Koulu parhaassa iässä

Oppilaat esittivät koulunkäynninohjaaja Leena Järvisen kirjoittaman näytelmän Koulun arki.
Oppilaat esittivät koulunkäynninohjaaja Leena Järvisen kirjoittaman näytelmän Koulun arki.
Ylöjärven ensimmäinen koulurakennus, Vanha koulu, juhlisti isossa mittakaavassa lyhyttä mutta paikallistasolla merkittävää, 125 vuoden mittaista taivaltaan viime torstaina.
Perinteikäs koulurakennus suorastaan hohkasi tunnelmaa. Juhlapuhujat panivat pisteen I-kirjaimen päälle, kun he kertoivat koulun merkityksestä sekä historiasta mielenkiintoisella tavalla – yksikään oppilas ei nukahtanut.

Lämminhenkisessä tilaisuudessa, jossa koulun oppilaatkin olivat mukana, ei jouduttu kuuntelemaan tylsiä puheenparsia.
Sivistysjohtaja Matti Hursti pohti tervehdyksessään, mitä luku 125 tarkoittaa.
– Nuorena halusin 125-kuutioisen kevytmoottoripyörän, mutta jouduin tyytymään vain tavalliseen Solifer-merkkiseen mopediini, hän huvitti nuorta yleisöä.
– Toisaalta ihmisen ikään verrattuna 125 vuotta on äärettömän pitkä aika. Ani harva elää edes 100-vuotiaaksi. Rakennuksen iässä tuo aika ei ole kummoinen. Mutta Vanha koulu on suojeltu, eli rakennusvanhusta ei voi purkaa. Kaupunki on sen sijaan peruskorjaamassa Vanhaa koulua muutaman vuoden sisällä. Se on suuri rahallinen satsaus. Vanhassa koulussa kasvatetaan ja opetetaan lapsia myös pitkään tulevaisuudessa, Hursti vakuutti.
Vanha koulu on toiminut opinahjona pitkään, mutta erityiskouluna ei montakaan vuotta.

Agendana oppilaan arvostus

Tapio Sundell, joka on yksi kolmesta erityiskoulun ajan rehtoreista, piti juhlapuheen. Hän kävi läpi Vanhan koulun vaiheikasta historiaa.
– Nyt kun vietämme rakennuksen juhlaa, on ehkä hyvä muistella, millaisia vaiheita sen matkalla on ollut. 1800-luvun lopulla kunnanisät aloittivat keskustelut oman koulun hankkimisesta Ylöjärvelle. Sitten määrättiin, että jokainen 16–64-vuotias maksaa tietyn summan, jotta arvioidut 10 000 markan rakennuskustannukset saataisiin katettua. Tarkoituksena oli rakentaa täysin velaton koulu, Sundell kertoi.
– Kun tulin Vanhalle koululle töihin, sitä kutsuttiin Loila-nimellä. Koulusta oli levinnyt huono kaiku kylälle. Ensimmäinen ajatukseni oli, että oppilaat tavallaan häpesivät tätä Loilaa. 1990–2000-luvulla aloimme pohtia, mitä voisimme tehdä, jotta pääsisimme Loila-nimestä eroon. Päätimme palauttaa Vanha koulu -tittelin takaisin. Se oli yksi käännepiste siltä ajalta, jonka minä tunnen, Sundell jutteli.
Vuosituhannen alussa oppilaaksi ottaminenkin muuttui nimen myötä.
– Kouluun alkoi tulla oppilaita yhä nuorempana, mikä on hyvä asia. Aikana, jolloin olin Vanhalla koululla, oppimistulokset olivat kohtuullisen hyviä. Koulu ja sen seinät ovat antaneet aika monelle turvapaikan, sellaisen ympäristön, jossa saa olla oma itsensä ja välillä päästellä höyryjä. Vanha koulu on koulu, jossa saa tarvittaessa tukea. On ollut todella mukavaa tavata vanhoja oppilaita. Kaikilla on ollut pääasiassa vain hyviä muistoja koulusta – tämä onkin kaikkein tärkeintä, Sundell summasi.
Vanhan koulun agendaan on aina kuulunut oppilaan arvostus.
– Näiden koulun seinien sisäpuolella kaiken lähtökohta on aina ollut, että oppilaan itsetunto saadaan palautettua, mikäli siihen on kolhuja matkan varrella sattunut ja että jokainen pyrkisi mahdollisuuksien mukaan tulemaan itsenäisesti toimeen, hän luonnehti.
Tieto siitä, että talovanhus käy tulevaisuudessa läpi peruskorjauksen, ilahdutti emeritusrehtoria.
– Talo kannattaa korjata. Ollessani rehtorina koetin ripustaa tuolla koulun vintillä koukkuja seinään. Yritin vääntää porakoneella ruuveja puuhun. Porakone pyöri kyllä kuin väkkärä, mutta ruuvit katkesivat. Niin kovaa tuo vanha hirsi oli. Puullahan on sellainen taipumus, että mitä vanhemmaksi se tulee, sitä kovempaa se on.
Sundell oli mielissään myös ylöjärveläisten päättäjien viisaudesta nähdä historiallisen rakennuksen arvo.
– Tiedän, että rahasta on pulaa joka puolella. Pennosten saamiseksi erilaisiin tarkoituksiin täytyy taistella. Siksi olen onnessani, että tämä talo korjataan ja saatetaan hyvään kuntoon. Toivon kuitenkin, että Vanha koulu saisi jatkaa näissä tiloissa.
Vanhan koulun henki on oppilaiden hyvinvoinnin kannalta tärkeää.
– Tällainen pieni, turvallinen ympäristö on oppilaille merkityksellinen, joten toivon, että se säilyisi. Nykyään on pyrkimys keskittää kaikki suuriin yksiköihin taloudellisista syistä. Mutta edelleen haluaisin korostaa turvallisen ympäristön luomista lapsen kehittymisessä, Sundell puhui.

Monenkirjavaa
toimintaa

Lauri Myllymäki välitti oppilaiden terveiset juhlayleisölle.
– Vanha koulu on Ylöjärven vanhin koulurakennus, joka on rakennettu vuonna 1888. Tänä syksynä saamme viettää koulun 125-vuotissynttäreitä. Vuosien varrelle on mahtunut monenlaisia opettajia, oppilaita, henkilökuntaa ja tietenkin moni tapahtuma, nuori mies puhui.
Vanhan koulun toiminta on ollut laajaa.
– Opinahjo on järjestänyt muun muassa leirikouluja, retkiä, juhlia sekä toimintapäiviä. Minä olen tullut kouluun ensimmäiselle luokalle. Tällä hetkellä yläluokilla on muutamia muitakin, jotka ovat olleet Vanhassa koulussa ensimmäisestä luokasta alkaen, koululainen taustoitti.
– Vuosien mittaan olemme keränneet rahaa perinteisellä paperinkeräyksellä sekä joulumyyjäisillä. Rahat on käytetty leirikouluihin, joita on tehty ympäri maailmaa, Myllymäki valotti.
Rehtori Ritva Willman kiitti vuolaasti läsnä ollutta yleisöä. Hän huomioi lisäksi tahoja, jotka muistivat Vanhaa koulua rahallisin satsauksin.
– Saimme lahjoituksia Lions Club (LC) Teivolta, LC Keijärveltä, LC Keijärvi Ladyilta ja LC Kurulta. Lisäksi Ylöjärven Lasityöntekijöiden liitto sekä Ylöjärven Nuorisoseura lahjoittivat koululle rahaa. Yhteensä saamamme rahasumma nousee jopa pariin tuhanteen euroon. Saatujen rahojen turvin pääsimme leirikouluun Kuortaneen Urheiluopistoon elokuun alussa. Muuten tuo reissu olisi jäänyt kokonaan tekemättä, hän kiitti arvokkaasta retkiavusta.

Kaupungin sivistysjohtaja Matti Hursti toi terveiset Kuruntien toiselta puolelta. Hän ilahdutti yleisöä toteamalla, että Vanha koulu peruskorjataan lähitulevaisuudessa.
Kaupungin sivistysjohtaja Matti Hursti toi terveiset Kuruntien toiselta puolelta. Hän ilahdutti yleisöä toteamalla, että Vanha koulu peruskorjataan lähitulevaisuudessa.
Koulun entinen rehtori Tapio Sundell luki yleisölle Ylöjärven koululaitoksen historiikkia, jossa käsitellään paljon kouluvanhusta.
Koulun entinen rehtori Tapio Sundell luki yleisölle Ylöjärven koululaitoksen historiikkia, jossa käsitellään paljon kouluvanhusta.

Kommentointi on suljettu.