Budjettiriihen sato kypsyi ajallaan

Alkusyksyn tiukka budjettiriihi on takana. Päätökset saatiin valmiiksi kaavaillussa aikataulussa, vaikka paineita riiheen tuli etukäteen sekä hallituksen sisältä että sen ulkopuolelta. Hallituksen budjettiesitys tuodaan eduskuntakäsittelyyn alkusyksyn aikana ja hyväksytään sekä valtion tulo- ja menoarvion että lainsäädännöllisten muutosten osalta lopullisesti marras-joulukuun kuluessa.
Budjettiriihessä etsittiin keinoja parantaa työllisyyttä. Yritykset ja erityisesti lukuisat pienyritykset muodostavat maamme talouden selkärangan, vaikka niiden toimintaedellytykset ovat jääneet takavuosina valitettavan vähälle huomiolle poliittisessa päätöksenteossa. Istuvan hallituksen kärkitavoitteena on tehdä työllistäminen ja työnteko nykyistä helpommaksi ja kannattavammaksi.
Hallitusohjelmassa on linjattu, ettei veroaste nouse enää nykyisestä. Budjetti tuokin mukanaan 515 miljoonan euron tuloveronalennukset, ja työntekijöiden lisäksi myös eläkeläisten verotus kevenee ensi vuonna. Tarkoituksena on siirtää verotuksen painopistettä työn ja yrittämisen verotuksesta kohti haittaveroja, esimerkiksi kohti tupakkatuotteiden verotusta.
Yksinyrittäjien toimintaedellytyksiä kohennetaan. Yrittäjät ovat tähän asti joutuneet tilittämään arvonlisäveron suoriteperusteisesti, vaikka raha ei olisi vielä siirtynyt asiakkaalta yritykselle. Yrittäjien ja yrittäjäjärjestöjen pitkäaikainen toive on ollut siirtyminen maksuperusteiseen arvonlisäveron tilitykseen ainakin pienimmissä yrityksissä. Nyt tämä toive toteutuu, ja jatkossa pienimmät yritykset maksavat arvonlisäveron vasta saadessaan maksun myymästään tuotteesta tai palvelusta. Pienyrityksille ei siten enää aiheudu kohtuuttomia seurauksia asiakkaiden laskunmaksun viivästymisestä.
Hallitus toteuttaa samalla hallitusohjelman kirjauksen yrittäjävähennyksestä. Yrittäjävähennyksen toteutuessa liikkeen- ja ammatinharjoittajien, maa- ja metsätalouden harjoittajien sekä elinkeino- ja verotusyhtymien tuloksesta saa tehdä verotuksessa viiden prosentin vähennyksen. Myös kotitalousvähennyksen määrä kasvaa ja auttaa parantamaan työllisyyttä.
Budjettiriihessä tehtiin muitakin periaatteellisesti merkittäviä päätöksiä. Perussuomalaisten esitys yli 60-vuotiaiden pitkäaikaistyöttömien päästämiseksi eläkkeelle toteutuu. Myös päivähoitomaksut pysyvät kohtuullisina, pienituloisten osalta niitä jopa alennetaan. Rintamaveteraanien maksuttomia kotiin annettavia avopalveluita laajennetaan.
Sitä vastoin valtio ei myönnä Guggenheimille rahoitusta, vaikka eräät eturyhmät museohanketta ankarasti lobbasivatkin. Taloudellisesti kannattamattoman Guggenheimin tukeminen ei millään muotoa voinut olla perusteltua, kun monesta muusta kohteesta joudutaan leikkaamaan. Perussuomalaisille tämä oli moraalisestikin tärkeä kysymys.
Hallitukselle jää budjettiriihen päätöksistä huolimatta edelleen paljon tehtävää valtion velkaantumisen saamiseksi kuriin. Vanhasen kakkoshallituksen aikana alkanut nopea velkaantuminen ei ikävä kyllä ole vielä taittunut. Julkisella sektorilla on muiden toimenpiteiden lisäksi otettava käyttöön tuottavuutta parantavaa uutta teknologiaa. Jatkossa kustannuksia voidaan alentaa digitalisaatiota paremmin hyödyntämällä.
Ylöjärven kaupunki on ollut aktiivinen digitaalisten palveluiden edistäjä. Ylöjärvi kulkee eturintamassa osallistuen valtiovarainministeriön digikuntakokeiluun, jossa etsitään uusia keinoja päästä eroon kuntasektorin tehottomista toimintamuodoista. Onnistumalla tässä Ylöjärven kunnallisveroaste pystytään pitämään kohtuuden rajoissa, eivätkä tehokkaammat toimintatavat ole tietenkään haitaksi muissakaan Suomen kunnissa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?