Keijuko siinä leijuu?

Professori John Hyatt on julkaissut Luoteis-Englannissa, Rossendalen laaksossa ottamiaan valokuvia. Hän sanoo niiden olevan todiste siitä, että keijuja on olemassa. Tai että ainakin kuviin kannattaa suhtautua avoimin mielin. Minä suhtauduin ja katsoin.
Kuvassa oli vaaleita lentäviä ötököitä. Ensimmäisenä tuli mieleen, että eihän niillä ole edes mekkoja. Jos Johnilla ei ole ollut parempaa tekemistä kuin photoshopata tulikärpäsiä näyttämään keijuilta, niin olisi nyt samalla vaivalla laittanut niille mekot ja taikasauvat.
Toiseksi tuli mieleen, että jos kuvia ei ollut manipuloitu, niin olivatpa ällöttäviä ötököitä. Niistä todella roikkui sellaisia pitkiä ulokkeita, jotka professorin mielestä olivat keijun jalkoja ja käsiä. Minä mietin, että jos tuollainen ököhönkäinen laskeutuisi olkapäälle, niin sen olisi todellakin paras näyttää lähempää katsottuna Helinältä, tai alkaisin kirkua ja tappaisin heti.
Sitten mietin, avoimin mielin, että Manchester Evening News julkaisi keijukaisisista kaksi kuvaa. John Hyatt on kutenkin pystyttänyt kokonaisen valokuvanäyttelyn, jossa näitä keijukuvia on esillä.
Montako?
Kaksi?
Paljonko näyttelyn pääsymaksu mahtaa olla?
Minä voisin maksaa pääsymaksun vain päästäkseni katsomaan, minkälaista porukkaa keijujen kuvat vetävät paikalle.
Jos kuvia taas on enemmän kuin kaksi, Johnin on täytynyt hengailla keijujen kanssa jonkin aikaa. Siinä ajassa olisi voinut jo ottaa yhden tarkankin kuvan.
John, 53, on soittanut Three Johns -nimisessä punkbändissä 1980- ja 1990-luvuilla. Kun katson hänen valokuviaan avoimin mielin, mietin, mitä siihen aikaan on punkpiireissä vedetty, mikä saa nuo ötökät Johnin mielestä näyttämään keijukaisilta.
Näin avoimin mielin minä suhtauduin. Sitten luin muiden lukijoiden kommentteja kuvista. Joku oli lisännyt keskusteluun linkin päivänkorennoista kertovaan luontodokumenttiin. Tämän jälkeen kenelläkään ei olisi pitänyt olla aiheeseen enää mitään lisättävää. John Hyattin keijut ovat ilmiselvästi päivänkorentoja.
Mutta ei. Keskustelu jatkui vilkkaana, ja moni onnitteli vilpittömästi professoria siitä, että tämä oli onnistunut vangitsemaan keijut kuvaan. Muutama oli itsekin onnistunut kuvamaan keijuja omassa kotipihassaan.
Joku myönsi, että kuvassa taisi olla keijujen sijasta korentoja, mutta oli silti sitä mieltä, että keijuja on olemassa. Moni oli nähnyt niitä lapsena, osa vielä aikuisenakin.
Joku ei usko, jos ei näe. Joku ei usko vaikka näkisikin ja joku uskoo, koska haluaa tarpeeksi kovasti uskoa. Kun keijuuskovaiselle näytetään kuvaa päivänkorennosta, se on keiju, koska hän haluaa niin.
Minäkin haluaisin uskoa keijuihin, niin ei tarvitsisi itse piilotella kolikoita lasten tyynyjen alle.  Silti kun minulle näytetään kuvaa päivänkorennosta, se on päivänkorento. Enkö halua tarpeeksi?
Vai enkö sittenkään ollut tarpeeksi avoimin mielin?
Mutta eiväthän avoimin mielin ole nekään, jotka näkevät vain keijuja. He näkevät halutessaan vaikka pajunkissat karvahattuisina keijuina. He haluavat nähdä vähän taikaa ja mystiikkaa siellä, missä sitä ei ole, ja näkevät myös.
Onko se nyt sitten avarakatseista, jos ei suostu uskomaan tieteellisiin faktoihin?
Ehkä keijuihmiset ovat sittenkin niitä, joilla on rajoittunut näkemys maailmasta?
Yhtä kaikki, professori Hyatt teki kuvillaan jotain, mihin kaikki eivät pysty. Hän antoi keijuihmisille keijut, luontoihmisille komeat korennot ja kyynikoille jotain, mille naureskella.
Professorille itsellensä nämä siivekkäät taisivat tarjota melko hyvän lisätienestin. Kaikki ovat tyytyväisiä. Taianomaista!

VEERA NIEMINEN

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?