Ylöjärveläinen Katja Virtanen on joutunut kokemaan puolison poismenon kahdesti elämässään. Hän on kuitenkin onnekas, sillä kummallakin kerralla viimeiset hetket rakkaan rinnalla sujuivat kitkatta ja lämpimässä hengessä. Työssäänkin hän on saanut pedata hyviä hetkiä saattohoitopotilaille. Kunnon saattohoitoa vaatii ja luo myös tämän vuoden Yhteisvastuukeräys.
Ensimmäisen miehen kuolema tuli puun takaa.
– Hän lähti saappaat jalassa kolmenkymmenen avioliittovuoden jälkeen.
Mies menehtyi yllättäneen, kymmenentuntisen tehohoidon jälkeen. Ihan perinteisestä saattohoidosta ei siis ollut kyse, vaan viimeinen yhteinen taival oli yksi hujaus sairaalassa.
– Saattohoito oli lyhyt mutta lämmin. Saimme pyytää sairaalahuoneeseen perheenjäseniä. Teho-osastolla sairaanhoitaja oli koko ajan läsnä, mikä loi turvallisuutta. Lääkärikin ilmoitti kuoleman lähestymisestä hellästi. Saimme laittaa vainajan rauhassa.
Toinen isku tuli muutama vuosi sitten.
Uudella aviomiehellä havaittiin pitkälle edennyt syöpä. Hänellä oli enää pari elinvuotta.
Saattohoitojakso saatiin elää ajan kanssa.
– Mies oli ensimmäisen vuoden kotona itsekseen. Sitten minulla ei ollut sydäntä jättää häntä omilleen, vaan jäin sairauslomalle, virkavapaalle ja lopulta virallisesti omaishoitajaksi. Molemmat tiesimme, että hän tulee kuolemaan, ja pystyimme puhumaan avoimesti. Sikäli meillä oli helppoa.
Korvaamatonta turvaa loivat kotisairaanhoito, omalääkäri, tyttäret ja kotona ehtoollisen antanut pappi.
Virtanen on kohdannut elämän viime metrejä myös työskennellessään sairaanhoitajana saattohoitokodissa. Diakonina hän on tavannut kuolevia ja järjestellyt heille kotisaattohoitoakin.
Työkokemukset ovat jättäneet sydämeen hyvän tunteen. Vaikka vuosien myötä saattohoitokodin arki muuttui aiempaa hektisemmäksi, Virtanen ilahtui huomatessaan, että hetkenkin läsnäolo lohduttaa omaisia ja kuolevaa.
Saattohoitojärjestelmä prakaa
Valitettavasti kaikilla saattohoito ei suju sulavasti.
Yhteisvastuu-kampanja kertoo, että Suomessa vuosittain noin 15 000 ihmistä tarvitsee saattohoitoa mutta heistä kaikki eivät saa laadukasta huolenpitoa. Kansanliike huomauttaa, etteivät sosiaali- ja terveysministeriön, Euroopan unionin ja Maailman terveysjärjestön suositukset aina toteudu maassamme.
Katja Virtasella oli onni matkassa, kun hän sai työstään rutkasti eväitä miehistään huolehtimiseen. Myös lääkärin, seurakunnan ja tuttujen tuki oli onnekkaasti mallillaan. Apua konkreettisiin askareisiinkin olisi ollut tarjolla.
Nainen arvioi, että saattohoidon ydinongelma piilee organisoinnissa ja tiedottamisessa.
Hoitokaan ei ole aina sitä, mitä pitäisi.
– On luotettu siihen, että riittää, kun on huone, matto ja ryijy. Mutta hoidon ydin ei ole fyysisissä olosuhteissa vaan potilaan kohtaamisessa ja lämmössä. Kymmenen vuotta sitten näin sitäkin, että mummu tuotiin periferiasta kuolemaan ensiapuvastaanotolle.
Virtanen näkee, että nyt on jo herätty ymmärtämään, mitä hyvä saattohoito olisi.
– Mutta sitä ei juljeta järjestää. Ja henkilökuntaa ja vapaaehtoisisa tarvitaan lisää.
Yhteisvastuukeräyksen varoin aiotaan niputtaa suomalaista saattohoidon osaamista valtakunnalliseksi verkostoksi. Alalla työskenteleville järjestetään koulutusta. Ammattilaisille, potilaille ja omaisille perustetaan tuki- ja neuvontajärjestelmä.
Virtanen uskoo, että tavoitteita todella saavutetaan.
– Kuolema on yhtä luonnollinen kuin syntymäkin. Synnyttämiseen on saatu paljon uutta tietoa. Miksi sitten eväät ovat kadoksissa, kun on kyse kuolemasta? Toivon, että verkoston avulla kuolevan kohtaaminen, ilman korulauseita, tulisi luonnolliseksi.
Kenenkään ei pitäisi kuolla kärsien
Yhteisvastuu peräänkuuluttaa jokaisen oikeutta hyvään kuolemaan.
– Huono kuolema olisi sellainen, että ihminen kuolee yksin ja vailla kokemusta, että häntä rakastetaan, Virtanen tiivistää.
– Tilanne voisi olla vaikkapa se, että läheiset ovat kyllä paikalla mutta alkavat riidellä perinnöstä. Tai jos omaiset kieltäytyisivät saapumasta, niin kyllähän siinä mummulla tulisi kyynel silmäkulmasta. Ensiavussa taas saatettaisiin hoitaa potilasta lääketieteellisesti mutta unohtaa hänet ihmisenä, Virtanen poimii esimerkkejä uupuvasta hellyydestä.
Hyvää kuolemaa hän sen sijaan kuvaa kivuttomaksi ja turvalliseksi hetkeksi, jossa läheiset ovat läsnä.
– Hyvässä kuolemassa ihmisen tilit ovat selvät sekä hänen itsensä että läheisten ja taivaan isän kanssa.
Virtanen huomauttaa, että tärkeintä on kunnioittaa kuolevan toiveita.
– Jos ihminen jostain syystä haluaa kuolla yksin, hänen pitäisi antaa kuolla yksin.
Menehtymistä edeltävät hetket ovat tärkeä osa ihmisen elämää, vaikka elon taival onkin juuri päättymässä.
– Ihmisen pitäisi saada hyvä kuolema, jotta hyvät hetket voisivat jatkua viimeiseen hengenvetoon asti. Toisaalta jos asiat eivät ole aiemmin elämässä olleet hyvin, ihmisen tulisi saada edes lähdön hetkellä kokea, että hänestä on välitetty.
Läheisten taas on tarpeen nähdä hyvä kuolema, jotta he saisivat rauhallisen mielen.
– Läheinen voi saada tyydytyksen tunteen, kun hän kokee, että kykeni, jaksoi ja halusi hoitaa kuolevaa hyvin loppuun saakka ja että kaikki meni, kuten toivottiin.
Julisteet nostattivat närää
Tämänvuotinen Yhteisvastuun julistekampanja herätti porua jo ennen julkistamistaan.
Kirkko & kaupunki -lehti kertoi marraskuussa, että moni kuviin ennalta tutustunut seurakuntatyöntekijä tulkitsi postereiden puhuvan eutanasian puolesta – ilmaus hyvä kuolema ja termi eutanasia kun ovat peräisin samasta kreikankielisestä sanaparista.
Lehdessä Yhteisvastuukeräyksen johtaja Tapio Pajunen kiistää armokuolemamerkitykset ja toteaa, että kampanja tukee nimenomaan saattohoitoa ja että tähän eutanasia ei kuulu lainkaan.
Virtanenkaan ei näe kampanjalla yhteyttä eutanasiaan. Niin ikään hän ei näe, että saattohoidolla olisi tekemistä eutanasian kanssa.
– Joku saattaa sanoa, että on armokuolemaa, kun ei vaikka pakota kuolevaa väkisin syömään riittävästi, jos tämä ei pysty. Mutta armokuolemasta siinä ei todellakaan ole kyse. Elimistö tekee kuolemaa, ja saattohoitaja on tilanteessa henkisesti mukana.
Virtanen ei ota kantaa toisten tekemisiin, mutta hänestä itsestään ei olisi eutanasian antajaksi.
Kohua pulpahti myös julisteiden pysäyttävän ankeasta kuvastosta. Pajunen perustelee, että kuvitus näyttää kuoleman sellaisena kuin se on: lämpimänä ja rakkauden täyttämänä kuolevan levätessä läheisensä sylissä mutta myös synkeänä ja ahdistavana läheisten surressa.
Virtasenkin mielestä kuolemaa on kuvattava rehellisesti. Raadollisuutta hän ei silti kaipaa.
Nainen hiukan kavahtaakin julisteiden synkkyyttä. Hän huomauttaa, että kuolemassa – ainakin hyvässä sellaisessa – päällimmäisenä on läheisyyden tunne ja lämpö.
– Vaikka kuolema onkin äärettömän surullinen, kauhea ja ehkä kaoottinenkin, onko siinä synkkyyttä?
Tämänvuotinen Yhteisvastuukeräys kokoaa varoja kotimaisen saattohoidon lisäksi Guatemalan alkuperäiskansojen parissa tehtävään ihmisoikeustyöhön.
Comments are closed.