Kun kansa rauhoittui kuusijuhlan viettoon, ylöjärveläissyntyinen Juha-Pekka Niemi veti saappaat jalkaan ja ryhtyi hommiin – vuoden ainoana päivänä kyseisessä työsarassa. Taas kerran Joulupukin tuuraaja halusi ahertaa kotiseudullaan, vaikka nykyasuinpaikka on kaukana Kemiössä.
Juha-Pekka Niemi on ylöjärveläisperheissä tuttu jouluvieras. Tai tarkalleen: ei Niemi vaan hänen roolihahmonsa.
Yli 20 vuotta punanuttuna häärinyt mies on nähnyt niin monta joulukotia, ettei osaa arvioida niiden määrää. Joka vuosi kertyy uusia, mutta vanhoja tuttujakin sujahtaa aina listalle.
– Yhdessäkin kodissa olen käynyt niin monta kertaa, etteivät niiden laskemiseen kahden käden sormet riitä. Pitää ottaa varpaat avuksi.
Vaikka elämä on vienyt Niemen Ylöjärveltä, on veri vetänyt hänet entisiin kotimaisemiin joulu-ukoksi harva se vuosi. Jo pois muuttaessa aikomus palata pukkina oli päivänselvä, ja onpa perheenjäsenten asuinsijoille helppo tullakin.
– Ylöjärvi on maailman paras kaupunki. Koska se on lapsuuden kotikaupunkini ja olen tehnyt täällä jouluhommia, tuntuu luontevalta pyöriä yhä täällä. Ja onhan Ylöjärvellä vakiasiakkaitakin.
Ilmoitus poiki pitkän uran
Pukin tuuraajan ura alkoi, kun partasuita rekrytoiva ilmoitus osui sattumalta silmään. Spontaani kaveri tarttui mahdollisuuteen oitis. Pesti urkeni.
Mies innostui puuhasta – muttei tulonjaosta niinkään.
– Pukkipalvelu veti paljon välistä, mikä on toki ymmärrettävää, koska se tekee paljon pohjatyötä. Ajattelin, että minäpä kokeilen omia siipiäni.
Tuolloin vielä lapsettoman miehen oli näppärä touhuta pukkina. Jouluperinteetkään eivät kahlinneet koko aatoksi kotiin.
– Ja hommien ohessa on ollut mukavaa nähdä muiden jouluperinteitä.
Kun mies sai lapsia, ei parin tunnin poissaolo ollut perheellekään pulma. Niemi myös onnistui selittämään jälkikasvulle, että Joulupukki tarvitsee apua.
Konkaripukilla on ollut jokusen kerran apuri matkassa. Helsingin-aikoina silloinen naisystävä sonnustautui joulumuoriksi, ja viime vuonna tytär hyppäsi tontun saappaisiin. Tänä vuonna kelkassa on taas muori, tuore kemiöläispuoliso. Hän tarjoutui tehtävään itse.
– Hommaan houkuttivat kokeilun halu sekä haaste, teatteriharrastuksessaan esiintymään tottunut Hanna-Leena Nordlund hymyilee.
Tiukka aattoaikataulu
Joulu-ukon duuni-ilta on kiireinen. Kysytyin aikaväli, kello 15–19, täyttyy tiiviiksi kimpuksi vierailupaikkoja.
– Aika täyteen buukkaan illan. Hirveästi ei ole hengähdystaukoja. Mielellänihän en sanoisi kenellekään eioota, pukki tuumii mutta toteaa, että parisenkymmentä paikkaa on realistisesti maksimi.
Vierailupaikat mies järjestelee järkeväksi jonoksi sijaintien mukaan niin, ettei tarvitse suhata siksakkia.
– Tunnen Ylöjärven kuin omat taskuni.
Kussakin paikassa vierähtää kymmenestä minuutista varttiin. Siinä ehtii jakaa lahjoja, turista ja kuunnella laulua. Jos paketteja on paljon, lapset saavat ne jaettua loppuun omineenkin.
– Rupattelupuoli on vierailussani tärkein.
Niemi-pukille on riittänyt kysyntää vuodesta toiseen. Ylöjärvellä hän on likistänyt maksimimääriä aina, ja ainoastaan joskus Helsingissä kyläilypaikkoja oli vain kourallinen, kun mies ei ilmoitellut lehdessä. Tänäkin vuonna listalle kertyi 16 osoitetta.
Kuntoa ja keskustelutaitoa
Vaikka punanutun työ on leppoisan oloista, se ei käy kuin leikki.
– Pitää olla kohtalainen kunto, jotta jaksaa koko päivän kiertää lämpimissä tamineissa.
Sosiaalisiakin taitoja kysytään: on osattava viritellä keskustelua ja mukautettava otetta kunkin iän ja persoonan mukaan.
– Ei saa mennä lukkoon missään tilanteessa. Pitää olla supliikkimies.
Kielitaito on avu. Se olisi Niemellekin ollut toisinaan tarpeen, mutta kieliä kummoisesti taitamaton on joutunut pärjäämään suomella.
Ominaisuuslistalta on puolestaan miinustettava hajut: alkoholi tai tupakka ei saa löyhkätä.
Kokemus on harjaannuttanut ainakin Niemen tilannevainua ja humoristista pelisilmää. Rutiinia on tullut, mutta toisaalta joka vuosi kutittelee rammpikuume.
– Ihan rutiinimaiseksi homma ei saa mennä, tai alkaa tulla virheitä.
Järisyttäviä kommelluksia mies ei vuosiltaan muista. Pikku sattumuksista hän on selviytynyt ripeän reagoinnin voimin. Esimerkiksi pukin ulkonäköä kyseenalaistavan lapsen kysymyksiin on täytynyt keksiä selitys, ja renkaan puhjettua on täytynyt suosiolla perua pari visiittiä.
– Odottamattomin yllätys oli ehkä se, kun syliin ei hyökännytkään lapsi vaan viisi- tai kuusikymppinen lasten mummu. Mutta se oli positiivinen yllätys, mies virnistää.
Miehen oma jouluperinne
Niemi myöntää, että tienesti motivoi aikanaan häntä jouluhommiin ja että se ilahduttaa yhä. Tärkeintä ihmisten seurassa viihtyvälle on kuitenkin aina ollut ilon tuottaminen.
– En samalla palkalla lähtisi kaivamaan ojaa.
Ilman muuta touhu joskus väsyttää, kuten mikä tahansa, mutta intoa on jatkunut näihin päiviin, varsinkin kun pesti kutsuu vain kerran vuodessa. Pukkeilusta on tullut miehen oma jouluperinne, jota ilman tulisi ehkä outo olo.
– Minulla on jäänyt levy päälle.
Kommentointi on suljettu.