Siivikkalalaisen Kari Pirhosen käsissä on syntyt vuosikymmenten aikana arviolta tuhansia linnunpönttöjä. Pönttömestarin mukaan hänen pajassaan valmistuu laadukkaista materiaaleista sellaisia linnunpönttöjä, jotka kestävät kuin Turun linna.
Punaisen pirtin pihasta kantautuu tasainen naputusääni. Nimikirjoituksilla koristeltu punainen lippalakki, harmaa parta ja silmälasit pilkahtavat puutarhan vehreyden keskeltä, kun rakennusmestari lyö vasaralla naulaa pönttöön.
Kari Pirhosella käsityöharrastus on jatkunut jo yli viidenkymmenen vuoden ajan. Siivikkalalainen rakentaa uutta ja remontoi vanhaa, sillä sekä uudet että kunnostusta kaipaavat asunnot menevät tosi tarpeeseen – kolopesijöille.
Pönttönikkari arvelee, että on tehnyt uransa aikana useita satoja, ellei tuhansia, pönttöjä linnuille. Nykyisin työaika linnunpönttöjen parissa kuluu melkeinpä kunnostushommissa, mutta kyllä pensaiden ympäröimässä työpajassa vielä uuttakin syntyy. Täällä hetkellä työn alla on repsottava pönttö, jota Pirhonen on jo hiukan oikonut.
– Tämä pönttö oli pudonnut puusta. Tuo yksikin kulma jo irvistää, joten nyt minun täytyy vähän retuseerata tätä. Paljonhan korjattavaa olisi, mutta enhän minä silti kaikkia ehdi, kun olen tällainen läskivatta. Kivahan näitä silti on naputella, mies juttelee samalla nauloja sommitellen.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Pönttöjä vaikka hur mycket
Kari Pirhonen on tehnyt vuosikymmenten aikana linnunpönttöjä monille lintulajeille: esimerkiksi kottaraisille, telkille, puukiipijöille, harmaasiepoille ja pääskysille. Hänen nikkaroimiaan pönttöjä löytyy eniten Ylöjärveltä, mutta niitä on kuljetettu myös joka puolelle Suomea Lappia ja Saimaata myöten.
Innostus pönttöjen väsäämiseen puhkesi jo 1960-luvulla Siivikkalan koulussa, kun talonmies houkutteli neljäsluokkalaisen Pirhosen linnunpönttönikkaroinnin pariin.
– Koulun johtajaopettaja antoi meille suostumuksensa. Hän sanoi, etteivät meidän tekemisemme ole keltään pois, paitsi siltä kottaraiselta, joka jäisi ilman kämppää, jos pönttöä ei rakennettaisi.
Pönttöjä rakennettiin heti muutamia kappaleita, ja niitä ripustettiin Siivikkalan koulun läheisen metsän puihin.
– Ensimmäinen pönttö olisi nyt yli viisikymppinen, ellei koulun takana sijainnutta koivua olisi kaadettu muutamia vuosia sitten, Pirhonen laskeskelee.
Häntä harmittaa eritoten se, että linnuilta viedään niiden pesimismahdollisuudet metsää raivaamalla. Telkän pönttöjen tekemisen Ilmarinjärvelle hän joutui lopetamaan, kun joku päätti ampua linnut. Miestä kismittävät myös Siivikkalan koulun katonreunassa olevat verkot, jotka estävät tervapääskyjen pesimisen.
– Ennen koulun retuseeraamista tervapääskyjä pesi siellä vaikka hur mycket. Eihän ne pääskyt siellä mitään haittaisi, mutta joku nyt vain päätti, että sellainen verkko on oltava, hän huokaa.
Pönttötyönjohtaja talkootyössä
Hyvässä vauhdissa ollut linnunpönttöharrastus sai kapuloita rattaisiinsa, kun Kari Pirhonen aloitti yhteiskoulun Moisiossa.
– Jostain syystä opettajan eivät diganneet teettää linnunpönttöjä meillä oppilailla. Sehän olisi ollut hyvä, jos sadasta ukosta jokainen olisi tehnyt edes yhden pöntön joka vuosi. Meillähän olisi Ylöjärvi pönttöjä täynnä.
Vaikka pönttöjen teko olikin tauolla yhteiskoulun ajan, löytyivät resurssit myöhemmin muualta. Homman pelastus oli Pirhosen ystävä, joka veti käsityötunteja Keijärven sairaalalla.
– Sairaalalla oli hiton hyvät tilat, joten pidimme siellä talkoot joka kevät. Ja pönttöjähän syntyi ihan valtavasti, kun sain houkuteltua porukkaa täältä Siivikkalasta asti. Olin vähän kuin pönttötyönjohtaja, ja teimme varmaankin yli sata pönttöä keväässä, mies myhäilee.
Tampereelle muuttaessaan Pirhosen harrastus jäi jälleen kerran tauolle, mutta sitten hän keksi alkaa nikkaroimaan linnunpönttöjä Valiolla työskennellessään. Rakentelu tapahtui ensin työajalla Valion alakerran tiloissa, kunnes käry kävi. Lopulta esimies antoi Pirhoselle hyväksyntänsä, kun mies lupasi hoitaa pönttöhommat työajan ulkopuolella.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
– Joskus ruokalaan mennessä mummot kysyivät minulta, että ”mitä sää Kari oikein väännät”. Kerroin tekeväni linnunpönttöjä, ja he ihan innostuivat tilaamaan. Rahaakin jotkut tarjosivat, mutta totesin vain, että hyvä kun viette omalle tai naapurin tontille.
Pönttömestari on keksinyt puolisonsa kanssa luovia ratkaisuja, miten linnunpöntöt saa jakoon, jos ylimääräisiä kappaleita lojuu nurkissa.
– Emäntä laittoi valmiin pöntön pihamme roskiksen päälle tien viereen lapun kanssa, että ”ota tästä, ole hyvä”. Aamulla pönttö oli hävinnyt, joten tein yhdeksän uutta, jotka myös hävisivät. Systeemihän oli tosi hyvä. Aion toteuttaa saman homman myös ensi keväänä, pönttömestari suunnittelee.
