Ilkka Tuomiston mukaan vammaishuippu-urheilun merkitys ei rajoitu vain mitaleihin

Unelmia, hikeä ja tasa-arvoa

Kun nuori Ilkka Tuomisto tarttui lapsena ensi kerran suksiin, oli hän välittömästi myyty. Murtsikoista tuli pienelle hämeenkyröläispojalle niin tärkeät, että kilpaladuillekin oli niiden kanssa päästävä.
Sittemmin tuo sama poika nousi lajissaan maailman huipulle. Vasemman käden synnynnäinen vamma ei vähentänyt intoa harjoitteluun.
– Toivottavasti olen voinut näyttää esimerkkiä samassa tilanteessa oleville nykynuorille. Paralympiaurheilu luo uskoa ja toivoa vammaisten jokapäiväiseen elämään, Tuomisto miettii.
Sotshin paralympialaisista hopeaa pokannut hiihtäjä Ilkka Tuomisto piipahti viime viikolla Ylöjärvellä. Syynä lyhyelle visiitille ei kuitenkaan ollut harjoittelu, sillä edes Räikän tykkilumiladulla ei pystynyt enää sivakoimaan. – Minulla oli kaupungintalolla pieni tapaaminen. Sain mitalikahvit ja pienen stipendin, Tampereella asuva Tuomisto hymyili tyytyväisenä.

Sotshin paralympialaisista hopeaa pokannut hiihtäjä Ilkka Tuomisto piipahti viime viikolla Ylöjärvellä. Syynä lyhyelle visiitille ei kuitenkaan ollut harjoittelu, sillä edes Räikän tykkilumiladulla ei pystynyt enää sivakoimaan. – Minulla oli kaupungintalolla pieni tapaaminen. Sain mitalikahvit ja pienen stipendin, Tampereella asuva Tuomisto hymyili tyytyväisenä.

Päättyneestä kaudestaan rennon leppoisasti jutteleva Tuomisto harkitsee parhaillaan, jatkaako hän enää uraansa hiihtäjänä vai ei. Juuri nyt takana on vuosikausia kestänyt projekti, joka huipentui maaliskuun alussa käytyihin Sotshin talviparalympialaisiin.
– Kauden ainoana tavoitteena oli mitali noista kisoista, ja sen myös saavutin. Eihän tässä voi olla kuin erittäin tyytyväinen, Tuomisto hymyilee.
Ylöjärven Urheilijoita edustavan miehen hopea pystyhiihtäjien perinteisen tyylin 20 kilometrillä jäi lopulta Suomen joukkueen ainoaksi mitaliksi Sotshista. Myös vapaan hiihtotavan kymmenellä kilometrillä saavutettu seitsemäs sija lukeutui sinivalkoisten urheilijoiden parhaimpiin suorituksiin.
– Kolmannella matkallani, sprintissä, putosin jatkosta välierissä. Hyvänä päivänä toinen mitali olisi voinut olla otettavissa, mutta ei se harmittamaan jäänyt, Tuomisto tuumii.
Miehen puheesta huomaa, että kyseessä on haastatteluihin tottunut huippu-urheilija. Vastaukset tippuvat harkitusti, ja tietyt kommentit ovat kuin korrektin mediakäyttäytymisen oppikirjasta.
Yhteistyökumppaneita kiitellään, suksihuoltoa samaten. Kunniaa omista saavutuksista jaetaan kernaasti myös muille, koska se kuuluu huipputason urheilussa asiaan.
Tuomisto kertoo eläneensä urheilun ehdoilla jo vuosia. Siitä huolimatta häntä ei yleisesti pidetä vammattomien urheilijoiden veroisena sporttisankarina.
– Olen maastohiihdon täysammattilainen. Se on aivan pakollista, jos isoissa kisoissa aikoo menestyä. Joillekuille tämä asia on vaikea ymmärtää, Tuomisto miettii.

Ylimääräinen ponnistelu pakollista

Ilkka Tuomiston hopeamitali jäi Suomen paralympiajoukkueen ainoaksi Sotshista. (Kuva: Suomen Paralympiakomitea)

Ilkka Tuomiston hopeamitali jäi Suomen paralympiajoukkueen ainoaksi Sotshista. (Kuva: Suomen Paralympiakomitea)

Arvostuksen puute näkyy Tuomiston arjessa monellakin tapaa. Vaikka yksilöurheiljoilla ei ole missään lajissa helppoa saada toimeentuloa, hankaluudet korostuvat, jos urheilijalla on vamma.
– Esimerkiksi sponsoreiden hankkiminen on meillä vähän vaikeampaa kuin terveiden puolella. Mutta näkisin kuitenkin, että tätä suurempi ongelma on koko huippu-urheilun yleinen arvostus Suomessa, hiihtäjä pyörittelee.
Töykeästi esitettyyn vähättelyyn Tuomisto ei ole omien sanojensa mukaan urallaan törmännyt. Hän kuitenkin tiedostaa vammaishuippu-urheilun olevan eräänlaista tasa-arvotyötä.
– Ehkä vammaisurheilijoihin liittyy vähän enemmän esikuva-ajattelua kuin terveisiin urheilijoihin. Tarkoitan tällä sitä, että esimerkiksi näkövammaisille hiihtäjille jo pelkkä suoritukseen pystyminen on saavutus sinänsä. He eivät pysty välttämättä edes harjoittelemaan ilman apuvoimia, Tuomisto sanoo.
Tampereella asuvan hiihtäjän oma siviilielämä on sujunut vammasta huolimatta vailla suuria ongelmia. Joitakin erityisjärjestelyjä mies toki tarvitsee, mutta lapsuudesta saakka tynkänä ollut vasen käsi ei ole estänyt häntä elämästä täysipainoista elämää.
– Kun olin lapsi, osallistuin samoihin hiihtokisoihin kuin terveetkin pojat. Vammaishuippu-urheilun pariin päädyin vasta noin 15-vuotiaana.
Neljän vuoden välein kisattavat paralympialaiset ovat Tuomiston mielestä tärkeä inspiroija vammaisille nuorille. Hän itsekin innostui kilpahiihdosta toden teolla televisiosta nähtyjen talvikisauutisten myötä.
– Lisäksi paralympialaiset edistävät tasa-arvoa niissä maissa, joissa ne järjestetään. Esimerkiksi Venäjä laittoi Sotshin kisojen vuoksi esteettömyysasioita kuntoon aina Moskovassa asti, Tuomisto kehaisee.

Nuorten vähyys huolestuttaa

Tuoreesta paralympiahopeastaan täysin rinnoin iloitseva Ilkka Tuomisto kertoo nyt saavuttaneensa urheilu-urallaan monta unelmaa. Hän toivoo, että mahdollisimman moni vammojen kanssa elävä lapsi ja nuori löytäisi tiensä huippu-urheilun palkitsevaan maailmaan.
– Pakko myöntää, että tämänhetkinen tilanne huolestuttaa hieman. Nuoria, huipulle tähtääviä vammaistalviurheilijoita on Suomessa tänä päivänä vain kourallinen. Minun urani alussa vammaishiihtäjillä oli jopa oma maajoukkue, 30-vuotias hiihtäjäkonkari harmittelee.
Syyksi viime vuosien harrastajakadolle Tuomisto näkee kotimaisen urheilujärjestelmän epäonnistumisen. Suomen Paralympiakomitean toiminnassa olisi hiihtäjän mielestä parantamisen varaa.
– Vastuuta urheilun kehittämisestä on tähän saakka ehkä palloteltu liikaa muille toimijoille, eikä kukaan ole lopulta ottanut sitä vastaan, hän toteaa.
Suuren yleisön silmissä invalidiurheilun ilosanomaa vievät eniten eteenpäin Tuomiston kaltaiset huippumenestyjät. Vammaisurheilua seuraaville suomalaisille paralympiahopea on aivan yhtä kova juttu kuin olympiahopeakin.
– Olen minäkin saanut fanipostia vuosien varrella jonkin verran. Se on ihan mielenkiintoinen ja hauska ilmiö: ilmeisesti hiihdoistani on tosiaan innostuttu, kun kirjeitä on vaivauduttu lähettämään, Tuomisto naurahtaa.
– Mutta eihän tämä mikään helppo uravalinta ole. Suomessa yksilöurheilijat elävät pitkälti kädestä suuhun. Niin minäkin.

Ilkka Tuomisto

Kuka: 30-vuotias vammaishuippu-urheilija
Laji: maastohiihto
Kotipaikka: Tampere
Seura: Ylöjärven Urheilijat
Saavutuksia: paralympiahopeaa 2014 (20 km, p), paralympiapronssia 2010 (sprintti), MM-kultaa 2009 (20 km, p), maailmancupin kuudes sija 2012–2013 (kokonaiskilpailu)
Siviiliammatti: opiskelija

Lähde: Suomen Paralympiakomitea

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?