Kun lastensuojelun asiakkaat kuvauttivat itsensä ja perheensä juuri siten kuin itse halusivat, avautuivat uusien näkökulmien ja ymmärryksen hanat.
Kuin harson läpi heijastuu kuva naisesta. Hänen ympärillään, hiukan varjossa hahmottuu kaksi häntä nuorempaa henkilöä levollinen hymy kasvoillaan.
Ja entäpä tuo sinisyydessään vangitseva kuva kivellä lepäävästä, vahvan mutta lempeän oloisesta naisesta, kuin merenneidosta…
Näyt ovat kameran otoksia, lastensuojelun perhetyöprojektin satoa. Projektissa ohjannutta sairaanhoitaja Niina Mannista kuvien katselu liikuttaa.
– Ne eivät ole vain hienoja kuvia, vaan niihin on käytynä läpi päähenkilöiden identiteettityötä.
Kuva saattelee syvälle
Ylöjärven kaupungillekin lastensuojelua tuottavan Familarin väki keksi kopata työvälineekseen viime vuosina esiin nousseen voimauttavan valokuvauksen aiempien kokemustensa innoittamina. Ylöjärven yksikön tämänvuotiselle perheleirille teemaa mietittäessä näet keksittiin, että yksikön jo nuorten yksilötyössä käyttämä menetelmä voisi sopia perhetyöhönkin.
– Oli uteliaisuus siitä, mitä menetelmä toisi esiin perhedynamiikasta, projektissa niin ikään ohjannut perhetyöntekijä Elisa Sivula toteaa.
– Päivän sana on kasvatuskumppanuus. Tavoitellaan siis sitä, ettei lastensuojelun työntekijöiden ja perheiden välillä olisi valta-asetelmaa, Manninen selittää.
Voimauttavan valokuvan menetelmä on ylöjärveläisprojektissakin mukana olleen sosiaalikasvattaja Miina Savolaisen kehittelyn tulos. Se syntyi, kun Savolainen kuvasi lastenkotityttöjä ja koosti Maailman ihanin tyttö -kuvasarjan.
– Menetelmässä valokuvaus on vain apukeino. Pääasia on katsomisen tapa, se, miten kuvaaja ja kuvattava kohtaavat toisensa. Hyväksyvä katse, Manninen kertoo.
Jujuna on, että kuvaaja on vain tekninen toteuttaja. Kuvattava itse päättää, miten haluaa tulla kuvatuksi. Esimerkiksi harsomaisen kuvan ideana on, että sisko ja veli halusivat yhteiskuvaan jo edesmenneen äitinsä kanssa. Niinpä äidin kuva heijastettiin seinälle, ja sisarukset asettuivat sen ympärille kuvattaviksi.
Taiteellinen keino on oiva pulmia ratkoville perheille, sillä se auttaa saamaan esiin asioita, jotka eivät muuten tulisi ilmi.
– Se tuo esille herkkiä puolia, joita ei kenties ilmennetä sanoilla, Sivula sanoo.
Sanatasollakin pulpahtaa: kuvien monitulkintaisuus herättää keskusteluun aivan uusia näkökulmia ja menetelmään kuuluva tapa sanoa kuvista vain hyvää kajauttaa ilmoille usein unohtuvaa positiivista palautetta.
Menetelmä luo myös perhetyössä tarpeellista yhteishenkeä.
– Leirillä oli kelluva, lempeä, kiireetön tunnelma, Sivula sanoo mielissään.
Pähkinää ja palkitsevuutta
– Rakentava ja opettava, kuvaa projektiin osallistunut Sanna-Mari Majanen kokemustaan.
Ohjaajien mukaan kokemus oli monelle myös alkuun pureskelua vaativa. Keskusteltiin kuvattavana olemisen vaivaannuttavuudesta ja siitä, miten kuvattava tohtii määräillä kuvaajaa.
– Kaikille ei varmaan ole helppoa irtautua itsekritiikistä, Sivula toteaa.
Hän kuitenkin luulee, että lopulta virisi huojennuksen ja innon tunnetta. Moni kiinnostui jatkamaan menetelmän parissa omillaankin.
Työpajoja ja leirin sisältäneeseen projektiin osallistui kolme halukasta lastensuojelun asiakasperhettä, joissa on kodin ulkopuolelle sijoitettuja lapsia. Myös ohjaajat heittäytyivät osallisiksi käymällä koko kuvaprosessin itsekin läpi. Esimerkiksi merenneitokuva on ohjaaja Rita Niemisen näkemys vapaudesta, vahvuudesta ja valmiudesta.
Kuvat sai nähdä vasta tauon jälkeen.
– Aika tavallaan pehmentää katsetta, Sivula selittää.
– Ja tällä tavoin saa muistella tunnelmaa, sillä kuva on vain muistijälki yhdessä vietetystä hetkestä, kollega jatkaa.
Projektin tulos osui tavoitteisiin. Perheenjäsenet ovat kertoneet perhesuhteiden parantuneen ja ymmärryksen toista kohtaan syventyneen.
– Minulla tavoitteena olivat yhteyden parantaminen ja yhteisen tekemisen löytäminen. Ja ne toteutuivat, Majanen toteaa.
Yksityinen antoisaa julkisenakin
Vaikka projekti liikuskelee yksityisyyden alueella, sen julkistamisella näyttelyssä on etunsa.
Ensinnäkin projekti saa juhlavan päätöksen. Lisäksi Sivula katsoo näyttelyn kunnianosoitukseksi menetelmää kohtaan: kuvaustapa saa näkyvyyttä.
– Ja on tässä ylpeyttäkin siitä, mitä on saatu aikaan, hän näkee.
Näyttelyn avulla avajaisiin kutsutut läheisetkin pääsevät osallisiksi perheiden kokemuksesta. Yksityisyyden raottaminen ulkopuolisille taas voi vahvistaa perheitä.
– Herkkyys kääntyy voimavaraksi.
Ja nuo ulkopuoliset itse voivat saada inspiroivaa visiota sekä koskettavan ja kenties omakohtaistakin tarttumapintaa tarjoavan näyttelykokemuksen.
– Ongelmien olemassa oleminen ei ole ihmisyydelle vierasta. Kuviin voi rinnastaa itsensä.
Familarin Ylöjärven lastensuojeluyksikön voimauttavan valokuvan projektin näyttely 17.–23. syyskuuta Galleria & kahvila Dadassa (Pispalan valtatie 50, Tampere).
Comments are closed.