Pirkanmaan Yrittäjien veturi Veikko Kiili kehittäisi paikallisyhdistyksistä yhteistyöverkostoja

Puheenjohtaja patistaa kansanedustajia kantamaan vastuunsa valtakunnasta

– Suomen on palautettava hyvä tuottavuutensa takaisin, Pirkanmaan Yrittäjiä toisen kaksivuotiskauden luotsaava Veikko Kiili vaatii.
Ylöjärveläisyrittäjä tarjoaa resepteiksi ansainnan ottamista kaiken toiminnan perustaksi. Hän kritisoi pitkään vallalla ollutta käytäntöä, jossa rahaa käytetään ennen kuin sitä on edes hankittu.
Puheenjohtaja odottaa maan hallitukselta sekä eduskunnalta vastuullisia päätöksiä, joilla ne edesauttavat yhteiskunnan selkärangan eli yrittäjyyden voimistumista.
Kiilin mielestä paikallisyhdistyksiä on kehitettävä voimakkaasti. Niistä on luotava aktiivisia yhteistyöverkostoja.
Ylöjärveläinen yrittäjä Veikko Kiili johtaa kaksi vuotta Pirkanmaan Yrittäjiä. Hän aikoo tarttua yhteiskunnan ongelmiin tarmokkaalla otteella vaikutusvaltaisen järjestön avulla. Kiili työskentelee Suomen Yrittäjien hallituksessa ja sen työvaliokunnassa.

Ylöjärveläinen yrittäjä Veikko Kiili johtaa kaksi vuotta Pirkanmaan Yrittäjiä. Hän aikoo tarttua yhteiskunnan ongelmiin tarmokkaalla otteella vaikutusvaltaisen järjestön avulla. Kiili työskentelee Suomen Yrittäjien hallituksessa ja sen työvaliokunnassa.

Pirkanmaan Yrittäjien puheenjohtajana tämän ja ensi vuoden jatkava puuseppäalan yrittäjä Veikko Kiili kehottaa kaikkia kansalaisia käärimään hihat ja tarttumaan tosi työhön.
– Suomen pelastaminen ja pinnalle nostaminen ei ole vain yhden tai kahden porukan urakka. Yhteiskunta tarvitsee nyt laajalla rintamalla tehtävää pontevaa tulevaisuuden rakentamista, hän linjaa.
Kiili muistuttaa, että suomalainen yhteiskunta on noussut aikaisemminkin alhosta kuin feenikslintu tuhkasta.
– Nyt on viimeinen hetki myöntää tosiasiat ja aloittaa korjaavat liikkeet, hän kannustaa.
– Suomi tarvitsee jokaisen kansalaisensa satsauksen. Asia on yhteinen.

Päättäjät paljon vartijoina

Pirkanmaalaisyrittäjien keulamies patistaa maan hallitusta sekä eduskuntaa ryhtiliikkeeseen.
Veikko Kiili osoittaa syyttävällä sormella lainsäätäjiä, koska he vempuilevat tärkeiden ratkaisujen kanssa.
– Suomalaisen yhteiskunnan eri toimijoiden iso ongelma on se, että ne keskittyvät rahojen käyttämiseen. Marssijärjestys on väärä. Täällä on otettava lusikka kauniiseen käteen ja lähdettävä liikkeelle ansainnasta. Eurot on ensiksi hankittava ja vasta sen jälkeen kulutettava, hän muistuttaa.
Kiili kritisoi sitä, että niin valtiovalta kuin kunnatkin laativat talousarvionsa suomatta ajatusta todelliseen kassatilanteeseen.
– Ansainta-ajattelun taka-alalle jäämiselle löytyy selkeä syykin. Noin 70 prosenttia eduskunnan ja kunnallishallituksien sekä -valtuustojen jäsenistä tulee julkiselta sektorilta, joten marssijärjestys on unohtunut kaiken hyvän jakamisen hurmassa. Nyt olemme tämän vääristyneen käytännön vankeja.
Puheenjohtajan mielestä poliitikkojen on käännettävä kelkkansa.
– Esimerkiksi viimeaikaiset veropäätökset kurjistavat kaikkia yhteiskunnan toimijoita. Kansalaisten ahdinko voimistuu. Elinkeinoelämä paiskautuu puun ja kuoren väliin.
Kiili vaatii hirttävien sääntelypäätösten avaamista ja vapaan hengitys- sekä liikkumistilan laajentamista.
– Hyvinvointiyhteiskuntaa ei rakenneta veroilla ja aggressiivisilla sääntelyillä, hän miettii.
– Suomi on yksinkertaisesti sopeutettava globaaliin maailmaan, jossa digitalisaatio muuttaa kaikki toimintaympäristöt.
Järjestöpomo varoittaa ajamasta uudistustarpeiden kanssa karille. Hän viittaa muun muassa tarpeisiin uudistaa työlainsäädäntöä. Kiili taustoittaa, että pienet ja keskisuuret yritykset hoitavat perinteisesti hyvin vastuunsa henkilökunnastaan.
Kiilin mielestä tässäkään muutoksessa pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen.
– Kansakuntamme on palautettava tuottavuus kunniaansa, hän kristallisoi.
Yrittäjäveturi teroittaa, että maallamme on edelleen maailman parhaat edellytykset tuottavuuden nostamiseen.
– Suomi on rauhallinen ja turvallinen maa, jonka työvoima nauttii korkeatasoisesta koulutuksesta, hän perustelee.
Veikko Kiili tietää kokemuksesta, että pienetkin suopeat teot vyöryttävät liikkeelle kauaskantoisia positiivisia asioita.
– Kun yhteiskunta pääsee myönteiseen vireeseen, hyvät jutut kertaantuvat. Järjestelmä ruokkii hyvällä itse itseään.

Veturimaakunta avaa uusia väyliä

Järjestömies Veikko Kiilin toiminnassa yhteistyö ei menetä milloinkaan tenhoaan ja voimaansa.
Maan toiseksi suurimman yrittäjäaluejärjestön kapteeni on päättänyt, että kentän painava viesti viedään niin paikallisella, maakunnallisella kuin valtakunnallisellakin tasolla oikeille korville.
– Kun emme saa kansanedustajia innostumaan viestistämme, alamme lähestyä puolueita niin valtakunnallisesti, alueellisesti kuin paikallisestikin. Oivalluksemme on saanut jo kiittävää palautetta, ja meillä oleva tieto on uponnut kuulijoihin, Kiili iloitsee.
Yrittäjäpomo odottaa paljon myös yhteistoiminnalta, joka orastaa Maataloustuottajain Pirkanmaan liiton kanssa.
– MTK-Pirkanmaa on vahva toimija. Järjestö on tehnyt runsaasti tuloksellista jälkeä jäsentensä ja toimialansa hyväksi. Lisäksi on terveellistä muistaa, että maatilatkin ovat yrityksiä, Kiili kiittelee.
Hän odottaa myös aitoja seurauksia Tampereen kaupungin kanssa viritettävästä yhteistyöstä.
– Uuden pormestarin Anna-Kaisa Ikosen kiinnostus yrittäjien kenttää kohtaan on suuri, Kiili kehaisee.
Pirkanmaan Yrittäjät vastaa ensi lokakuussa valtakunnallisten yrittäjäpäivien järjestämisestä. Tampere saa vieraakseen 3 000 yrittäjää yhden katon alle Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen.
– Olemme päättäneet, että suurtapahtuman anti on vaikuttava. Ohjelma rakennetaan vahvalle asiapohjalle. Suomelle ja sen elinkeinoelämälle haetaan valovoimaista visiota, Kiili paljastaa.

Yhdistykset yhteistyöverkostoiksi

Veikko Kiili haluaa, että yrittäjäjärjestön paikallisyhdistykset heittävät vanhat manttelinsa pois ja pukevat ylleen uudet aatteet sekä vaatteet.
Puheenjohtaja korostaa, että kentän on uudistuttava, jotta yhdistyksissä olevat mittavat voimavarat saadaan tehokkaaseen ja tulokselliseen hyötykäyttöön.
– Paikallisyhdistykset on rakennettava yrittäjien yhteistyöverkostoiksi, Kiili visioi.
– Jokaisessa paikallisyhdistyksessä on valtavan suuri osaamispotentiaali monelta osa-alueelta.
Kiilin mielestä yhdistyksien jäsenien on alettava tehdä bisnestä yhdessä.
– Eri yrittäjät voivat yhdistää voimansa ja osallistua yhdessä tarjouskilpailuihin. Heidän mahdollisuutensa napata toimeksianto kohenevat tuntuvasti. Esimerkiksi rakennusalan toimijat voivat perustaa rakentajapankin.
– Pienet ja keskisuuret yritykset säästävät taloudellisia voimavaroja, kun ne markkinoivat yhdessä. Lisäksi on paljon toimintoja, joita jokaisen firman ei tarvitse tuottaa itse.
Veikko Kiili opastaa niin yrittäjiä kuin yhdistysaktiiveja uudistamaan ajattelutapaansa.
– Nyt on viisautta luopua tiukasta yksinpuurtamisesta.

Tuntuvasti uusia jäseniä

Kiili aikoo vahvistaa nykyisestään pirkanmaalaisyrittäjien rivejä kasvattamalla järjestön jäsenmäärää.
Tällä hetkellä Pirkanmaan Yrittäjiin kuuluu noin 10 600 jäsentä.
– Meillä on täysin realistiset mahdollisuudet koota yhteen 15 000 yritystä, puheenjohtaja haastaa.
Veikko Kiili painottaa, että järjestö on maan paras yrittäjyyden asiantuntija.
– Kokemuksemme turvin voimme olla kannustamassa uusia tulijoita yrittäjyyteen. Merkittävä työsarka on kynnettävänä myös siinä, että perinteikkäille firmoille löydetään uusia isäntiä sekä emäntiä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?