Ideat lentelevät, kynä sauhuaa, puhe porisee. Moision koulun seinämaalausryhmän viimeisessä suunnittelutapaamisessa ajatukset suorastaan kuplivat. Perinteikkään koulun välituntitiloja ollaan laittamassa uusiksi parhaiden asiantuntijoiden eli oppilaiden voimin.

Kohta häviää harmaus! Moision koulun pääaulan seinämaalausta suunnittelevan työryhmän jäsenet näyttävät, minkä tyylisiä idea-aihioita he lähtevät pian toteuttamaan. Khalid Imran (oik.), Laura Peltokorpi ja Heidi Kotila katsovat, että homma toteutuu ajallaan.
Vuosi sitten Moisiolla päätettiin panna tuulemaan. Vuosikymmeniä samoissa tiloissa toimineen opinahjon viihtyvyyteen alettiin satsata uudella hankkeella.
Koululaisten suussa hanke kantaa nimeä Unelmakoulu. Virallisesti sen nimi on Unelmien oppimisympäristö, mutta yhtä kaikki: ajatuksena on laittaa paikkoja uuteen loistoon.
Valta annettiin heille, jotka tekevät koulun arjen. Oppilaat saivat päättää, mitä tehdään.
– Hankkeen tarkoituksena on edistää kouluviihtyvyyttä ja sitä kautta yleistä kouluhyvinvointia. Oppilaat saivat valita, miten tähän tavoitteeseen pyritään, nuoriso-ohjaaja Heidi Kotila kertoo.
– Oppilaskunta päätti, että paras ajatus oli uusia välituntitilat. Ne kun vaikuttavat kaikkien viihtyvyyteen yhtä paljon, hän jatkaa.
Kohteiksi valikoituivat pääaula, kakkoskerroksen kahvio ja ruokalan aula. Niiden varalle on suunniteltu uusia tuulia viime talvesta lähtien.
Pian odotus on ohi. Pienryhmäsuunnittelun hedelmät ovat jo alkaneet näkyä käytännössä.
Pöytäfutista ja graffitimaalia

Moision koulun vanhat tuolit saavat tänä syksynä Aku Ankka -kuosin. Käsityön opettaja Kirsi Koivusen (oik.) ja 9F-luokan Jasmin Juholan mielestä ajatus on hieno.
Ensimmäisenä koululle hankittiin pöytäfutispeli. Pian alkaa vanhojen tuolien ja pöytien päällystäminen Aku Ankka-lehden leikkeillä.
Kaikista näyttävintä uudistusta, pääaulan valtavaa seinämaalausta, viilattiin toteutuskuntoon viime viikolla.
– Tämä on jo kolmas workshoppi. Ekalla kerralla harjoittelimme vielä spraymaalien ja sapluunoiden käyttöä, mutta heti sen jälkeen aloimme koostaa oppilaiden ideoita yhteen, maalausryhmän vetäjät Khalid Imran ja Laura Peltokorpi kertoivat suunnittelupöydän ääreltä.
Tampereen ammattikorkeakoulussa kuvataidetta opiskelevan Imranin mukaan maalaus toteutetaan pääasiassa graffititekniikalla. Punaisena lankana ovat Moision koulun arvot eli yrittäminen, yhdessä toimiminen, vastuullisuus ja turvallisuus.
Ysiluokkalaisista tytöistä koostuvan maalausryhmän työ sijoittuu teemallisesti avaruuteen.
– Se kuvaa sitä, ettei rajoja ole. Tarkoituksena on myös näyttää, että ihmiset ovat erilaisia ja että kukaan ei pärjää yksin, kun hyppää suureen maailmaan, Ella Eronen ja Iiris Paljakka kuvailivat.
Vuoden lopulla valmista
Seinämaalausta aletaan toteuttaa Moision koululla perjantaina. Sukkelasti syntyvän työn pitäisi olla valmis ennen lokakuun puolivälissä koittavaa syyslomaa.
Pääaulan ilmettä muuttavat myös lähiaikoina saapuvat uudet sohvatuolit ja verhot. Muutostöitä tehdään opiskelijoiden voimin, pääasiassa käsityö- ja kuvataidetunneilla.
– Virallisesti hanke päättyy tämän vuoden lopussa. Tosin luulen, että vanhoja kalusteita tuunataan täällä vielä sen jälkeenkin, rehtori Tuija Hirsilä-Peussa ounastelee.
Unelmakoulu-hanke toteutetaan osana Opetushallituksen valtakunnallista kampanjaa. Hanketta on tuettu julkisin varoin 6 900 eurolla.
Ylöjärven Uutiset kertoo loppuvuodesta, miten Moision koulun muodonmuutoksessa kävi.
Viimeisimmät kommentit