Palvelutalon asukkaat saavat Ylöjärvellä kulttuuria lääkkeeksi: ”Kulttuurin tekeminen ja siitä nauttiminen virkistää mieltä, lisää hyvinvointia ja ylläpitää toimintakykyä”

”Lähimmäisen rakkautta annostellen roppakaupalla kauhallisia, pitkin päivää vuosien ajan, säännöstelemättä suoraan sydämeen.”
Yhteisötaitelija Tuuli Pollari kiertää Tiuravuoren ja Pehtoorin osastoja usein pienen kulttuurikärrynsä kanssa.

– Mukavaahan se on, kun saa tehdä jotain käsillään ja kehutaankin. Koulussa minua vasenkätisenä aina mollattiin, mutta nyt saan piirtää ja maalata vasemmallakin kädellä, kertoo Kyllikki Tahlo, josta on Tiuravuoren palvelukeskuksen kulttuurihetkissä kuoriutunut tuottoisa kuvataitelija.

– Ajattelin jo ennen tänne muuttoa, että varmaan olisi tilausta pienille ryhmille, joista yhdessä tehtäisiin kuvataidetta, toisessa laulettaisiin ja kolmannessa lausuttaisiin runoja. Kulttuurihetket ovat juuri sellaista toimintaa, Anna-Liisa Salo kiittelee.

Tahlo ja Salo ovat ahkeria kulttuurin kuluttajia, vaikka palvelukeskuksessa asuvatkin. Kulttuurin heidän luokseen tuo Ylöjärven kaupungin yhteisötaitelija Tuuli Pollari.

Jutun alussa oleva lainaus lähimmäisen rakkaudesta lääkkeenä on pätkä Pollarin Taiteilijan lääkekaappi – sopivasti naiivi annostus -teoksesta. Videoteos heijastelee hänen työtään Ylöjärven kaupungin palvelutaloissa Tiuravuoressa ja Pehtoorissa.

– Kulttuuri on vanhukselle lääkettä, sillä se edistää hyvinvointia monella tavalla. Kulttuurin tekeminen ja siitä nauttiminen virkistää mieltä, lisää hyvinvointia ja ylläpitää toimintakykyä. Vanhusten sosiaalinenkin elämä piristyy, kun he pääsevät tekemään jotain yhdessä muiden kanssa. Kaikki eivät käy yhteisissä tiloissa edes syömässä, mutta kun on mieleistä ohjelmaa, onkin mukava lähteä ”ihmisten ilmoille”, Pollari sanoo.

Viikoittaiset kulttuurihetket vietetään Tarupirtin aulan oleskelutilassa. Kyllikki Tahlo ja Tuuli Pollari istuvat muulloinkin mielellään pöydän ääreen vaikka suunnittelemaan tulevia töitä.

Kulttuuri onkin yksi tapa aktivoida palvelutalojen asukkaita, jotka viettävät hyvin paljon aikaa omissa oloissaan. Taiteen tekeminen ylläpitää käden ja pään yhteistyötä, mikä näkyy toimintakyvyn säilymisenä ja helpottaa siten hoitajien urakkaa.

Kaikenlainen aktivointi ylläpitää fyysistä ja henkistä vireyttä. Aiemmin runonlausuntaa opettanut Anna-Liisa Salo sanoo, että lausuminen ei ole enää vähään aikaan kiinnostanut häntä yhtään, mutta yhteisötaiteilijan kuunteluttamat karjalaisten runonlaulajien esitykset olivat jo vähän herätelleet lausuntakipinää.

– Ehkä se palo vielä löytyy, Salo pohtii.

Myös hoitajat ovat mielissään yhteisötaitelijan olemassaolosta. Osastonhoitaja Kirsi Kuusi sanoo, että ”kulttuurihoito” tuo asukkaille selvästi mielihyvää ja motivaatiota. Muistisairaalle hetki, jolloin saa itse tehdä käsillä jotain, kuunnella musiikkia tai tutustua virtuaalimuseoon, on arvokas.

Anna-Liisa Salo odottaa lausuntakärpäsen puremaa. Kulttuurilla on aina ollut iso rooli hänen elämässään.

Kaikilla on oikeus kulttuuriin

Jotain kulttuurin tärkeydestä ihmiselle kertoo se, että jo vuonna 1948 laaditun YK:n ihmisoikeuksien julistuksen mukaan jokaisella on oikeus vapaasti osallistua yhteiskunnan sivistyselämään, nauttia taiteista sekä päästä osalliseksi tieteen edistyksen mukanaan tuomista eduista.

Yhteisötaitelija toteuttaa tätä artiklaa käytännössä. Hän tuo palvelutalon seinien ulkopuolista kulttuurielämää asukkaiden ulottuville. Ilman hänen työtään asukkailla ei olisi suuriakaan mahdollisuuksia tutustua museoihin, käydä teatterissa tai tehdä itse taidetta.

Vuodepotilaalle yhteisötaiteilija tuo kulttuurin vaikka omaan huoneeseen asti.

Pollarin ohjaamissa kulttuurihetkissä saatetaan käydä virtuaalisella museoretkellä, maalata, piirtää, tehdä erilaisia käsitöitä ja koristella palvelukeskuksen tiloja. Tiuravuoren Tarupirtin oleskeluaulan seinälle tehdään yhdessä seinämaalausta, ja kevään tullen aletaan uudistaa ulkoilualuetta.

Yhteisötaiteilijan opastuksella on tehty muun muassa savitöitä.

Kun kokeillaan erilaisia maalaustekniikoita tai tehdään vaikka savitöitä, Pollari neuvoo ja opastaa tekijöitä. Opettaja hän ei kuitenkaan ole.

– Tämä eroaa täysin opetustyöstä siinä mielessä, että mitään pedagogisia tavoitteita ei ole – asukkaiden ei tarvitse saada aikaan mitään. Ihminen kuitenkin oppii uutta vielä vanhanakin, ja siinä tietysti voin olla apuna, yhteisötaiteilija toteaa.

Aina ei tehdä mitään, kunhan vain jutellaan. Tärkeä osa työtä on ihmisten kohtaaminen, kuulluksi ja nähdyksi tuleminen.

– Nämä kohtaamiset ’kylän viisaiden’ kanssa ovat työni parasta antia. Vanhukset ovat uskomattomia tietopankkeja. Esimerkiksi Kyllikki, joka on yli 90-vuotias, muistaa mielettömän paljon kulttuurihistoriallisesti arvokkaita asioita, Pollari ihastelee.

– Kaikki on vain tallentunut kasetille päähän, Kyllikki Tahlo toteaa.

Anna-Liisa Salon lapsuusajan muistelmia Jean Sibeliuksesta Pollari on myös nauhoittanut. Nyt mietitään yhdessä, miten tarinaa työstettäisiin eteenpäin – tulisiko siitä kenties video vai kirjallinen teos?

Jos asukas ei muuta jaksa tai ei pysty puhumaan, Pollari sattaa lukea hänelle tai soittaa levyltä musiikkia. Musiikki koskettaa loppuun asti.

Tiuravuoren Tarupirtin aulaan on syntymässä asukkaiden tekemä seinämaalaus.

Kohtaamisia rajapinnoilla

Yhteisötaiteilijan työ on Suomessa vielä kohtuullisen uutta. Kokoaikaisia yhteisötaitelijoita ei ole koko maassa monta. Tuuli Pollari aloitti Ylöjärven yhteisötaiteilijana syksyllä 2018, ja toimi vakinaistettiin viime vuodenvaihteessa.

Iso osa työstä on uusien rakenteiden luomista, jotta tulevaisuudessa kulttuuri olisi helpommin kaikkien ulottuvilla.

– Toimen vakituisuus on tärkeää, jotta pystyy suunnittelemaan asioita pidemmällä tähtäimellä. Kun muutetaan rakenteita, mitään ei tapahdu hetkessä, Pollari sanoo.

– Työmaatani ovat erilaiset rajapinnat. Kehitän ja laajennan kulttuuri- ja vanhuspalveluiden yhteistyötä.

Yhteisötaiteilija on mukana Kuppi-hankkeessa, joka kehittää kulttuurikohtaamisia kotihoidon asiakkaille Pirkanmaan kunnissa. Kulttuuripalvelut kuuluvat myös ihmisille, jotka eivät pääse kotoaan liikkeelle.

Yksi yhteisötaitelijan ja hyvinvointipalveluiden tavoitteista on tuoda Ylöjärvelle Tampereelta tuttua kulttuuriluotsi- tai kulttuurikaveri-toimintaa. Siinä vapaaehtoiset vievät museoon, teatteriin tai konserttiin ihmisiä, joiden on vaikea yksin lähteä kulttuuririentoihin.

Vapaaehtoisten osaamiselle olisi tarvetta myös palvelutaloissa.

– Tiuravuoressa kaivataan erityisesti musikaalisia kulttuurikavereita laulattamaan vanhuksia, Tuuli Pollari etsintäkuuluttaa.

– Laulamisesta tykkäävät kaikki. Harmi vain, että minulta on lauluääni mennyt, Anna-Liisa Salo sanoo.

– Yhteislaulussa voi laulaa mukana, vaikkei olisikaan kympin ääni. Lauluja on myös helppo muistaa ulkoa. Monelle voi olla tärkeä kokemus, että ahaa, osasin vielä tämänkin laulun, Kyllikki Tahlo lohduttaa.

Vanhat lääkepullot muistuttavat, että kaikki kulttuuri voi toimia lääkkeenä.

Museo kotiin

Pilottihankkeiden etenemistä ja laajenemista odotellessa omaiset voivat viedä kulttuuria kotona asuville vanhuksille. Yhteisötaitelija neuvoo tutustumaan esimerkiksi ikäihmisten museopalveluihin, joista saa lainata erilaisia museopaketteja kotiin. Paketissa voi olla vaikkapa soitin, josta kuuluu tietyn aihepiirin ääniä, tai esineitä, jotka liittyvät tiettyyn aikaan ja teemaan.

Vanhuksille raskas korona-aika on tuonut jotain hyvääkin: digitaaliset museopalvelut ovat kehittyneet jättiharppauksin. Digimuseo.fi-palvelusta löytyy suomalaisten museoiden virtuaaliopastuksia ympäri maata.

– Suosikkini siellä on Turun apteekkimuseo, jossa on poikkeuksellisen hyvä ääniopastus, Pollari vinkkaa.

– Myös äänikirjat ovat ihana tapa saada lukuelämyksiä, vaikka ei näkisi itse lukea.

Hän kannustaa kaikkia kirjaamaan ylös, millaisesta musiikista, kirjallisuudesta ja muusta kulttuurista pitää, mikä piristää ja mikä rauhoittaa. Näin saa nauttia mieleistään kulttuuria vielä siinäkin vaiheessa, kun ei enää itse pysty kertomaan, mitä haluaa.