen tuntia viikossa.

Sekä Kuutar- että Kaste-joukkueet esiintyvät pääsääntöisesti kahdessa kilpailussa kauden aikana. Kuutar-joukkueeseen otetaan uusia tyttöjä harkinnan mukaan joulukuussa.

Kuutar- ja Kaste-joukkueita valmentavat Ida Sulku, Mariette Kaipiainen, Riina Räsänen ja Janica Niemelä.

Iskun Kaisla-joukkueessa voimistelee 13 tyttöä, jotka ovat syntyneet vuosina 2003, 2004, ja 2005. Kaisla kilpailee 12-14-vuotiaiden kilpasarjassa. Kaislan valmentajina toimivat Ida Sulku ja Janica Niemelä.

Valo-joukkueessa on puolestaan yhdeksän vuosina 2001, 2002 ja 2003 syntynyttä tyttöä. Tänä vuonna Valo kilpailee 14–16-vuotiaiden kilpasarjassa. Joukkue harjoittelee neljä kertaa viikossa. Valoa valmentavat Elina Salonen ja Jenni Riihiluoma.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?