Ahosen osallistumattomuus nakertaa luottamusta

Ylöjärven kaupunginvaltuuston puheenjohtajuus on täyden hämärän peitossa ensi vuoden alusta lähtien.
Istuvaa puheenjohtajaa Leena Joensivua (sd.) kannattava keskustan Tapani Tienari pukee sanoiksi Jussi-Pekka Ahosen (sd.) valintaa vastustavien perustelut: miestä ei näy tärkeissä tilaisuuksissa.
Jussi-Pekka Ahosella ei ole juuri nyt omia ajatuksia kaupunginvaltuuston puheenjohtajuudesta, kun valtuustoryhmä on kieltänyt häntä ajattelemasta ääneen. Keskustan, kristillisdemokraattien ja perussuomalaisten ryhmäjohtajat ovat Leena Joensivun jatkokauden kannalla kokoomuksen Mika Kotirannan ehdottamalla tavalla.

Jussi-Pekka Ahosella ei ole juuri nyt omia ajatuksia kaupunginvaltuuston puheenjohtajuudesta, kun valtuustoryhmä on kieltänyt häntä ajattelemasta ääneen. Keskustan, kristillisdemokraattien ja perussuomalaisten ryhmäjohtajat ovat Leena Joensivun jatkokauden kannalla kokoomuksen Mika Kotirannan ehdottamalla tavalla.

Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan nimi ei ole kirkossa kuulutettu.
Ylöjärveläiset kuntapäättäjät ovat leiriytyneet varsin vahvasti joko nykyisen Leena Joensivun taakse tai valtaan pääsyään odottavan Jussi-Pekka Ahosen talliin.
– Ryhmä antoi minulle ohjeeksi, että kommentoin asiaa vasta,  kun asia on käsitelty ryhmässämme. Aion noudattaa sieltä tullutta ohjetta, Jussi-Pekka Ahonen viestitti myöhään maanantai-iltana, kun Ylöjärven Uutiset peräsi mieheltä näkemystä puheenjohtajakiistasta.

Poissaolot eivät herätä luottamusta

Keskustan valtuustoryhmää luotsaava Tapani Tienari sanoo olevansa kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtajan Mika Kotirannan kanssa samaa mieltä siitä, että nykyinen valtuuston puheenjohtaja Leena Joensivu nauttii laajaa luottamusta ja hän on vallitsevassa tilanteessa ainoa oikea vaihtoehto tärkeän postin hoitajaksi.
Tapani Tienari sanoo monen Jussi-Pekka Ahosta vastustavan tunnot julkisuuteen.
– Ahosta ei ole näkynyt esimerkiksi kokouksissa, joissa on valmisteltu Ylöjärven tulevaisuuden strategioita, keskustavaikuttaja tarkentaa.
– Muutenkin on paljon tilaisuuksia, joissa Ahonen on loistanut poissaolollaan.
Kurulaispäättäjä korostaa, että Ylöjärven kokoisen kaupungin ykkösluottamushenkilöillä on paljon vientiä.
– Esimerkiksi valtuuston puheenjohtajan on oltava käytettävissä liki päivittäin, Tienari huomauttaa.
Keskustavaikuttaja ihmettelee valtuuston puheenjohtajuudesta syntynyttä kohua.
– Kaupungin organisaation toimivuuden kannalta on ykkösarvoista, että valtuuston puheenjohtaja nauttii laajaa kannatusta. Kannatus synnyttää uskottavuutta, Tienari pohtii.
Tienari ei osallistunut pari vuotta sitten paikkaneuvotteluihin, joten hän ei tiedä tarkasti, mitä eri valtuustoryhmien edustajat eri asioista sopivat.
– Joitakin huhuja oli liikkeellä. Niiden mukaan puheenjohtajan nuija annettiin vain kahdeksi vuodeksi Leena Joensivulle.
Tienari on kiitollinen siitä, että kaupunginvaltuuston puheenjohtajakeskustelua käydään oikea-aikaisesti.
– Valtuusto päättää tärkeiden paikkojen miehityksistä jo joulukuussa, hän painottaa.

Mauri Heiska on Joensivun kannalla

Perussuomalaisten valtuustoryhmää luotsaava Mauri Heiska toivoo, että demarien Leena Joensivu säilyttää paikkansa kaupunginvaltuuston ykköspuheenjohtajana.
Heiskan perustelut ovat Kotirannan suusta tutut.
– Ylöjärven kaupungin ylimpään johtoon on tulossa isoja muutoksia, jotka vaikuttavat arjen pyörittämiseen, hän linjaa.
– Kaupunginjohtaja jää eläkkeelle. Virkaa tekeväksi kaupunginjohtajaksi siirtyy varsin lyhyen ajan Ylöjärven hallinnossa työskennellyt Jarkko Sorvanto. Hallintojohtajaksi varmastikin istutetaan joku muu henkilö.
– Valtuuston puheenjohtaja Leena Joensivu on erinomaisesti sisällä paitsi oman kaupunkimme asioissa niin myös koko Tampereen kaupunkiseudun mittavissa hankkeissa.
– Nyt meidän ei pidä särkeä kokonaisuutta liikaa yhdellä kerralla, Heiska suosittelee.
Myös Heiska kysyy Jussi-Pekka Ahosen ajankäytön perään.
– Hän on ollut varsin paljon poissa keskeisistä tilaisuuksista.
Heiska arvostaa Joensivua, koska tämä on uhrannut eläkepäiviään pyyteettömästi kaupungin asioiden hoitamiseen.
– Valtuuston puheenjohtajuus sitoo paljon aikaa, hän muistuttaa.
Perussuomalaisten valtuustoryhmä käsittelee puheenjohtajakysymyksiä tämän viikon torstaina.
– Meillä on valtuuston ensimmäisen varapuheenjohtajan paikka. Olemme lähteneet jo kaksi vuotta sitten siitä, että jaamme tehtäviä. Silloin puhuimme Matti Ylitalon nostamisesta puheenjohtajistoon, Heiska sanoo.
Matti Ylitalo pitää puolueensa puheenjohtajapaikan vaihdosta selvänä asiana.
– Porukkamme sopi, että valtuustokauden kaksi ensimmäistä vuotta tehtävä on Tuomo Kamisella ja että minä saan sen vuoden 2015 alusta lähtien. Näillä menemme eteenpäin, Ylitalo sanoo.

Antila liputtaa Joensivun puolesta

Kristillisdemokraattien ryhmyri Veli-Matti Antila liputtaa Leena Joensivun puolesta  puheenjohtajaväännössä.
– Osallistuin puolueiden välisiin paikkajakokeskusteluihin aikanaan, mutta en muista, että valtuuston puheenjohtajuus olisi silloin jaettu kahden vuoden pesteihin.
Antila korostaa, että kaupunginvaltuuston puheenjohtajuus on arvokas tehtävä.
– Puheenjohtajan on nautittava laajaa luottamusta yli puoluerajojen. Joensivu on saavuttanut vastuunkannollaan vankan aseman.
Antila muistuttaa, että valtuuston ykköspuheenjohtajaa ei valita samoilla kriteereillä kuin esimerkiksi lautakuntien jäseniä.

Uusikartano ihmeissään

Vasemmistoliiton valtuustoryhmän keulanainen Arja Uusikartano on hämmentynyt puheenjohtajavellonnasta.
– Minulla on ollut koko ajan sellainen käsitys, että paikat jaetaan puolueille ja että puolueet esittävät kandidaatit eri tehtäviin. Kokoomuksen Mika Kotirannan mielipiteistä saa käsityksen toisenlaisesta marssijärjestyksestä.
Uusikartano toivoo, että valtuustoryhmät kunnioittaisivat toistensa päätöksiä.
– En lähde opettamaan enkä neuvomaan muita ryhmiä.
Uusikartano korostaa, että vasemmistoliitolle sopii niin Leena Joensivu kuin Jussi-Pekka Ahonenkin.
– Ahonen on nuori ja kyvykäs. Kokemus karttuu iän myötä.
– Joensivulla on arvokas kokemus, ja hän on tehnyt ahkerasti töitä tehtävässään.

Kommentit (3)

  1. JK

    Kyllä on porvariakselilta kummaa toimintaa, kun eivät kunnioita toisen ryhmän päätösvaltaa. Näyttää olevan Jussi-Pekka Ahonen kunnon uhka heille, kun tuommoisia lausuntoja antavat!

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?