Savonlinnan Oopperajuhlat kutsuu koko perheen elämysmatkalle

Satukirjan sivut aukaiseva Taikahuilu jaksaa viihdyttää

Wolfgang Amadeus Mozartin säveltämä ja Okko Kamun johtama kaksinäytöksinen oopperakomedia Taikahuilu ei ole menettänyt vetovoimaansa. Kypsä, satumainen nelikymppinen houkuttelee katsomoon ilahduttavasti myös perheitä. Anselmi Hirvosen uudelleenohjaus luottaa August Everdingin alkuperäisversioon vuodelta 1973.
Savonlinnan Oopperajuhlien Taikahuilu tarjosi lauantaina kelpo viihdettä: satumaista, jännittävää, värikästä, puheosuuksiltaan humoristista ja musiikiltaan kaunista. Sopii koko perheelle ja aloittelijalle. Taikahuilu soi viimeisen kerran 26. heinäkuuta. (Kuva: Soila Puurtinen)

Savonlinnan Oopperajuhlien Taikahuilu tarjosi lauantaina kelpo viihdettä: satumaista, jännittävää, värikästä, puheosuuksiltaan humoristista ja musiikiltaan kaunista. Sopii koko perheelle ja aloittelijalle. Taikahuilu soi viimeisen kerran 26. heinäkuuta. (Kuva: Soila Puurtinen)

Toki luottaa, mutta onhan siellä puheosuuksissa kaikki nykypäivän ilmiöt, kuten maajussit, puumanaiset ja Putous-hokemat. Ja kyllä ne tuntuvat yleisöä naurattavan. Minua eivät ehkä niinkään, mutta kun se Jussi Merikanto on niin veikeä Papageno, menköön ne höpötyksetkin hyväntuulisten laulujen ohessa.
Puhetta ja toimintaa oopperassa on niin paljon, että hyvä, kun solistit muistavat välillä laulaakin.
Taikahuilu on tarina hyvästä ja pahasta, pelon voittamisesta sekä nuoren prinssi Taminon että Yön kuningattaren tyttären, Paminan, kasvusta hyvyyteen ja rakkauteen.
Ihastuttavia aarioita sisältävän sadun lumoa lisää myös taikakapistusten, Taminon huilun ja Papagenon kellopelin soitto.
Koominen, satumainen ja värikäs Taikahuilu houkuttelee tunnetusti uutta yleisöä oopperan pariin, joten sen vanhakantainen näyttämöllepano on ymmärrettävää. Joskus olisi kuitenkin kiinnostavaa nähdä aiheesta moderni ohjaus.

Mahtava kuoro

Anselmi Hirvosen uudelleenohjausta on maustettu uusilla valo- ja tehoste-efekteillä.
Toni Busingerin perinteinen lavastus; liikkuvat puut, paukut ja tulta syöksevä lohikäärmeen rontti koukuttavat varmasti lapset, miksei aikuisetkin. Valaistusmestari Kimmo Ruskela uskaltaa leikitellä valoilla ja varjoilla, joka on vain hyvä asia. Kivinen näyttämö elää vahvasti sadun maailmassa.
Antti Murto ei ole luottanut Olavinlinnan siivekkäisiin, pääskysiin, vaan on avittanut lintumiestä äänimaailmallaan. Mahtava on myös ukkosen jyrinä muurien suojassa salamasäihkeellä kuorrutettuna.
Yön kuningattaren valtakunnassa asuu pimeys, ylipappi Sarastroa ympäröi kirkkaus, ja näiden vastakkaisten hahmojen aariat ovat eräitä Taikahuilun suosikkikohtia.
Okko Kamun johtama orkesteri soittaa ihastuttavan luonnollisesti ja sulavasti. Mahtavan kuoron jyly nostattaa ihokarvoja ja ravistaa jykeviä muureja

Suoraan sydämeen

Tuomas Katajalan Tamino on vartta myöten komea prinssi. Tästä prinssistä olisi Tuhkimokin kateellinen, kelpaa varmasti Paminallekin. Katajalan kaunisvärinen, lyyrinen tenori soi luonnollisesti ja vaivattomasti, vahvana ja taipuisana. Tenoria voi ihastella 30. heinäkuuta Kalevan kirkon yökonsertissakin. Suosittelen.
Marjukka Tepponen on ihastuttavan herkkä Pamina. Tepponen taitaa tunteiden esiintuomisen, ja ääni helisee kirkkaana ja kauniina. Siinä on myös jämäkkyyttä, joka päihittää orkesteripauhun. Paminan aaria livahtaa suoraan sydämeen.
Mika Kares jatkaa ylväänä Sarastrona Martti Talvelan ja Jaakko Ryhäsen karismaattisilla jalanjäljillä. Rooli istuu Kareksen kroppaan loistavasti. Bassoaariat ovat Taikahuilun musiikkia parhaimmillaan. Kareksen ääni vielä muhevoituu ajan juoksussa.
Klara Kolonits taituroi Yön kuningattaren aarian varmasti, helkkyviä kuvioita myöten. Kaipasin kuitenkin lisää tunnetta teknisesti taitavaan esiintymiseen.

Kiitettävästi suomeksi

Jussi Merikanto taitaa näyttämöllisen ilmaisun, joka on hassun lintumiehen roolissa ehdoton hyve. Baritoni kuvittaa rempseästi, mutta tarkasti roolihenkilöä. Draaman taju on Merikannolla selkäytimessä. Ja, yleisö rakastaa lintumiestä – vauvasta vaariin.
Frida Johansson on lystikäs, savolaismummoksi naamioitunut lintutyttö. Papagenon ja Papagenan duetto on hupaisa. Anna-Kristiina Kaappola, Virpi Räisänen ja Hilke Andersen muorostavat vahvan, hienosti yhteen soivan Kolmen naisen ryhmän.
Haarniskoidut, Christian Juslin ja Matti Turunen, liikauttavat jylisevällä laulullaan linnan muureja piirun verran paikaltaan.
Artikulointi oli ajoittain epäselvää, joten hyvä, että tekstityslaitteet toimivat. Lapset tuskin jaksavat laitetta seurata, joten tähän puoleen on hyvä kiinnittää huomiota. Kiitettävää sinänsä, että iki-ihana Taikahuilu esitetään Savonlinnassa suomen kielellä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?