Viljakkalan kirjaston kirjailijavieras vasta totuttelee mieltämään itsensä kirjailijaksi. Kirjoittaminen itse on hänelle kuitenkin valtavan ominaista.
Kirjailija. Kirjailija Veera Nieminen. Jos joku olisi vuosia sitten tituleerannut kynäilevää hevosnaista näin tai vihjannut tulevasta, Niemisen reaktio olisi ollut puhdas epäusko.
Vaikka kirjailijuus ehkä kutkuttikin jonkinmoisena haaveena, ei Niemisellä tuolloin ollut konkreettista aikomusta toteuttaa sitä.
– Ja vaikka olisi ollut tavoitekin, olisin tajunnut, miten epätodennäköistä sen on toteutua. Minulla ei ollut vielä niin paljon uskoa itseeni, että olisin edes kirjoittanut mitään isoa.
Yhä, jo parisen vuotta esikoiskirja Avioliittosimulaattorin julkaisusta, titteli tuntuu Niemisestä vieraalta. Kyllä, kirjailija hän on, mutta silti, hänkö kirjailija? Messuillakin kirjailija-sanan sisältänyt nimikyltti tuntui ihmeelliseltä.
– Kyltti oli pitkään takan reunalla.
Ei kirjailijuus vaan kirjoittaminen
Enemmän kuin palo kirjailijuuteen Niemistä ajoi polte itse kirjoittamiseen. Hän nauttii valtavasti parhaassa tapauksessa valtaavasta virtaavasta tilasta, jossa homma vain rullaa.
Lyhyiden tekstien parissa tuon tunteen kokenut nainen tuumi, tulisiko ihana virtauksen tunne myös säännöllisesti pitkän prosessin ja yhden aiheen kimpussa.
– Haaveilin enemmän kirjan kirjoittamisen prosessista kuin julkaisemisesta, hän taustoittaa, vaikkei toki vain pöytälaatikkoonkaan raapustellut.
Kirjoittanut Nieminen on lapsuudesta asti. Lapsuudessa syntyi lähinnä kirjeitä, päiväkirjatekstejä ja koulun kirjoitelmia. Teini-iässä oli suorastaan pakottava tarve kynäillä asioita auki, jotta pystyi ymmärtämään ja puimaan elämää sekä maailmaa. Sama syy ajaa naista nytkin kynänvarteen.
Kaunokirjoittaja Niemisessä heräsi silti varsin myöhään. Hän ponnisti esikoiskirjailijaksi vain satunnaisten tarinoiden, runojen ja kymmenen vuotta keskeneräisenä lojuneen kirjan alun perustalta.
– Minulla ei aiemmin ehkä vain riittänyt itseluottamus siihen, että pystyisin kirjoittamaan kaunokirjallisen tarinan, kolumneihin ja asia-artikkeleihin aiemmin keskittynyt pohtii.
Vieläkin sivuidentiteetti
Vaikka kirjailijaidentiteetti on nyt osa Niemistä, tuntee hän yhä itsensä enemmän muuksi kuin kirjailijaksi.
– Pääasiassa aikani kuluu muussa kuin kirjoittamisessa, erinäisiä hevosalan töitä paiskiva nainen sanoo ja toteaa, ettei kirjailijuus voi laukata kaviojalkojen ohi.
Nieminen luonnehtiikin kirjailijuuttaan sivuidentiteetiksi.
– Jollekulle kirjoittaminen on päätyö, minulle jotain harrastuksen omaista toimintaa.
Kynäniekka kunnioittaa ammattikirjailijoiden ja vaikkapa historiallisten tiiliskiviromaanien kirjoittajien työtapaa muttei usko, että itse virtausta tavoittelevana ja melko epäsuunnitelmallisena nauttisi kokopäiväkirjoittamisesta.
Hissuksiin muotoutuva kakkoskirja osoittaa aikanaan, mihin identiteetti kehittyy.
– Se, minkä verran ihmiset tykkäävät toisesta kirjastani, määrittelee, kuinka paljon haluan panostaa kirjailijuuteen. Mutten usko, että missään vaiheessa olen hahmo, joka tuottaa kirjan vuodessa, hän selittää, ettei hänellä ole kunnianhimoa pyrkiä nimenomaan kirjailijaksi vaan pikemmin halua nauttia kirjoittamisesta ja säväyttää yleisöä.
Paikallisena puhumaan
Jos Nieminen vielä maistelee kirjailijaidentiteettiään, on karhelaisen paikallisidentiteetti varsin vankka. Nousevakaan kirjailijan ura ei veisi häntä pois.
Niinpä hän astuukin mielissään vieraaksi Viljakkalan kirjastoon. Ensinnäkin pikku paikassa yleisöön saa hyvän kontaktin, ja toisekseen paikallisilla riittänee kiinnostusta kotikulmien kynänaiseen.
– Ja tietysti tuo kirjasto on se oma, hän arvostaa lähilainapaikkaansa.
Veera Nieminen kirjailijavieraana Viljakkalan kirjastossa 23. huhtikuuta klo 18.
Comments are closed.