Ylöjärven Taitokeskuksen kolmeen vuosikymmeneen on mahtunut monta muuttoa mutta myös yhdessäolon ja käsitöiden iloa.
Taitokeskuksessa on avoimen talon periaate, eli kutomaan voi tulla vain sopivat ajan ja loimet varaamalla. Lisäksi on kursseja ja kerhoja. Marja-Liisa Ojanen (oik.) ja Paiki Salonen ovat maton kudonnan lisäksi ehtineet taituroida vaikka mitä – ja turista.
Krankkulan puisessa talossa Ylöjärven keskustassa paukkuu. Kangaspuut siellä jumputtavat uutta mattometriä solkenaan.
Alituinen puheensorinakin poreilee. Sitä kantautuu joka kulmalta, koska kangaspuita on parin huoneen mitalla ja tänään väkeäkin on kertynyt miltei kymmenen henkeä.
Mutta hei, nyt tapahtuu jotain erityistä. Yksi matto on juuri valmistunut, ja se irrotetaan kangaspuista ja viedään viereisen huoneen pöydälle. Kaikki kokoontuvat katsomaan uutukaista luomusta, niin kuin perinteeseen kuuluu.
Tätä touhukasta käsitöiden tekoa on jatkunut Ylöjärven Taitokeskuksessa jo 30 vuotta. Viime viikolla vietettiin juhlaviikkoa pyöreiden vuosien kunniaksi.
Kaunis talo toi huippuhetken
Päällimmäisenä 30 vuoden taipaleelta mieliin nousevat lukuisat muutot.
– Nyt on huippuhetki, kun tämä talo on niin kaunis paikka, vaikkakin ahdas, liki koko keskuksen historian ajan remmissä ollut Marja Halttula kehuu sijaintipaikoista viihtyisimpänä pitämäänsä Krankkulaa, johon muutettiin yhdeksän vuotta sitten.
– Ja toivottavasti saamme tässä olla, vastaava neuvoja Minna Nio toteaa.
Muuten Nio kuvaisi taivalta lähinnä tasaiseksi.
– Käyttäjiä on ollut, ja kaupunki on ollut suotuisa toimintaamme kohtaan, Nio kuvaa, joskin toteaa kävijämäärien toki vaihdelleen mutta toisaalta lisää, ettei joidenkin Taitokeskusten lakkautuskohtalosta ole täällä ollut tietoa.
Tasaisen menon rinnalla on ollut muutostakin. Pääjutun, maton kudonnan, rinnalle on tullut pajoja ja kerhoja, ja Näpsä-käsityökoulu on kasvanut entistä isompiin mittoihin.
Taitokeskuksen perinteiden mukaisesti Marja Halttula (vas.), Paiki Salonen ja Leena Surakka ynnä muut paikalla olleet tulivat katsomaan lopputulosta, kun Pirjo Smålander (oik.) oli saanut maton valmiiksi.
Matoista lamppuihin
Vuosien mittaan Halttula sekä seitsemän ja puoli vuotta mukana ollut Paiki Salonen sekä kolmisen vuotta Krankkulassa käynyt Marja-Liisa Ojanen ovat loihtineet mattojen lisäksi hartiahuiveja, ryijyjä ja poppanaliinoja mutta myös ovikransseja, lamppuja, kynttilöitä, hopeasavi- ja huovutustöitä…
– Kaikkea maan ja taivaan väliltä, Salonen sanoo hymyillen.
Sisällöt ovat vaihdelleet ajan hengen mukaan.
– Varmaan haaste on pysyä sisustustrendeissä mukana, Nio nostaakin olennaiseksi piirteeksi vuosien taipaleesta.
Henkireikä hyvässä porukassa
Keskuksen tarkoitukseksi Nio kiteyttää elämyksien tarjoamisen.
– Ja onhan tehtävä myös opettaa käsiyötaitoja: tekniikoita, värien käyttöä… Ja pitää yllä mahdollisuutta harrastaa käsitöitä.
Hyödyt ovat yhtäältä käytännöllisiä.
– Tämä on maailman paras harrastus, koska tässä saa jotain järkevää aikaiseksi, Ojanen kuvaa.
– Saa juuri sellaista, jota kotiin tarvitsee, vaikkapa sentilleen sopivan mittaisen maton, Nio sanoo.
Mutta hyöty on myös – ellei ennen kaikkea – henkinen. Yhdessäolon mainitsevat kaikki. Ylöjärven keskuksessa on kuulemma samanhenkisiä kävijöitä, jotka parantavat maailmaa ja ottavat kantaa mutta myös retkeilevät, vaihtavat reseptejä ja jeesaavat toisiaan.
– Uudetkin ovat solahtaneet mukaan. Eräskin uusi kävijä ihmetteli ensimmäisen päivän täällä oltuaan, minkä takia oli jännittänyt tänne tuloa, Nio kertoo.
– Täällä käynti on henkireikä, koska kotipiiri on pieni mutta tänne voi tulla näkemään ihmisiä, Salonen myhäilee.
Nio ynnää myös kehon ja mielen rentoutumisen.
– On tehty tutkimuksia, miten luovalla toiminnalla on terveydelle positiivisia vaikutuksia.
Viimeisimmät kommentit