Luonnon tutkija ja tulkki palkittiin

Ylöjärven, Nokian ja Hämeenkyrön maataidealueen isä Osmo Rauhala palkittiin vuoden 2014 maaseutukasvoksi. Mies on näet paitsi maan- ja maailmankuulu taiteilija, myös luomuviljelijä ja syvästi luontoon ajattelunsa pohjaava mies.

Suomen Kylätoiminta ry:n valitsema vuoden maaseutukasvo Osmo Rauhala asuu vuodesta puolet Manhattanilla, puolet Pinsiön kupeessa. Vaikka Manhattan on miehen mielestä yllättävän orgaaninen paikka, hän ei voisi asua ainoastaan siellä. – Jos elämässä ei olisi muuta kuin Manhattan, se olisi yhtä ahdistavaa kuin se, jos elämässä ei olisi muuta kuin Pinsiö.

Osmo Rauhalan ajattelun ja aistimisen juuret ovat luonnossa.
Lapsuudenkodissa, Nokian maaseudulla Ylöjärven ja Hämeenkyrön tuntumassa, luonto alkoi kotiovelta. Se myös ujuttautui mielen syövereihin äidin kertomista saduista.
Opiskeluvuodet veivät miehen kaupunkeihin niin Suomessa kuin Yhdysvalloissa, mutta yhteys luontoon ei katkennut.
– Totesin, että paraskaan tiede ei pysty selittämään ympäröivää todellisuutta niin tyhjentävästi, että se olisi riittänyt minulle.
Vuotuiset luontohavainnot myös rakentavat ja ylläpitävät Rauhalan siltaa menneeseen.
– Puhun geneettisestä muistista. Kun monta sukupolvea on samoissa maisemissa, rakentuu hiljaista tietoa. Se olisi katkennut, jos olisin jäänyt vain kaupunkiin.
Valinta maaseutukasvoksi ilahduttaa Rauhalaa, koska nyt tunnustusta saaneen taiteilijan elämän toinen puoli, maaseutu, saa vuorostaan huomiota – joskin hänen luontoon nojaava taiteensakin oli toki yksi palkinnon perusteista. Mies omistaakin palkinnon erityisesti suomalaisen ruuan uudelle tulemiselle.

Taiteen ja viljelyn liitto

Rauhala on pärjännyt taiteilijana maailmalla muttei ole luopunut viljelystä, koska niin taide kuin luonto kulkevat tiukasti käsi kädessä miehen sielunmaisemassa.
Osittain symbioosia selittää se, että Rauhala on kasvanut yhtaikaa molempiin, osittain se, että yhdistelmä on toiminut.
– Toimivia järjestelmiä ei pidä liikaa ropeloida.
Taide ja viljely eivät liioin ole niin kaukana toisistaan kuin ehkä luulisi.
– Niissä on jotain samankaltaista syklisyyttä. Molemmat ovat selkeitä perioditöitä: niissä on alku, keskikohta ja loppu.
Syklisyys on lisäksi käytännön mahdollistaja: kun yksi jää tauolle, on toisen aika.
Toisaalta nämä kaksi työtä vaativat kykyä asettaa aivot varsin erilaisiin asentoihin. Maatilan töissä on nähtävä iso kokonaisuus ja suunniteltava kauas. Taidetta taas ei voi laskelmoida kovin pitkälle.
– Sitä tehdessä täytyy olla tietty tyhjä tila, jossa ei ole mitään edessä. On ryhdyttävä ajattelemaan kuvan kautta.
Hyötyäkin kahden työn kombosta on ollut. Miehen valmistuttua Kuvataideakatemiasta työskentely tyhjässä navetassa tuotti paljon valmiita töitä. Siitä ura urkeni.
– Maatilan resurssi kääntyi taiteen resurssiksi.
Ollessaan Yhdysvalloissa tiukan apurahakilvan ja kalliin koulutuksen paineessa Rauhala panttasi maatilansa rahoittaakseen opiskelunsa. Riski muutti miehen elämän. Ura sai kasvaa.
Vaikka töiden vaihtelu on Rauhalalle eittämättä hyväksi, se ei ole ollut keino pitää luovuutta yllä.
– Taiteilijan tragedia on, että luominen on aina tavalla tai toisella päällä.

Luonto vie ajattelun äärille

Koska luonto on elimellinen osa Rauhalan elämää, se on ujuttautunut myös miehen taiteeseen.
– Taiteilija yleensä maalaa sitä, mitä näkee.
Pelkistä aiheista luontotaiteessa ei ole kyse, vaan luonnon avulla Rauhala pääsee taiteensa pohjana olevissa pohdinnoissaan perimmäisten kysymysten äärelle.
Kysymyksiin ”Miksi olemme täällä?” ja ”Kuinka kaikki toimii?” mies etsii vastauksia luonnosta.
Hän on löytänyt luonnosta myös yhteyden kielen ja kuvan välille. Ensimmäiset kielelliset merkit syntyivät todennäköisesti eläinten jäljistä, kun opittiin lukemaan, että tietty jälki viittaa tiettyyn eläimeen, ja kun tuo kuva otettiin kirjoituksena käyttöön.
– Tästä päästään ajatukseen, että kieli määrittää todellisuutta. Kun kielen juuret selvitetään, tullaan taiteen alueelle.
Tällä mies tarkoittaa, että kielen mutta myös kuvan, taiteen, avulla voi tutkia todellisuutta, johon ei kenties ole vielä tieteellistä selitystä. Kieli ja taide ovat välineitä perimmäisten kysymysten pohdintaan.
Luontokuvin Rauhala on pohtinut myös traditiota ja ihmisen kehitystä. Hän on kysynyt, mihin eläinkuvia on aikojen saatossa käytetty ja mitä ne kertovat ihmisen luontosuhteesta.
Taiteen tehtävää ja evoluutiota Rauhala on pohtinut niin ikään maataidetta tutkaillessaan. Tuon taidemuodon sijainti luonnossa ei siis ole Pinsiön maataidealueen isälle ydinasia.
– Tosin toki myös alueen maisemointi on yksi tärkeä pointti.
Mies jaksaa löytää ikiaiheesta, luonnosta, yhä uutta tutkittavaa, sillä se on loputon.
– En usko, että onnistun ratkaisemaan perimmäisiä kysymyksiä. Luonnon muodotkin ovat fraktaalisia eli loputtomiin jatkuvia ja jakautuvia. Tämä näkyy vaikka peuran sarvissa, puun oksissa ja salamoissa. Siksi minulla riittää luonnossa tutkittavaa.

Taloudellinen, eettinen luomu

Maan povesta ponnistava ja siihen nojaava Rauhala on vienyt maatilansakin mahdollisimman lähelle luontoa: hän viljelee luomukasveja ja kasvattaa luomulampaita.
Tähän hänellä on kolme pääsyytä.
– Ensinnäkin maatalous on metsätalouden lisäksi yksi suurimpia vesistöjen kuormittajia.
Toiseksi luomu tuntui taloudellisesti järkevältä. Kolmanneksi mies on oppinut perusperiaatteen ”pääomaa ei saa syödä”.
– Maa on meidän pääomamme. Eettisestikin on kysyttävä, millä oikeudella söisimme tulevien polvien pääomaa.
Luomu olisi Rauhalan mielestä ratkaisu ruokaketjumme tämänhetkiseen tappiollisuuteen.
– Suomessa sanotaan olevan maailman parhaat raaka-aineet. Jos niin on, miksemme saa niistä nykyistä parempaa jalostettua? Nyt ostamme lännestä kalliilla ja myymme halvalla itään. Luomu vähentäisi ostettavaa, kuten lannoitteita, ja luomutuotteita kykenisimme viemään paremmalla hinnalla kuin bulkkitavaraa.
Ongelmana Rauhala näkee muutosvastarinnan ja luomun vaatiman vaivan. Hän kuitenkin toivoisi, että tarttuisimme luomumarkkinoihin nyt, kun niitä ei ole vielä lopullisesti jaettu.
– Luomu olisi Suomelle ainut realistinen ruokabrändi, hän sanoo ja vertaa esimerkiksi viini- ja juustomaiden jo jaettuun maineeseen.

Luonnon armoilla

Luonto on Rauhalalle mahti, joka määrää elämämme reunaehdot.
– Niihin meidän on vain sopeuduttava. Luonto siis määrää selviytymistämme elämästä.
Työllään ja pohdinnoillaan taiteilija-viljelijä tahtoisi välittää ymmärrystä luonnon monimuotoisuudesta ja sen myötä suvaitsevaisuudesta.
– Kaiken kokoisia ja näköisiä elementtejä tarvitaan. Toimivat mallit ovat mosaiikkimaisia.