Elämisen kiinnostava vaikeus muotoutui ylöjärveläissyntyisen taiteilijan käsissä ilmeikkäiksi hahmoiksi. Ne ovat samaan aikaan lystikkäitä, mietteliäitä ja hiukan alakuloisia.
Galleria Rajatilan yläkerrassa valkoisten seinien sylissä lymyää vekkuli joukko.
Miltei huoneen korkuinen susi ammottaa suutaan, pikku jänis toljottaa hämmästyneenä ja siili näyttää hiukan apealta.
Eläimiä ja ihmisiä esittävät sekä näitä hahmoja yhdistelevät veistokset muodostavat installaation. Teos kuvastelee elämän vaikeutta ja tämän vaikeuden järjettömyyttä.
– Olen viime aikoina miettinyt paljon elämää ylipäätään. Meditoin ja vähän sellaisesta vinkkelistä lähestyn asioita. Olen tullut pohtineeksi, että kaikki asiat ovat oikeastaan hyvin, mutta me teemme niistä vaikeita, veistosten äiti Minta Metteri taustoittaa.
Hänestä elämän hankaluus on hiukan hupsua. Toisaalta niin hankaluus kuin hupsuuskin on ihan okei. Ennen kaikkea tämä kaikki on nuoren taiteilijan silmissä kiinnostavaa.
Tämä ajatusrypäs synnytti naisen mielessä kuvan veistoskokonaisuudesta. Suunnitelma kuitenkin eli matkan varrella.
– Minulla oli ideoita angstisista eläinhahmoista, mutta eläimistä tulikin söpöjä.
Metteri nyökyttelee hyväksyvästi näkemykselle, että suloisinakin hahmot herättävät ajatuksia elämän kiemuroista. Eläinten söpöys ei osu ohi aiheen. Pikemminkin suloisuuden voi nähdä ilmentävän juuri sitä, että kaikkien hankaluuksien keskellä elämällä on myös positiivinen puolensa ja että vaikeudet eivät ole vain pahasta.
Taiteilija ei ole pyrkinyt ujuttamaan teemaa installaatioon valtavan tietoisesti. Hahmojen ilmeet ja eleet kuvastavat pohja-ajatusta, mutta muut tulkinnat saavat syntyä kunkin katselijan tajunnassa.
– Tyylini ei ole kovin tietoista järkeilyä. Monesti ihmiset ajattelevat, että teoksesta pitäisi löytyä jokin taiteilijan salainen viesti. Se on vähän hassua. Kaikki tulkinnat ovat oikeita.
Pohdintaa muttei puhki selittämistä
Metteri ei yleensäkään tee erityisen käsitteellistä taidetta, jossa älyllisyys on kaiken johtotähti.
– Pelaan tunnelmilla. Huumoriakin tulee töihin jostain, vaikken sitä suoranaisesti niihin laittaisi. Pyrkimykseni on, että antaisin ihmisille jotakin positiivista.
Tämä ei silti tarkoita, ettei Metteri ole pohdiskeleva taiteilija.
– Toki tulen mietiskelleeksi paljon kaikenlaista. Taiteilijuus ei ole irrallaan muusta elämästä ja muiden elämänalojen pohdinnoista. Taide on yksi tapa käsitellä asioita, jotka ovat elämässäni pinnalla.
Nainen toteaakin, että hän voi olla ilmaisussaan abstrakti mutta ei välttämättä tahdo sanallistaa taidettaan. Hänen teoksensa eivät yleensä synny järkeilemällä, vaan pikemmin ne kehkeytyvät jossain mielen pohjalla.
– Hyvässä taideideassa on jokin juttu, mutta tätä ei välttämättä osaa sanallistaa.
Metterin mielestä hyvää taideteosta ei pysty selittämään kokonaan auki. Jos niin voisi tehdä, teos olisi tavallaan turha: viestiminen onnistuisi ilman teostakin.
Metteri näkee, että taiteen pitäisi tulla ihmisten luo. Taide ei saisi elää ainoastaan vaikkapa gallerioissa.
– Kyllä taide voi olla korkeakulttuuriakin, mutta haluaisin, että se olisi normaalielämässä läsnä.
Taiteellaan Metteri hakee positiivista vaikutusta.
– Kai aina jollain tapaa pyrin tekemään maailmasta vähän entistä paremman.
Taiteilija toivoo työnsä liikuttavan katsojia.
– Tietysti taide antaa eri ihmisille eri asioita. Jollekulle se voi olla esteettinen elämys, ja toisessa se taas voi herättää ajatuksia. Toivon, että ihmiset katsoisivat töitäni avoimin mielin eivätkä ennakko-oletusten mukaan. Varsinkin galleriataide kärsii ennakko-oletusten painolastista.
Kiikarissa täydellinen veistostekniikka
Näyttelyn veistokset pitävät sisällään metalliverkkoa, kierrätyspaperia, ekovillaa, ja ruispuuroa sekä hiukan liimaa, saumamassaa ja sen sellaista.
Metteri on tehnyt veistosten rungon metalliverkosta, ja muotoillut massan sen päälle. Kuivunutta massaa voi hioa haluamaansa muotoon, ja sen päälle voi kiinnittää uuttakin massaa.
– Yksi syy, miksi tykkään tästä materiaalista, on se, että sitä pystyy työstämään niin hyvin.
Metteri on etsinyt täydellistä veistostekniikkaa, muttei ole vielä löytänyt sellaista. Kierrätysmassatekniikka on tähän mennessä paras, jota hän on kokeillut.
– Tällä tekniikalla voi tehdä isoja ja pieniä veistoksia. Tykkään myös siitä, että tämä on ekologista ja myrkytöntä.
Kolmiulotteinen muotoilu on Metterille luontaista. Ei siis ole ihme, että hän toteutti näyttelynsä veistoksin.
Metteriä ei voi kuitenkaan pitää pelkkänä veistostaiteilijana. Hän pitää myös maalaamisesta ja piirtämisestä.
Lisäksi nuori taiteilija on pitänyt teosten tekemisessä taukoa, joten sikälikään hän ei ole tullut solahtaneeksi minkään tietyn tekniikan lokeroon. Rajatilan näyttely on hänen ensimmäinen yksityisnäyttelynsä.
Viime vuosina kuvioihin on kuulunut muun muassa kuvataidetyöpajojen vetämistä sekä erilaisia yhteisötaideprojekteja.
Virta syntyy pienistä puroista
Kuten Metterinkin arki todistaa, taiteilijan leipä muodostuu lähes aina monista muruista.
– Toki minun on täytynyt tehdä kaiken maailman hanttihommia. Oman alani töinä minulla on ollut kuvitusjuttuja ja työpajoja. Joitain teoksiakin olen myynyt. On vähän auki oleva kysymys, mistä elantoni repisin, Tampereen ammattikorkeakoulusta kuvataiteilijaksi vuonna 2010 valmistunut nainen sanoo.
Hän kaipaa jonkinlaista ratkaisua kimuranttiin tilanteeseensa. Toivottomuuteen hän ei silti ole vaipunut.
– Olen elämässäni muutenkin yrittänyt seurata intuition mukaan asioita, jotka ovat omalta polultani. Kyllä minusta tuntuu, että taide on se, mitä jollain lailla haluan tehdä, mutta tapa on vielä auki.
Metteri ei heitä toivoaan siksikään, että hän arvioi koko palkkatyömaailman olevan murroksessa.
– Monella muullakaan alalla työelämä ja palkka-asiat eivät mene perinteisellä tavalla.
Veistostaituri huomauttaa, että taide on perustavanlaatuinen osa ihmisyyttä. Hän uskoo, että taiteella on tulevaisuutta vastakin.
Metteri on myös hyötynyt siitä, että hänen on täytynyt kurottaa moneen suuntaan.
– Kyllähän se laajentaa maailmaani, että näen monenlaista. Enpähän pääse kyllästymään. Vaikka taiteilijan ammatti on epävarma, sen toinen puoli on vapaus. Minusta tuntuu luonnolliselta osallistua moneen juttuun. Länsimaissa elää vahvana erikoistumisen kulttuuri. Se tuntuu vähän epäluonnolliselta. Moni juttu jää väkisin väliin, jos perehtyy vain yhteen asiaan.
Minta Metterin Elämisen kiinnostava vaikeus -näyttely Galleria Rajatilassa (Hämeenpuisto 10) Tampereella 11. marraskuuta saakka.
Kommentointi on suljettu.