Viime viikolla ylöjärveläiset saivat nauttia ylimääräisestä vapaapäivästä. Työ- ja opiskelupaikat hiljentänyt helatorstai on ollut kansallinen pyhä jo vuodesta 1991 lähtien.
Mutta kuinka moni enää tietää, miksi päivää vietetään? Yllättävän harva, sanotaan seurakunnastakin.
Viime viikon torstaina Ylöjärven keskustassa oli hiljaista. Soppeenmäki, Elovainio ja Kirkonseutu miltei humisivat tyhjyyttään, kun ihmiset olivat viettämässä arkipyhää.
Jokunen koiran ulkoiluttaja siellä, muutama kävelyllä oleva pariskunta täällä. Ennen puoltapäivää kaupungin selvästi vilkkain paikka oli kirkonmäki.
Diakoniapappi Jyrki Koiviston vetämä helatorstain messu houkutteli Ylöjärven kirkkoon noin 60 seurakuntalaista. Yksi heistä oli eläkkeellä oleva Jukka Isopahkala.
– Kiitin äsken pappia kädestä pitäen. Saarna oli koskettava ja taitavasti kerrottu. Kyllä kannatti lähteä, mies hehkutti messun jälkeen.
Syvästi uskossa oleva Isopahkala tietää hyvin, mistä helatorstaissa on kysymys. Hän on kasvanut kristillisyyteen kiinni lapsesta lähtien.
– Kristus astui tänä päivänä taivaaseen. Pääsiäisestä on nyt kulunut 40 päivää – siksi helatorstaita vietetään, hän tiivistää.
Isopahkala arvelee, että monikaan ei tänä päivänä tule ajatelleeksi helatorstain taustaa. Syyksi hän näkee yleisen uskonnollisuuden laskun.
– Kyllähän nämä asiat uskontotunneilla opetetaan, mutta sinne koulunpenkille se tietämys taitaa jäädä, hän harmittelee.
Nimen vaihdos vei tunnettuutta
Myös Ylöjärven seurakunnan kirkkoherra Kimmo Reinikainen sanoo, että yleinen tietämys helatorstaista on hiipunut. Hän vitsailee, että aiheesta saisi nykyään hyvän tietovisakysymyksen.
– Helatorstai päättää Kristuksen fyysisen läsnäolon maan päällä ja ennakoi helluntaita. Kirkolle se on eräs vuoden tärkeistä taitekohdista, Reinikainen tiivistää.
Kirkkoherra korostaa, että aktiiviset kirkossakävijät tuntevat helatorstain edelleen hyvin. Muilta osin tietoisuus päivän taustoista on kuitenkin ollut viime vuosina laskussa.
– Kristillisen tietämyksen taso Suomessa on jo jonkin aikaa ohentunut. Syitä tähän on tietysti paljon, Reinikainen kertoo.
– Jos ajatellaan pelkästään helatorstaita, niin eräänä sen merkitystä sumentavana tekijänä on varmaan ollut päivän nimen muuttaminen, hän jatkaa.
Vuosina 1973–1991 helatorstai tunnettiin Suomessa nimellä Kristuksen taivaaseenastumisen päivä. Nykyinen kirjoitusasu on Reinikaisen mielestä helpompi muistaa ja sanoa, mutta maallikolle se ei itsessään kerro mitään.
– En minä silti kaipaa vanhaa nimeä takaisin. Molempi parempi, kirkkoherra naurahtaa.
Elinkeinoelämä on silloin tällöin esittänyt, että maamme arkipyhät pitäisi siirtää ronskisti viikonloppuihin. Kimmo Reinikainen ei kannata tätä ajatusta.
– Evankelisluterilaisen kirkon kanta on, että siirto olisi ongelmallinen kristillisen perinteen ja ekumeenisen yhteistyön näkökulmasta. Minusta on myös hyvä, että on päiviä, jotka eroavat sekä arjesta että viikonlopusta, hän puntaroi.
– Viime kädessä pyhien siirto on kuitenkin työmarkkinoiden käsissä.
Myös maallista ja pakanallista
Ei-uskonnollisesta näkökulmasta tarkasteltuna helatorstai oli Ylöjärvellä tavallista leppoisampi pyhäpäivä. Kansallisen vapaan aattona paikalliset ravintolat olivat täynnä väkeä, mutta torstaita vietettiin rauhallisesti kotioloissa.
Poikeluksen kylällä Kurussa poltettiin yksi Suomen harvoista helavalkeista. Muinaissuomalaiselta ajalta peräisin olevan perinteen tarkoituksena on karkottaa pahoja henkiä.
– Tämä oli nyt 15. kokko, jonka helatorstaina poltin. Aion pitää perinnettä elossa niin kauan kuin minussa henki pihisee, helavalkeasta vastannut Juhani Korteniemi hymähtää.
Korteniemen mukaan helavalkeita voi verrata Pohjanmaalla poltettaviin pääsiäiskokkoihin. Merkittävin ero on roihujen tunnettuudessa.
– Pääsiäiskokkoperinne elää tietyillä alueilla edelleen vahvana, mutta helavalkeat alkavat olla katoavaa kansanperinnettä. Olen kuullut, että Valkeakosken lähellä poltetaan myös helavalkea vuosittain, mutta en ole tästä aivan varma, paljasjalkainen poikeluslainen kertoo.
Juhani Korteniemen helavalkeasta on tullut Kurun sivukylillä jo käsite. Haralan tilan pihapiiriin tullaan katsomaan komeaa roihua joskus pitkänkin matkan päästä.
– Minun lapsuudessani Poikeluksessa poltettiin helavalkea joka ikinen kevät. Kun muutin kylälle takaisin vuonna 1999, perinne oli ollut kuollut jo pitkään.
– Halusin elvyttää vanhan, mukavan tavan. On tärkeää, että ihmiset tietävät tällaisestakin suomalaisesta perinteestä,
Comments are closed.